Linnunruokaa

Suomen luonnonpäivänä kuva siivekkäästä, joka ei ole lintu.

Lintuihin se liittyy kuitenkin otsikolla: linnunruokaa…

On satanut vettä, enkä ole ulkoiluttanut kameraa. Aamulla Mallan kanssa lenkillä olen parikin kertaa harmitellut, kun kamera ei ole ollut mukana: tiklit ovat olleet terhakkaasti liikkeellä. Aamuisin, jälleen pienen hiljaiselon jälkeen, tikatkin ovat aktiivisia. Vielä, näin syksylläkin, on paljon lintumaailmassa katseltavaa. 

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla kuvaa.

Puutarhassa

Oudot sorsalinnut II

Kirjoitin 2013 helmikuussa jutun Oudot sorsalinnut. Olin nähnyt Lahdessa Polttimon sulassa sorsia, joilla oli outo valkea lappu rinnassa. Jälkeen päin näin samankaltaisia, valkoläiskäisiä sorsia, lisää niin siellä kuin muuallakin – lähinnä Lahdessa.

Oudot sorsalinnut –postauksen kommenteissa viitattiin sorsayksilön olevan todennäköisesti ns. kööpenhaminalainen sorsa. Ja, niin se varmaan onkin.

Esitän nyt vielä lisäksi toisenkin mahdollisuuden, josta Seppo Vuolanto kirjoitti Luonto-lehdessä numero 4/2014. Kysy luonnosta –palstalle joku lukija oli lähettänyt kuvan samanlaisesta sorsasta kuin minun sorsakuvat Oudot sorsalinnut –kirjoituksessani.

Lukija kysyi, mikä sorsa on kyseessä ja Seppo Vuolanto vastasi mielenkiintoisesti kuvan sinisorsaa koskien:

”Ehkäpä poikkeavan väriset sinisorsat ovat syntyneet risteymistä kesyjen ankkojen kanssa. Ankka on sama laji kuin sinisorsa, mutta se on ihmisen jalostama ja sorsaa suurempi sekä usein värikkäämpi kuin luonnonvarainen sinisorsa. Ankka ja sinisorsa risteytyvät estoitta keskenään.”

Tosi mielenkiintoinen ajatus! Vuolanto vielä mainitsi:

”Sorsia tarhataan myös Suomessa riistalinnuiksi fasaanien tapaan. Jos tarhalinnut ovat peräisin etelämpää, niiden mukana saattaa myös luontoon päästä meille vieraita geenejä”.

Kun sorsia (ja lintuja) syötetään pulla- ja leipäpalasilla ja kasvuiässä olevat poikaset saavat niistä ruokansa, ne eivät saa silloin oikeaa ravintoa, jota niiden kehitys tarvitsisi. Valkoiset läiskät sorsien höyhenissä ovat usein merkki väärästä ravinnosta: ne ovat saaneet leipä- ja pullamössöä – ne ovat ns. kööpenhaminalaisia sorsia.

Kaupungeissa esimerkiksi varikset saattavat ottaa ravintonsa ihmisten heittelemistä jätteistä (hampurilaispaperit jämineen heitetty kadulle jne.), ja kun näitä roskaruokajätteitä syöneet poikaset kasvavat aikuisiksi, niissä on väripoikkeamia: niissä on valkoista ja olen kuullut kutsuttavan niitä lintuja Mäkkäri linnuiksi. Jotkut Mäkkäri linnut ovat jopa lentokyvyttömiä, koska fyysinen kasvu on mennyt roskaruoalla pieleen.

Leukismi on kaiketi ihan yleistä linnuilla. Leukistisella linnulla osa höyhenistä on valkoisia – tai saattaapa olla kaikki höyhenetkin. Leukistinen lintu ei kuitenkaan ole albiino, vaan ne ovat kaksi eri asiaa.

Tässä postauksessa on yllä samoja kuvia kuin Oudot sorsalinnut –postauksessa (ja juuri samannäköisen sorsan kuvaa Seppo Vuolanto kommentoi), mutta lisäksi joitakin muitakin runsas vuosi sitten kuvaamiani valkoläikikkäitä sorsia.

Kirjoitukseni Oudot sorsalinnut on yksi suosituimmista postauksistani. Sitä yhä käydään lukemassa noin 2 – 20 kertaa viikossa. Toivottavasti oudon näköisiä sorsia havainneet löytäisivät myös tähän postaukseen lukeakseen Seppo Vuolannon mielenkiintoisen näkemyksen.

Lintuiluja

Torstaina lintuilin hetken Viikissä. Mitään erikoista en nähnyt – paitsi parveutuneita lintuja. Niitä on aina mukava katsella. Ja, näitä maisemia - keskellä Helsinkiä:

Hiehoja

Lauantaiaamuna lintuilin Lahdessa Kiiliäisvuorella.

Siirtolohkare vuoren rinteellä

Aamumaisemaa Kiiliäisvuorella

Mitään erikoista ei sielläkään. Närhiä ja käpytikkoja.

Alasenjärvi kuvattuna Kiiliäisvuorelta

Päivällä, lauantaina, kävin Iitissä Mukulanlahden lintutornissa. Vielä paikalla oli tavanomaisia lintuja: silkkiuikkuja, kanadanhanhi, nokikanoja… Kurjet lensivät pienessä parvessa. Kolmen ruskosuohaukan ja yhden nuolihaukan metsästyslentoja sain ihastella. Keskityin katselemaan niitä kiikareilla, enkä juuri ottanut kuvia.

Kuvituksena keltasirkku (Emberiza citrinella/Yellowhammer), joita kuvasin Vaalassa 12.7. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla jotakin kuvaa.

Valkoposkihanhet syksyllä

Linnut ovat parveutuneet.

Viikin pelloille kokoontuu tuhatmäärin valkoposkihanhia. Aamusta myöhäiseen iltaan ne lentävät pienissä parvissa pelloilta Vantaanjoen vartta toisille pelloille, ja sieltä taas takaisin Viikin pelloille. Ne lentävät edestakaisin kotini ylitse. Aamusta iltaan kaakattavat lentäessään. Ja, minä katselen niitä ihaillen.

Näissä suurissa hanhiparvissa on jotakin hyvin voimakasta. Niissä on voimakas ja kaunis syksyn tunnelma.

Jossakin vaiheessa, myöhemmin syksyllä, ne kaikki katoavat yhdellä kertaa. Tulee täysi hiljaisuus.

Se hiljaisuuskin on voimakasta ja koskettavaa – sillä päivittäinen kaakatus on ollut niin äänimaailmaa hallitsevaa, että sen loputtua kaikki, koti kadut metsät, kaikki tuntuu niin hiljaiselta. Silloin tietää, että on syksy, vaikka ei tietäisikään, mitä syksy on, tai mitä syksy tuo.

Kuvasin eilen nämä kuvat.

Puutarhan lintuja

Tillikujan asukit

Metsän asukit, pajulinnut, käyvät puutarhassa syömässä

Pikkuvarpusten, varpusten ja tiaisten asuntoalue

Vapaa tyyli

Pikkulinnut omenapuissa

Tänä vuonna omenia on valtavasti.

Sato itsessään jää kuitenkin kohtuulliseksi tai jopa vähäiseksi, sillä muumiotauti vie omenat.

Pikkulinnutkin syövät omenia. Ne siis syövät jopa itse omenaa, eikä vain jotain hyönteisiä omenista. Jotkut linnut syövät muumio-omeniakin.

Kun lintu siirtyy muumio-omenasta terveeseen omenaan, se kuljettaa kynsissään ja nokassaan muumiotaudin itiöitä terveeseen omppuun. Ja, niinpä sekin omppu sairastuu muumiotautiin.

En ole nähnyt lintujen tulevan sairaaksi muumio-omenista. Koska kyseessä ei ole ammatillinen omenankasvatus, ottakoot linnut omansa – vaikka levittävätkin samalla muumiotaudin itiöitä. Muumiotauti leviäisi, vaikka pikkulintuja ei omenapuissa olisikaan.

Kaikille riittää omenista osansa – niin linnuille kuin ihmisillekin, vaikka sato jääkin muumiotaudin tähden vähäiseksi.