lauantai 2. helmikuuta 2013

Kainuussa ruokintapaikoilla


Sotkamon reissulla sain seurata ruokintapaikkojen lintuja. Kuukkelit (Perisoreus infaustus/Siberian Jay, eng.)  kävivät ruokinnalla välittämättä ihmisistä:

 
Toiset linnut eivät yhtä pelottomia ihmisiä kohtaan olleetkaan. Hömötinttejä (Parus montanus/ Willow Tit), keltasirkkuja (Emberiza citrinella/ Yellowhammer), urpiaisia (Carduelis flammea/ Redpoll) ja talitiaisia kuvasin ikkunan lävitse:
 
 
 
 
 
 
Lintujen joukossa oli myös yksi ”rähjäinen” järripeippo (Fringilla montifringilla/ Brambling, eng.). Järripeipot talvehtivat Länsi- ja Keski-Euroopassa, mutta joitakin niistä jää talveksi Suomeen.

 

Järripeippo on erittäin yleinen Suomessa, mutta aiemmin se oli minulle lintujokaeinäyttäydy. Silmäni eivät vain nähneet niitä, vaikka olisin ollut niitä lähelläkin. Viime vuonna sitten silmäni avautuivat havaitsemaan myös järripeippoja. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen, että tämän vuoden haviksiini sain järripeipon heti tammikuussa. Tosin, uskon näkeväni järripeippoja vielä myöhemminkin tänä vuonna.

P.S
Muistutukseksi, tai jos joltakin on jäänyt lukematta, olen edelleen sama Töyhtötintti, mutta en voi ladata enää kuvia Töhtötinttinä. Kirjoitin tarkemmin asiasta marraskuussa.

 

2 kommenttia:

  1. Tutun näköisiä lintuja, samanlaisia käy meilläkin :). Järripeippo uros on näyttäytynyt pari kertaa ja naaras kerran. Niitä on mukava seurata. Nyt olen huomannut että urpiaisia ei ole näkynyt pariin päivään, muuten ovat olleet päivittäisiä vierailijoita. Ruokintapaikallamme on käynyt 19 erilaista lintua, sitä 20:ttä odotellaan et mikä se mahtais olla...

    VastaaPoista
  2. Niina, kiitos kommentista!

    Minulla aina pikkaisen käy kateeksi, kun toisilla on mahdollisuus pitää ruokintapaikkaa oman kodin pihalla, jotta linnut näkee ikkunasta. Mutta, se on ihan ”hyväntuulista” kateutta, eikä vakavaa kateutta. Itse pidän ruokintaa paikassa (koska asun kerrostalossa), jossa en voi kovin kauaa aikaa jäädä tarkkailemaan lintuja, koska kylmyys iskee…

    Kerroppa sitten, kun se 20. laji tulee ruokinnalle, että mikä se on. Blogissasi on kiva juttu kuvineen ruokintapaikaltasi!

    Muista linnuista kuin ruokintalinnuista: vesilintuja on jo saapunut Etelä-Suomeen: ainakin jo Asikkalassa asti on telkkiä. Kevät lähtee käyntiin tästä :)

    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)