maanantai 25. elokuuta 2014

Oudot sorsalinnut II


Kirjoitin 2013 helmikuussa jutun Oudot sorsalinnut. Olin nähnyt Lahdessa Polttimon sulassa sorsia, joilla oli outo valkea lappu rinnassa. Jälkeen päin näin samankaltaisia, valkoläiskäisiä sorsia, lisää niin siellä kuin muuallakin – lähinnä Lahdessa.


Oudot sorsalinnut –postauksen kommenteissa viitattiin sorsayksilön olevan todennäköisesti ns. kööpenhaminalainen sorsa. Ja, niin se varmaan onkin.


Esitän nyt vielä lisäksi toisenkin mahdollisuuden, josta Seppo Vuolanto kirjoitti Luonto-lehdessä numero 4/2014. Kysy luonnosta –palstalle joku lukija oli lähettänyt kuvan samanlaisesta sorsasta kuin minun sorsakuvat Oudot sorsalinnut –kirjoituksessani.


Lukija kysyi, mikä sorsa on kyseessä ja Seppo Vuolanto vastasi mielenkiintoisesti kuvan sinisorsaa koskien:

Ehkäpä poikkeavan väriset sinisorsat ovat syntyneet risteymistä kesyjen ankkojen kanssa. Ankka on sama laji kuin sinisorsa, mutta se on ihmisen jalostama ja sorsaa suurempi sekä usein värikkäämpi kuin luonnonvarainen sinisorsa. Ankka ja sinisorsa risteytyvät estoitta keskenään.”


Tosi mielenkiintoinen ajatus! Vuolanto vielä mainitsi:

Sorsia tarhataan myös Suomessa riistalinnuiksi fasaanien tapaan. Jos tarhalinnut ovat peräisin etelämpää, niiden mukana saattaa myös luontoon päästä meille vieraita geenejä”.


Kun sorsia (ja lintuja) syötetään pulla- ja leipäpalasilla ja kasvuiässä olevat poikaset saavat niistä ruokansa, ne eivät saa silloin oikeaa ravintoa, jota niiden kehitys tarvitsisi. Valkoiset läiskät sorsien höyhenissä ovat usein merkki väärästä ravinnosta: ne ovat saaneet leipä- ja pullamössöä – ne ovat ns. kööpenhaminalaisia sorsia.


Kaupungeissa esimerkiksi varikset saattavat ottaa ravintonsa ihmisten heittelemistä jätteistä (hampurilaispaperit jämineen heitetty kadulle jne.), ja kun näitä roskaruokajätteitä syöneet poikaset kasvavat aikuisiksi, niissä on väripoikkeamia: niissä on valkoista ja olen kuullut kutsuttavan niitä lintuja Mäkkäri linnuiksi. Jotkut Mäkkäri linnut ovat jopa lentokyvyttömiä, koska fyysinen kasvu on mennyt roskaruoalla pieleen.


Leukismi on kaiketi ihan yleistä linnuilla. Leukistisella linnulla osa höyhenistä on valkoisia – tai saattaapa olla kaikki höyhenetkin. Leukistinen lintu ei kuitenkaan ole albiino, vaan ne ovat kaksi eri asiaa.


Tässä postauksessa on yllä samoja kuvia kuin Oudot sorsalinnut –postauksessa (ja juuri samannäköisen sorsan kuvaa Seppo Vuolanto kommentoi), mutta lisäksi joitakin muitakin runsas vuosi sitten kuvaamiani valkoläikikkäitä sorsia.


Kirjoitukseni Oudot sorsalinnut on yksi suosituimmista postauksistani. Sitä yhä käydään lukemassa noin 2 – 20 kertaa viikossa. Toivottavasti oudon näköisiä sorsia havainneet löytäisivät myös tähän postaukseen lukeakseen Seppo Vuolannon mielenkiintoisen näkemyksen.




28 kommenttia:

  1. Täällä Heinolassa niitä on myös kymmenkunta Kymijoella. Samoin olen nähnyt variksen jolla on huomattavasti valkoista höthenpuvussaan. Sorsien ruokinta talvella on hyvä asia, mutta siihen pitäisi saada hieman vaihtelua. Ei pelkkä vanhan vaaleanleivän syönti voi olla kenellekkään hyväksi. Toivottavasti mahdollisimman moni tosiaan löytää tämän postauksen ja saa fakta tietoa noihin muutoksiin linnuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula.
      Seppo Vuolanto mainitsi siinä kirjoituksessaan, että näitä poikkeavan värisiä sinisorsia on alkanut näkyä Suomessa entistä useammin.

      Luulen, että on hyvä ruokkia talvehtimaan jääneitä sorsia. Sitten keväällä, kesällä ja alkusyksynä, kun on poikasia, ei sorsia pitäisi ruokkia – jotta poikasten ravinto koostuisi siitä mistä pitäisikin. Talvella, sulapaikoissa talvehtiville sorsille, leipä on kai ihan ok lisäruokaa niiden luontaisen ruokavalion lisäksi.

      Anu

      Poista
  2. Kiinnostava juttu tuosta kööpenhaminalaisesta. Tästä sain vahvistusta kesäkuiseen postaukseeni espanjalaisesta sorsasta, joka oli samannäköinen tuon sinun valkokaulaisen kanssa. Siinähän postauksessa myös epäilin kööpenhaminalaiseksi, (vaikka olikin Espanjassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tai sitten tuo ns. kööpenhaminalainen onkin ankan ja sorsan risteymä...

      Poista
  3. Hei,
    Etsin päivällä nimeä Mikkelissä kuvaamalleni oudonväriselle sorsapariskunnalle ja päädyin sivullesi. Molemmilla oli tuollaiset valkoiset "ruokalaput", toinen oli kuparinvärinen ja toinen lähes yksivärinen tumman ruskea. Ehkä nekin olivat "kööpenhaminaisia". En tiedä onko talviruokinta tuolla pikkujoella sallittua, missä sorsat näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kävin katsomassa ottamasi kuvan. Onpa mielenkiintoisen värinen, kuparinen sorsa!

      Sen verran mielenkiintoinen, että voisitko sen lähettää esim. Birdlifen lintujentunnistus fb-sivustolle ja kysyä, että onko kyseessä kööpenhaminalainen sorsa vai jokin risteymä. Olisi ihan mielenkiintoista, kun Birdlifen tosi asiantuntijat vastaavat! Se fb-sivu on täällä:
      https://fi-fi.facebook.com/Lintujentunnistusapua

      Talvehtimaan jääneitä sorsia on ihan hyväkin ruokkia, mutta keväällä se on syytä lopettaa, sillä siten sorsat hakevat itse luonnosta oikeanlaista ravintoa poikasilleen.
      Anu

      Poista
  4. Tapasin tänään Turussa Förin luona Aurajoessa kaksi tällaista lintua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos havainnon jakamisesta.
      Vaikuttaa siltä, että tällaisia väriviallisia sorsayksilöitä nähdään koko ajan yhä enemmän eri puolilla Suomea.

      Poista
  5. Kuopiossa kuvasin samanlaisen koiraan 21.5.2017
    t. Pasi Tuomainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Pasi.
      Mielenkiintoista, että näitä väriviallisia yksilöitä löytyy joka puolella Suomea - ilmeisesti enenevässä määrin.

      Poista
  6. Tampereella nähty vastaava yksilö 20.1.18 Kiitos tästä postauksesta, selvisi vaakun arvoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jätit kommentin näkemästäsi yksilöstä.

      Poista
  7. Jokelassa Tuusulassa on kokonaisvaltainen pesue nöitä köpiksiö paloaseman lammella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Mielenkiintoista lukea kuinka näitä köpiksiä on eripuolella Suomea.

      Poista
  8. Tänään Hattulassa, emo ja yksi poikanen normaalit ja kaksi poikasta kaulalapulla.Ihmettelimme kovasti, kun nousivat järvestä syömään tontille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Mielenkiintoisa havainto.

      Ehkä ne kaksi poikasta oli aiemmin pieninä saaneet jostakin syödäkseen leipää tms. ihmisten ruokaa, ja se on vaikuttanut niiden kaulalappujen kehittymiseen?

      Poista
  9. Ps. Emme siis ruoki, vaan näykkivät kasvustoa, kyseessä Alinen Savijärvi Hattulassa.

    VastaaPoista
  10. Lapualla Nurmonjoen pohjapadolla suosittu sorsien ruokintapaikka. Sinisorsien seassa täysin sinisorsan muotoisia sorsia, mutta täysin mustia ja varustettu valkoisella "ruokalapulla". Mahtavat olla näitä värivikaisia. Ihmettelin näitä jo vuosi sitten, nyt niitä on ainakin kymmenen. t.Marko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Marko.
      Mielenkiintoista, kuinka näitä havaintoja tulee joka puolelta maata.

      Poista
  11. Joensuun Aavarannan venesatamassa yksi naarassinisorsan näköinen jolla valkea lappu.Eilen otin kuvan. Yksi vanhempi rouva on syöttänyt vaaleaa leipää koko sorsien olemassaolon ajan muutama poikuekkin on ollut nyt jo kasvaneet isoiksi. Ei uskonut kun sanoin kiltisti että sorsanpoikaset ei kuulemma kehity jos niille syöttää tuota eivätkä pääse sitten lentämään. Vaan ei joka ilta tämä rouva ajaa autolla sinbe leipäpussin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.
      Ihmiset ajattelevat tekevänsä hyvää, kun kantavat sorsille leipää. Keväällä ja kesällä ei sorsia pitäisi ruokkia laisinkaan. Olet joka tapauksessa sanonut ko. rouvalle, ettei niitä pitäisi ruokkia. Ei siinä oikein muutakaan voi tehdä.
      Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

      Poista
  12. Paikallisuutisissa tuli eilen juttu sorsien ruokinnan kieltämisestä Kajaanissa. Taustalla näkyi useita taapertajia. Juuri tuossa paikassa kuvasin viime viikonloppuna erään mielestäni oudon näköisen koiraan. Värit olivat jotenkin nurinkurisesti. Lähdettyäni googlen kautta selvittämään asiaa, päädyin sivullesi. Eli niitä on sitten Kajaanissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kari-ukki.
      Näitä väriviallisia tai ns. kööpenhaminalaisia sorsia alkaa olla kaikkialla.
      On ihan hyvä, että sorsia ei ruokittaisi ainakaan keväällä ja kesällä.

      Poista
  13. Itse ruokin aina auringonkukan siemenillä tai kauralla!
    Eivät lie vaaraksi.
    Entäs kokonaan tummanruskeat tai mustat heinäsorsat, sellaisiakin on!?

    VastaaPoista
  14. Tänään Iin Vatungissa 2 urosta. Valkoinen kaulalappu ulottui veteen asti uidessa. Lensivät suoraan veneestä 5m päähän. Täysin pelottomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat olla ihmisten ruokkimia sorsia, kun ovat pelottomia.

      Poista
  15. 10 minuuttia sitten seurasin sorsaemoa poikasineen pihalammikossamme. Emolla epäsäännöllinen valkoinen "ruokalappu",
    kaksi poikasista huomattavasti muita vaaleampia, "maitokahvin värisiä". Olivat poikkeuksellisen pelottoman oloisia. Emme ole koskaan ruokkineet pihapiiriimme ilmestyneitä vesilintuja.
    Tämä Kanta-Hämeessä.

    VastaaPoista
  16. Näitä mustia / tummanruskeita valkorintaisia sorsia on Varkaudessa kaupunkialueella paljon heinäsorsien seassa. Juuri tällä hetkellä yksi on tuossa parinkymmenen metrin päässä marjapensaan juurella päivätorkuilla.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)