torstai 7. maaliskuuta 2013

Isokoskelo


 
Isokoskelo (Mergus merganser/Common Merganser, Goosander) palaa Suomeen, suliin vesipaikkoihin jo helmikuun lopulta alkaen. Niiden päämuutto on kuitenkin huhtikuun alkupuolella.

 
Suomessa pesivät isokoskelot talvehtivat yleensä Itämerellä, Tanskan salmialueilla ja Pohjanmeren rannikolla.

 
Kuten telkkä, isokoskelokin pesii pöntöissä, jos vain sellaisen sattuu löytämään. Muutoin se pesii muun muassa puunkoloihin ja rakennusten alle. Pesä voi olla todella kaukanakin vedestä.

 

Kuvat isokoskelosta otin tänään Vanhankaupungin koskella, jossa kyseinen koiras yksikseen vietti aamupäivää.

 
Sen nokka on persoonallinen ja komea.

 
Joissakin kuvissa näkyy veden alta sen punaiset jalat. Kaukaa katsottuna isokoskelo koiraan pään väritys näyttää mustalta, mutta auringon valossa ja läheltä huomaa sen olevan vihreä. Hieno lintu! Kuvat saa isommaksi klikkaamalla jotakin kuvaa.

 

1 kommentti:

  1. Kiitos!

    Auringon paisteessa kuvat onnistuvat. Kuvat on otettu yhdellä otoksella, ts. en käyttänyt (kuten en yleensä käytä) sarjalaukaisinta.

    Itse pidän erityisesti tuosta viimeisestä kuvasta.

    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)