perjantai 20. helmikuuta 2015

Vilkkuluomi



Joskus valokuvassa linnun silmä näyttää samealta – ikään kuin silmä olisi vahingoittunut ja sokeutunut. Yleensä silmä ei ole vahingoittunut, vaan kamera on onnistunut kuvaamaan silmän vilkkuluomen. Toiset taas sanoisivat, että vilkkuluomi on onnistunut pilaamaan kuvasta linnun silmän. Vilkkuluomi on kuitenkin itsessään mielenkiintoinen yksityiskohta linnussa.

Käpytikallakin, kuten useimmilla linnuilla, on vilkkuluomi. Vilkkuluomi suojaa silmää. Käpytikka sujauttaa vilkkuluomen levälleen ihan vain millisekunniksi kerrallaan, kun se hakkaa puuta nokallaan. Näin silmään ei lennä hakkuusta puunpaloja tai puupölyä. 

Käpytikan vilkkuluomi kuvattu 11.2.


Vilkkuluomi ei ole yläluomi, eikä alaluomi, vaan se on oma erillinen luomensa. Vilkkuluomi liikkuu sivusuunnassa. Paitsi, että vilkkuluomi suojaa silmää, se myös ”voitelee” silmää rauhaseritteillä. Siten silmä ei pääse kuivumaan.

Ihmiselläkin on ollut vilkkuluomi. Meidän vilkkuluomi on surkastunut. Surkastunut vilkkuluomi on näkyvillä ihmisellä silmän sisäkulmassa.


Most of the birds, like a Great Spotted Woodpecker,  have a plica semilunaris. Plica semilunaris protect an eye. At the same time it moistens the eye. Thus, the eye does not dry.

7 kommenttia:

  1. Minä olen ajatellut, että se on sama kuin ihmisen silmäluomi, mutta se olikin vain omaa logiikkaani.

    Se tulee hauskasti eri suunnasta kuin ihmisen silmäluomi. Ja on mielenkiintoinen - vaikkei aina niin kuvauksellinen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnun yläluomikin voi mennä osittain tai kokonaan silmän päälle. Vilkkuluomi on läpinäkyvä: lintu näkee sen läpi. Kuvissa vilkkuluomen erottaa yläluomesta juuri tuon ”harsoisuuden” takia. Se on kuin verho silmän päällä… Mutta, joskus, kun vilkkuluomi valokuvassa on vain osittain linnun silmän päällä, sitä miettii tosissaan, että onko silmässä jotain vikaa… Aina ei voi tunnistaa vilkkuluomea vilkkuluomeksi…

      Poista
    2. Kiitos! :-)
      Taas olen hurjan paljon fiksumpi ;-)

      Poista
  2. Kiintoisaa! Käpytikkoja on muuten näkynyt todella monia viime aikoina meilläpäin Espoossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käpytikat ovat nyt aktiivisia. Samoin myös palokärjet.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen ja uusi tieto minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin mielessäni viime viikolla, että opetettiinkohan joskus koulussa tämä vilkkuluomi-asia, ja että miten sitä ei enää muista lapsuuden koulun opetuksen sisältöä. Opetettiin vilkkuluomi koulussa tai ei, niin kiva on ollut nyt aikuisena oppia nämä asiat aivan uutena :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)