torstai 6. syyskuuta 2012

Lintuharrastuksen aloittamisesta


Ihmiset juttelevat mielellään lintuhavainnoistaan. Ja, kyselevät linnuista tai pyytävät tunnistamaan näkemiään lintuja. Moni on kertonut, että tekisi mieli aloittaa lintuharrastus. Muutama ystävää ja tuttavaa ovatkin jo aloittamaisillaan, tai aloittaneet havaintojen merkinnät. Tiedän monien harkitsevan asiaa ja siksipä kirjoitan nyt hieman lintuharrastuksen aloittamisesta. Siis, aloittelijalta aloittajalle.

Ajankohta ja välineet

Sekä miehet että naiset harrastavat lintuilua. Jokainen ikä on sopiva ikä aloittaa: lapsista ikäihmisiin. Harrastuksen voi aloittaa minä tahansa vuoden aikana – siis vaikka tänään tai huomenna – mieluummin tänään (Periaatteessa talvi on optimaalisin aika aloittaa, sillä silloin lintuja ei ole paljon ja linnut ovat näkyvillä, koska puissa ei ole lehtiä. Omia lähiympäristön lintuja on helpompi havaita ja tunnistaa. Samalla silmä oppii etsimään lintuja ja katselemaan lintuja tarkemmin). Matkalla ruokintapaikalle:

 
Alussa ei tarvitse oikeastaan muuta kuin muutama hankinta. Olisi hyvä olla jonkinlaiset kiikarit. Useilla sellaiset löytyvät kotoa käyttämättömänä jossakin kaapissa tai komerossa. Alussa ei välttämättä tarvitse lähteä hankkimaan mitään kalliita kiikareita, vaan aloittaa voi niillä jo kotoa löytyvillä.

Sitten tarvitaan vihko havaintojen merkitsemistä varten. Itselläni on tavallinen pieni ruutupaperivihko. Kolmas hankinta onkin ihan keskeinen. On oltava kirja, jonka avulla lintuja voi tunnistaa. Ja, tässä suosittelen  Lintuopas Euroopan ja Välimeren alueen linnut, johon on kuvattu kustakin lajista molemmat sukupuolet ja vielä poikasetkin erikseen, tietoa esiintymisympäristöstä ja esiintymisalueista sekä muuta oleellista. Lintuopasta myydään lähimmässä kirjakaupassasi. Temppelikuru, Ruotsi. Kuvattu Alajärvellä, Kilpisjärvi:

 

Havaintomerkinnät
Harrastan nyt neljättä vuotta lintuilua. Luulenpa harkinneeni tämän harrastuksen aloittamista päälle kymmenisen vuotta. Katselin toisinaan jostakin Birdlifen sivuilta tai lehdestä, miten havaintoja merkitään. Ja, puistelin päätäni ajatellen, että ei sovi minulle, liian pedanttia hommaa harrastukseksi. Silloin työni tutkijana oli jo tarpeeksi pedanttia, joten ajattelin lintuhavaintojen tarkkojen merkintöjen olevan kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Kun työ on pedanttia hommaa, niin harrastuksen ei tule olla sitä samaa, ajattelin. Minua siis esti aloittamasta lintuhavaintojen pedantit merkintätavat… Laji, ikä, sukupuoli, lentosuunnat, lukumäärät… Miten sitä ikinä oppisi lintujen sukupuolia tunnistamaan tai lokkia toisista lokeista tai linnun ikää ja … Niin ajattelin ja siirsin vuosi toisensa perään harrastuksen aloittamista.

Kuitenkin katsastelin silloin tällöin lintusivustoja ja kertasin Birdlifen ohjeita, miten havainnot merkitään. Ja, mieltä kaihersi halu oppia tunnistamaan lähipiirien linnut. Muutama pitkään lintuilua harrastaneet ystävät rohkaisivat minua aloittaa lintuilu. Viikin keväisiä peltoja Helsingissä:

 
Kun sitten lopulta aloitin, aloin merkitä havaintojani tavalliseen ruutupaperivihkoon. Päätin merkitä, mitä kykenen merkitsemään. Siis päivämäärä, havaintopaikka ja laji. Ihan harrastuksen alussa, ensimmäisenä harrastusvuonna, ei voikaan osata juuri paljon enemmän. Itse lajitunnistus on jo haasteellista. Jos muuta kykenee merkitä, kuten sukupuolen, on se aina plussaa – mutta ei niin välttämätöntä. Olen jokaiselle tätä harrastusta harkitsevalle tähdentänyt, että harrastuksen tulee olla antoisaa, eikä stressaavaa. Siten havaintovihkomerkintöjenkin tulee olla mielekästä puuhaa, eikä ikävää touhua. Siis: laji, paikka ja päivämäärä. Niistä voi aloittaa, ja kaikki muu on ekstraa.

Havaintovihkomerkintöjen lisäksi teen havaintotaulukkoa myös exel-tiedostoon. Joka vuodelle on oma tiedosto ja elämänpinnoille eli eliksille vielä oma tiedosto. Exel-tiedostoa teen Birdlifen havaintomerkintäohjeiden mukaan – mutta, en ota stressiä, kun en tiedä linnun ikää tai sukupuolta, tai jotakin muuta ominaisuutta. Merkitsen vain sen, mistä olen varma. Ja, niin sen täytyykin olla: vain varmat havainnot ja tiedot merkitään havaintovihkoon. Linnaistensuo:

 
Ensimmäisenä harrastusvuotenani en vielä liittynyt Lintutieteelliseen yhdistykseen, vaikka lintuilevat ystäväni suosittelivat minulle liittymistä ja Tiira-havaintosivua. Kun lopulta liityin Lintutieteelliseen yhdistykseen, sain tunnukset, joilla pääsin Tiiraan katselemaan havaintoja ja sain mahdollisuuden myös itse alkaa sinne merkitä omia havaintojani.

Koska merkitsen havainnot ensin havaintovihkoon ja sen jälkeen samat havainnot kirjoitan exel-taulukkoon, en oikeastaan jaksa enää merkitä samoja havaintoja vielä kolmannen kerran Tiiraan. Jonakin keväänä päätin, että nyt merkitsen ainakin yhdeltä vakituiselta havaintopaikaltani kaikki havainnot – vaan, toisin kävi: en jaksanut siirtää havaintojani vielä Tiiraankin.
Havaintojen merkitseminen Tiiraan olisi kyllä tärkeää. Ornitologit, lintujen tutkijat, tarvitsevat kaikkia mahdollisia tietoja linnuista. Varsinkin havainnot, jotka merkitään tietyltä havaintopaikalta (esim. pihaympäristö) ympärivuotisesti ja jopa useiden vuosien ajan, ovat tärkeitä. Kun lintutorneilta merkitsee havaintoja Tiiraan, saman lintuyksilön on sinne merkinnyt moni muukin, ja se ei anna kovin paljon tietoa itse siitä lajista, mitä kyseinen yksilö edustaa. Sen sijaan tietyltä yksityisemmältä havaintopaikalta (kuten mökkipiha, kotipiha, tietyn kadun viereisen metsän linnut jne.) merkityt havainnot kertovat enemmän itse lajeista, koska useat ihmiset eivät merkitse samoista lintuyksilöistä havaintojaan.

Lintutieteelliseen yhdistykseen kannattaa rohkeasti liittyä jo harrastuksen alkuvaiheessa. Silloin muun muassa saa tunnukset Tiiraan, todennäköisesti yhdistyksellä on oma julkaisu jäsenilleen ja yhdistyksen järjestämille retkille pääsee halvemmalla tai ilmaiseksi. Lammassaari, Helsinki:

 

Lintukurssit
Kansalais- ja työväenopistot järjestävät sekä syksyisin että keväisin hyviä lintukursseja. Lintukursseja järjestävät myös Lintutieteelliset yhdistykset sekä yksityisyrittäjät. Lintukurssit ja niihin kuuluvat retket ovat keskeisiä lintujen tunnistamisen opettelemisessa. Voin vain suositella lintukursseille menemistä! (Tämän syksyn kurssitarjonta pääkaupunkiseudulla on ilahduttavan runsas. Oli tälle syksylle pakottava tarve päästä neljälle oikein mainiolle kurssille, mutta ehdin vain kahdelle.)

Lintukursseihin liittyy usein miten myös linturetkiä. Kun opettaja on hyvä lintujen tunnistaja, ja näiden kurssien opettajat ovat aina hyviä lintujen tunnistajia, niin retket ovat sanoinkuvaamattoman antoisia! Kerrankin, yhdellä neljän tunnin retkellä näimme viitisenkymmentä lajia! Ja, mikä mahtavinta: opettajat ovat antaneet katsella lintuja heidän kaukoputkillaan!
Useat lintutieteelliset yhdistykset ja jotkin muutkin tahot järjestävät myös aivan erikseen opastettuja linturetkiä. Niillekin suosittelen mukaan menemistä! Malmin hautausmaa, Helsinki:

 

Mistä aloittaa?

Aloita omasta lähipiiristäsi. Pihapiirisi linnuista. Linnuista, joita näet tai kuulet työmatkasi varrella. Aloita lähilinnuista. Ja, pikku hiljaa laajenna aluetta. Oman seutusi lintutorneista saat tietoa esimerkiksi alueesi lintutieteellisen yhdistyksen nettisivulta. Ja, hyviä lintupaikkoja on muuallakin kuin vain tornien lähettyvillä. Lintutorneista ei valitettavasti näe kovin hyvin kiikareilla: linnut ovat sen verran kaukana, että yksityiskohdat linnuista jäävät näkemättä. Siksipä lajitunnistuskin jää useimmiten tekemättä. Useasti olen tornissa saanut katsella jotakin lintua jonkun muun harrastajan kaukoputkella. Lintuharrastajat suurimmaksi osaksi ovat mukavaa porukkaa, jotka mielellään kertovat havainnoistaan ja jakavat tietouttaan.
Kun on harrastanut tietyn aikaa, eteen tulee uusien, parempien kiikareiden hankinta. Kun lähilinnut on tunnistettu, haluaa nähdä paremmin hieman kauemmaksi, jotta tunnistaisi lisää lintuja. Silloin on uusien kiikareiden tai jopa kaukoputken hankinta ajankohtaista. Uudet, hyvät kiikarit olen muutama vuosi sitten saanut. Minulla on nyt harrastus kuitenkin junnannut paikoillaan toista vuotta, koska minulla ei ole kaukoputkea: en kykene näkemään kiikareilla tarpeeksi kauas ja linnut jäävät tunnistamatta, ja harrastus ei etene minulle uusien lajien suhteen. Vantaanjoki, Helsinki:

 

Pinnoja ja elämänpinnoja
Harrastajat kutsuvat jokaista uutta havaitsemaansa lintulajia pinnaksi. Ja, pinnoja lasketaan. Ainakin useimmat laskevat. Että paljonko tuli pinnoja, tai havaintoja, vuoden sisällä. Ja, paljonko on elämän aikana tullut nähtyä lintuja: ne ovat elämänpinnoja. Itselleni ei ole vielä iskenyt pinnojen keruu –kuume. En siis intohimoisesti kerää pinnoja. Enemmänkin tykkään etsiä ja nähdä itselleni uusia lajeja (retkeilyä, luonnossa kulkemista), ja havainnoida jo aiemmin näkemiäni tuttuja lintuja. Pinnoille viis. Havaintomerkinnät ovat edelleen minulle tämän harrastuksen vähiten innostava puoli – en nytkään muista paljonko minulla on tämän vuoden havaintoja.

Mukavinta on retkeily. Kun pukeutuu säätä vastaavasti ja lähtee termarin ja eväiden kanssa luontoon. Saatan seistä yksinäni kamera ja kiikari hollilla, yhdessä paikassa, puolisenkin tuntia lintuja odotellen. Useimmat pikkulintulajit ovat uteliaita. Kun seisoo paikoillaan hiljaa, ne lopulta alkavat näyttäytyä ja laulaa, tulevat uteliaina katsomaan ihan lähellekin. Ne ovat tämän harrastuksen upeimpia hetkiä! Linnut tulevat uteliaina katsomaan minua, enkä vain minä niitä! Siinä on kyse kohtaamisesta, kahden puoleisesta kohtaamisesta. Puolanka:

 

Kamera kaverina
Linnuista voi ottaa myös kuvia. Joskus jopa huonolaatuisestakin kuvasta voi tietokoneen näytöllä saada selvää sen verran, että lajitunnistus on mahdollista. Jos vain kotona on jokin kamera, tai kännykässä on kamera, niin kuviakin kannattaa linnuista napata tunnistamista varten.

Itse käytän kameraa eritoten apuna lajitunnistukseen. Mitään luontokuvia eivät otokseni ole. Kun avasin tämän blogini, oli yksi keskeinen ajatus, että laitan tähän kuvia linnuista, joita en tunnista. Olin lähetellyt sähköpostilla pitkään lintuilua harrastaneille ystävilleni kuvia linnuista tunnistamisen varmistamista varten. Sähköpostiohjelmani ei vain aina suostunut lähettelemään kuvia, joten päätin, että avaan blogin ja laitan siihen kuvia linnuista, joita en tunnista. Toki, blogin suhteen oli muitakin ajatuksia. Ehkä vain kertoa joitakin välähdyksiä lintuilusta. Ja, opetella linnuista asioita: kun kirjoittaa linnuista, asiat myös jäävät paremmin mieleen (esimerkiksi lintujen latinankieliset ja englanninkieliset nimet). Valitettavasti en ehdi postata blogiini niin paljon. Suurin osa havainnoista ja kuvista jää mainitsematta blogissani. Alasenjärvi, Lahti:

 
Valokuvien lisäksi kameroilla ja kännyköillä voi ottaa videopätkiäkin. Joskus kun kuulee linnun laulun, mutta ei näe lintua, voi laulun saada vangituksi videopätkälle. Lintua ei näy kuvassa, mutta laulu kuuluu. Videopätkää voi sitten kuunnella tietokoneelta ja yrittää tunnistaa laulu.

Lintujen lauluja löytyy netissä kiitettävästi. Esimerkiksi ammattikuvaajien sivustolla Lintukuva on upeiden kuvien lisäksi myös ääninäytteet lintujen lauluista. Harrastajakuvaajien sivustolla, Tarsiger, löytyy myös lintujen laulunäytteitä, sekä mainioita lintukuvia. Hepoköngäs:

 

Havainnoimista ja opettelua
Lintuillessa on hyvä pitää vihkoa ja kynää mukana. Kun linnun näkee, parasta heti kirjoittaa ylös linnun tuntomerkkejä. Samoin linnun laulusta tai ääntelystä on hyvä kirjoittaa muistiinpanoja. Kun sitten kotona muistelee lintuja ja tutkii Lintuopasta lajimäärittelyä tehden, ovat retkellä tehdyt muistiinpanot korvaamattomaksi avuksi. Kun reissulla näkee useita lintuja, ei niiden tuntomerkkejä  muista jälkeen päin kotona, jos ei ole kirjoittanut niitä paperille ylös (Itse asiassa, Lintuopasta olisi hyvä pitää linturetkillä mukanakin, jotta voisi mahdollisimman pian havainnon perään etsiä lintua oppaasta). Hailuoto:

 
Jokainen myös tekee joskus vääriä lajitunnistuksia. Niistä ei pidä masentua. Oikeastaan, väärä tunnistus ei ole askel taaksepäin, vaan parhaimmillaan se on kaksi askelta eteenpäin. Väärä lajitunnistus saa tutkimaan tarkemmin kyseisen lajin tuntomerkkejä, ja silloin todella oppii. Toisaalta, väärä tunnistus voi muuttaa havainnointitapaa: esimerkiksi, voi huomata, että voisi kiinnittää huomiota enemmän myös lintujen käyttäytymiseen ja esiintymisympäristöön, tapaan missä ja miten ne lepäävät jne. Erään lintukurssin opettaja taisi sanoa, että lajitunnistuksen oppimisessa on 80% kyse lintukirjojen katsomisesta sekä lukemisesta ja noin 20% lintujen tunnistamisen oppimisesta tapahtuu lintuja havainnoimalla. Lintukirjallisuutta kannattaa siis lukea, ja selailla!

Harrastus etenee
Alkuun riittää Lintuopas, kiikarit ja havaintovihko. Harrastus etenee jokaisella omaa tahtiansa. Jos on aikaa päivittäin kulkea lintuilemassa, harrastus saattaa edetä joutuisasti. Lintuilua voi harrastaa juuri silloin kuin haluaa. Ja, missä haluaa: lintuja on kaikkialla. Joskus menee pari viikkoa, etten ehdi lintuilla. Joskus on viikko, että lintuilen, enemmän ja vähemmän, joka päivä.

Minulla meni päälle vuosi pelkkään lajitunnistuksen opetteluun. Sitten alkoi kiinnostaa, miten lintujen iät määritellään. Tietoa olen saanut lintukursseilta ja kirjallisuudesta. Lintukirjallisuuden hankkiminen on tapahtunut pikkuhiljaa sitä mukaan, kun moninaiset lintuja koskevat asiat ovat nousseet kiinnostaviksi. Jossakin vaiheessa alkoi kiinnostaa lintujen muuttokäyttäytyminen jne. Eri aiheet ja alueet alkavat pikkuhiljaa kiinnostaa lajitunnistuksen lisäksi. Lintukurssit ja kirjallisuus vastaavat näihin kiinnostuksen kohteisiin. Päijännettä:

 
Pitkospuilla, metsäpoluilla, lintutorneissa ja kujilla olen saanut käydä useita hienoja ja antoisia keskusteluja toisten harrastajien kanssa. Toisilta harrastajilta myös oppii joka keskustelussa jotakin uutta.

Kunkin on harrastettava siten kuin se itselle sopii. Ja, siten, miten ehtii. Harrastus ei ole koko elämä, vaan vain osa elämää. On muutakin elämää, joka on tärkeämpää. Toiset harrastavat tätä ahkerasti: joka vuosi olisi saatava enemmän pinnoja kuin edellisenä vuotena. Ja, toiset harrastavat tätä vieläkin totisemmin: pinnoja olisi saatava enemmän kuin kaverit. Eräille taas havaittujen lajien lukumäärät eivät ole laisinkaan keskeisiä koko harrastuksessa, vaan jopa sivuseikka. Jokainen etenee omaa tahtia, siten kuin itsestä tuntuu hyvältä. Lintuilla voi juuri silloin kun haluaa, ja välillä voi olla lintuilemattakin. Pääasia, että itsellä on mielekästä ja antoisaa, rentouttavaa puuhastelua. Kukin löytää oman tahtinsa. Linnut antavat iloa ja mielekkyyttä jokaiselle ehkä hieman eri tavoilla, vaikka periaate havaintomerkinnöissä ja useissa muissakin seikoissa on sama. Pyydysniemi, Päijätsalo:

 
Aloittaessani tätä harrastausta en voinut arvata, miten paljon tämä harrastus tulisi vaikuttamaan ajatusmaailmaani laajemminkin. Metsissä ja erilaisissa ympäristöissä liikkuminen on avannut silmät ja aistit myös muulle luonnolle. Silmät ovat alkaneet havainnoida myös muuta kuin lintuja.

 
Samalla, kun luontoarvot ovat tulleet entistä tärkeimmiksi, myös luonnonsuojelu on alkanut kulkea ajatuksissa. Nähdessäni luonnossa kulkiessa erilaisia luontotyyppejä ja eläimiä, olen tiedostanut niiden erityisyyttä ja arvoa. Luonnolla ja sillä, mitä siihen kuuluu, on arvo itsessään, per se, ilman, että ihminen määrittää niille niiden arvon. Luonnon arvo ei ole riippuvaista ihmisen sille antamasta arvosta, vaan se on arvokas itsessään. Siksi luontoa tulisi varjella ja säilyttää.

Kuvituksena muutamia reissu- ja lintuilumaisemia niistä monista, joissa tänä vuonna olen käynyt.
Birdlifen hyödyllinen sivu aloittelijoille: Lintuharrastus.

J.K
Mitä on bongaus? Bongaamisen idea ei niinkään ole havainnoida lintuja ja opetella niiden lajimääritystä tai lajikäyttäytymisen tuntemista. Bongauksessa ideana on nähdä mahdollisimman monesta lintulajista yksi yksilö. Bongarit siis keräävät pinnoja ja laskevat niitä. Kilpailevat itsensä kanssa tai keskenään pinnojen lukumääristä. Bongaaminen on sitä, että käy katsomassa lintuyksilöä, jonka joku toinen/toiset on havainnut ja ilmoittanut, missä se on nähtävillä. –Linnut siis tuottavat todella monenlaista iloa ihmisille: bongarit saavat iloa siitä, että vain näkevät kustakin lajista yhden yksilön!

 

 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta. Ihan rupeaa jopa tekemään mieli liittyä vaikka johonkin Tiiraan, mutta pelottaa, että jos se sitoo. Jos onkin ollut vaikka mitä ihmeellisiä lintuja pihassa, eikä ole ehtinyt niitä tarkemmin tutkailla. Tai ei ehdi retkeillä eikä matkustella havaintopaikoille eikä viitsi alkaa keräillä pinnoja.

    Kun pitää harrastuksen tällaisena kovin amatöörimäisenä, ei tule paineita.
    -Vaikka juurihan sinä yritit todistella päinvastaista.

    VastaaPoista
  2. Kirlah,
    haluan kyllä rohkaista sinua: ala vain merkitä havaintojasi vihkoon. Sinä havainnoit, blogisi perusteella. lintuja jo nyt todella paljon! Ei se olisi sen kummempaa, nyt vain alkaisit merkitä havaintojasi vihkoon :)

    Kaikkia oman alueen (esim. piha- ja lähiympäristö) lintuja ei ensimmäisenä vuonna, eikä ehkä toisenakaan vuotena, kykene tunnistamaan. Siitä ei pidä ottaa stressiä, vaan päinvastoin: on ilo, kun haastetta riittää lähiympäristössäkin! Missä tahansa muutoinkin kuljet tai olet, sinulla on aina ympäristössäsi lintuja. Lintuja ei siis tarvitse lähteä etsimään lintutornien läheisyydestä! On myös ilo, kun huomaa oppivansa uutta. Lintujen kanssa oppii koko ajan uutta.

    Minä en liittynyt eka vuonna lintutieteelliseen yhdistykseen. Ajattelin mm. kai, että siihen liittyminen jotenkin ”velvoittaisi” minua antautumaan tälle harrastukselle ”hullun lailla”. Eihän se niin ole todellisuudessa. Kun liittyy ko. yhdistykseen, ei kukaan kysele perään havaintoja tai miten homma edistyy. Usea lienee liittynyt ko. yhdistyksiin pelkästään sen tähden, että haluavat siten tukea linnunsuojelutyötä, ja eivät laisinkaan merkitse ylös omia lintuhavaintojaan.

    Olisin siis vallan hyvin voinut liittyä jo eka vuonna, mutta en tajunnut sitä silloin: oli ennakkoluuloja ja pelkoja siitä, että sen jälkeen minun pitäisi jotenkin oppia nopeasti jotakin linnuista. Turhia pelkoja ja ennakkoluuloja! Luulen sinun havainnoivan lintuja todella paljon jo nyt. Ala vain merkitä ylös: havaintopaikka, päivämäärä ja laji. Ei se ole sen kummempaa. Jos ajan kuluessa alkaa kiinnostaa linnut enemmän, silloin sinä luonnostasi alat hankkia kirjallisuutta tai hankkiudut lintukursseille. Se vaihe tulee vastaan luonnostaan, jos ja kun tulee. Silloin se ei ole stressaavaa, eikä aiheuta paineita. Ja, jossakin vaiheessa luonnostaan, sinua alkaa kiinnostaa lintutornit tai muut havainnointipaikat. Sekin vaihe vaan tulee, jos on tullakseen, eikä siitä tule paineita. Kukaan ei luo sinulle paineita harrastuksen etenemisen suhteen, joten älä itsekään luo niitä itsellesi :)

    Tiira-havainnointipalveluun ei ole pakko merkitä havaintoja, eikä sinne ole edes pakko kirjautua. Kirjautumalla kylläkin näkee runsaasti muiden tekemiä havaintoja. Oman alueesi lintutieteellisen yhdistyksen nettisivulla on lueteltu lajit, joista toivotaan havaintomerkintöjä. Yleensä ko. lajit ovat silmälläpidettäviä lajeja, ts. niiden kannan pelätään pienentyvän. Lahdessa sellaisia lajeja ovat esim. satakieli, naurulokki ja varpunen. Niin ”tavallisista” lajeista lintutieteilijät kaipaavat havaintoja kesän ajalta: pesivätkö ne ja missä. Mitään harvinaisuuksia ei siis tarvitse olla, kun havainnot saattavat olla tärkeitä tutkijoille. Katsoppa oman alueesi lintutieteellisen yhdistyksen nettisivulta listaa, mistä lajeista kaivataan pesimäaikahavaintoja: saatat yllättyä! Luettelo ko. yhdistyksistä:
    http://www.birdlife.fi/yhdistys/jasenyhdistykset.shtml

    Itse en ole kohdannut itsenäisesti yhtään varsinaista harvinaista lintua. Bongaamalla olen niitä joitakin nähnyt, ts. olen tiennyt toisten määrityksen perusteella, missä jokin harvinaisuus on ja olen käynyt ko. lintua katsomassa. Paikalla on aina ollut myös muita, jotka ovat olleet bongaamassa samaa lintua. Yleensä oman lähiympäristön linnut eivät ole harvinaisia, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos joskus muutto- ja vaellusaikoina sattuisi jokin harvinaisempi yksilö ilmestymään paikalle…

    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.