perjantai 2. tammikuuta 2015

Vielä Mallan paranemisen etenemisestä


Tänään en ole ehtinyt lintuilla. Toisaalta, lähes koko päivän on satanut vettä, joten sääkään ei ole ollut ulkoilemiseen paras mahdollinen.

Tintti eilen Radiomäellä Lahdessa.

Malla kävi tänään tarkistuttamassa polvensa lääkärillä, joka leikkasi hänet. Polvi on parantunut hyvin. Jalka taipuu ja toimii kuten pitääkin. Hoitaja poisti jalasta tikit.

Kauluria täytyy pitää vielä vuorokausi, jotta poistettujen tikkien ”reiät” umpeutuvat, eivätkä sitten enää houkuttele Mallaa repimään ja nuolemaan leikkaushaavaa. Voin jo mielessäni nähdä, miten Malla rapsuttaa ja puhdistaa itseään, kun kauluri vihdoin otetaan pois.

Malla tänään kaulurinsa kanssa. Haavasta on poistettu tikit.

Seuraavaksi Mallalla alkaa fysioterapia. Hänen kanssaan ei saa edelleenkään käydä pitkillä kävelyillä, vaan ainoastaan sen verran, että tekee tarpeensa. Mallahan vielä välillä nilkuttaa hieman, ja tulee nilkuttamaan vielä pitkään. Jalassa on myös leikkauskipuja, joten kipulääkettäkin tulee vielä syödä. Ja, jalassa on hyvä välillä vielä pitää kylmäpussia, joka helpottaa kipua.

Malla ei saa hyppiä, eikä juosta (vaikka se kyllä hyppisi ja juoksisi kolmella jalalla!). Edellisen tähden Malla ei saa leikkiä leluillaan, vaan ne kaikki ovat edelleen kerättyinä pois ja visussa piilossa. Joululahjaksi Malla sai useita paketteja, eikä niitäkään paketteja ole hänelle vielä voinut antaa, koska Malla ei osaisi leikkiä leluilla hyppimättä ja riehumatta. Malla tulee saamaan kaikki ihanat joululahjansa sitten, kun hänen jalkansa tulee kestämään hyppelyn ja leikin.

Leikattuun jalkaan on jo kasvanut pientä karvaa. Kuvattu tänään.

Toipuminen Mallalla on siis edistynyt hyvin. Olen niin kiitollinen siitä, että kaikki on sujunut mainiosti. Itselläni käsivarsissa on kipuja, koska rappukäytävässä ja hississä kannan Mallan (ja osin ulkona, jos Malla on kävellyt pitkään tehdäkseen tarpeensa). Rappukäytävällä Mallan jalka saattaa liukastua ja en halua sen venäyttävän kipeää tai terveitä jalkojaan. Mallan paino ei ollut noussut näiden kahden viikon aikana, joten ilmeisesti onnistuin annostelemaan ruoat oikein. Polvivamman tähden Mallan paino ei saa nousta. Se painaa 8,5 kg edelleen.

Jotkut ovat kysyneet, miten Malla voi syödä kalurinsa kanssa. No, tämä kuva kertoo, että syöminen sujuu oikein hyvin.

Mallan kanssa on nyt leikitty aiempaa enemmän etsi-leikkejä, joissa Malla käyttää hajuaistiaan, eikä riehu, eikä hypi. Käytännössä leikissä piilotetaan pieni herkkupala jonnekin (Malla odottaa toisessa huoneessa, eikä näe minne herkku piilotetaan) ja Malla etsii sen hajuaistinsa perusteella. Homma sujuu niin hyvin, että aloin uudelleen pohtia, josko sittenkin kouluttaisin Mallasta myös kanttarelli-koiran. Nyt, kun leikkien tulee olla rauhallisia, voisi olla sopiva hetki alkaa kanttarellien etsinnän koulutus. Ehkäpä.

XXXXX

Today I have not had time to watching birds. I went to the vet with my dog Malla. Stitches from Mallas knee came out today. Mallas knee has healed very well after the operation. The improvement, however, is going to last for several months.




5 kommenttia:

  1. Kiva kuulla hyviä uutisia Mallasta!
    Jaksele itsekin, etten ole aivan rampana sitten, kun Malla on valmis kovaan menoon ;-)

    VastaaPoista
  2. Hienoa että Mallan toipuminen edistyy noin hyvin!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että toipuminen edistyy! Jaksamista ja voimia myös sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)