lauantai 21. maaliskuuta 2015

Merihanhia. Ja, tunturikiuruja?



Voi hitsai! Niin kuin useasti, silloin alkaa tapahtua, kun on jo pakkailemassa kameraa! Tänään aamulintuilun jälkeen olin siis jo Viikin pellon loppusuoralla ja aloin tuulisessa, mutta aurinkoisessa, pakkassäässä pakkailla kameraa. Ja, juuri silloin kaksi kiurua kiinnittivät huomioni. Ne näyttivät hieman erilaisilta. Ja, koska tunturikiuruja on juuri nyt havaittu Helsingissä (eilen viimeksi), niin niiksihän epäilin niitä. Kameran sain hädin tuskin käteeni ja vain summittain nopeasti kuvan laukaistua siihen suuntaan, mihin ne hetkeksi pellolla pysähtyivät. En siis ehtinyt mitään asetuksia tai zoomia käyttää. Saman tien linnut kirmasivat jo pois. Kuva on huono. Zoomasin ja terävöitin sitä rankasti, jotta saisin tarkemmaksi.


Tunturikiuruja? Luulisin. Tunturikiuruja pesii ihan ylhäällä tuntureilla, ja Suomessa niitä on arvioitu pesivän noin 10 paria. Ne ovat nyt matkalla pohjoiseen, tuntureille.


Merihanhia (Anser anser/ Greylag Goose)on ollut koko viikon Vanhankaupungin lahdella ja Viikin pelloilla. Tänään otin niistä muutamia kuvia.


Merihanhi on upea lintu. Olen tottunut näkemään niitä kesäisin Hailuodossa, missä niitä pesii ihan mukavasti.


Merihanhia pesii Suomessa noin 5000 – 6000 paria. Ja, se on riistalintu.


As many times, then starts to happen when there is already putting the camera away! This morning it came just the way! I was in the field of Viikki, and I just stopped watching birds: I was putting my camera to my rucksack. And suddenly I paid attention to two flying Skylarks. Them seems so different Skylarks. I wondered if they was Shore larks. I didn’t have time to take good photos. So I have only one photo and it is not good. In Finland there is only about 10 breeding pairs. They breeding in Lapland, Northern Finland. Now they migrate to the north.


In the early morning I took  some photos of Greylag Goose in the Bay area of Viikki. In Finland there is about 5000 – 6000 breeding pairs.

Anu

5 kommenttia:

  1. Olen tuota alkuperäistä tässä olevaa ylintä kuvaa suurennellut ja tutkinut monta kertaa edes takaisin. Tässä blogini kuvassa isompi lintu näyttää myös töyhtöhyypältä. Ne kaksi lintua, jotka näin, eivät olleet töyhtöhyyppiä, vaan paljon pienempiä. Ne eivät lentäneet kuten töyhtöhyyppä ja ne ääntelivät eri tavoin kuin töyhtöhyyppä. Missään nimessä ne eivät töyhtöhyyppiä siis olleet.

    Kuvan otin siten, että tähtäsin vain siihen paikkaan, mihin näin niiden laskeutuvan. Ja, saman tien ne lensivät taas pois. Tietenkin voisi olla mahdollista, että ne laskeutuivat töyhtöhyypän viereen ja siinä vaiheessa, kun otin kuvaa, toinen näkemistäni linnuista ehti jo lentää pois ja vain toinen olisi jäänyt kuvaan töyhtöhyypän kanssa. Töyhtöhyyppäähän minä en siinä tilanteessa havainnut, koska keskityin vain näihin kahteen lintuun ja kuvan nappaamiseen, jos sitä sekunnin toimintaa edes keskittymiseksi voisi sanoa.

    Tai sitten, tuo töyhtöhyypän näköinen lintu ei ole töyhtöhyyppä, vaan toinen näkemistäni linnuista. Toinen niistä linnuista on kuvassa ihan maassa, mustana pallona. Vanhalla töyhtöhyypällä tuo kaulan alla oleva väritys menee valkoinen musta valkoinen, kuten myös tunturikiurulla.
    Hitsi, kun kamera ei ollut valmiina! En kyllä saa itse tästä kuvasta mitään selkoa...

    VastaaPoista
  2. Voisiko olla niin, että tuo isompi olisikin hyyppä mutta vieressä tunturikiuru. Ihan niinkuin arvelitkin. Nämä on just niitä kaikkein harmittavimpia tilanteita, mutta onneksi sait kuvan jota pähkäillä, ilman sitä harmittaisi vielä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula.
      Harmittaa ihan vietävästi, koska olisin saanut tunturikiurusta eliksen, jos olisi ollut kunnon kuva, josta määritelmän olisi voinut varmistaa.

      Anu

      Poista
  3. Voi harmi, tuota miettii varmasti monta kertaa!
    Merihanhi on kaunis lintu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki.
      Tämä kyllä harmittaa vietävästi.

      Merihanhet ovat, todellakin, myös aika kauniita. Ne ovat näyttäviä hanhia voimakkaine nokkineen.

      Anu

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)