torstai 28. toukokuuta 2015

Hyvä linturetki




Eilen illalla oli hyvä linturetki Viikissä. Retki kuului osana lintukurssiin, jota kävin keväämmällä. Sain joitakin uusia haviksia tälle vuodelle, sekä kolme elämänpinnaa. Sepelhanhi, lapinsirri ja rastaskerttunen ovat eliksiä.

(19.5) Canada Goose with just born babies. Kanadanhanhi vastasyntyneitten poikastensa kanssa.

Sepelhanhi oli vastarannalla valkoposkihanhien parissa. Kiikareilla sitä en olisi voinut tunnistaa. Sepelhanhet ovat parhaillaan muuttamassa Siperian tundralle pesimään. Tämäkin yksilö, joka oli lajitovereistaan eksynyt, oli muuttomatkalla Siperiaan. 

Lapinsirriäkään en olisi tunnistanut pelkästään kiikareilla, vaikka se olikin suhteellisen lähellä: kiikareillakin sen näki, mutta tunnistukseen asti ei kiikareiden teho riittänyt. Todennäköisesti olen nähnyt aiemmin lapinsirrejä Hailuodossa, mutta en ole tunnistanut niitä. Tästä eilisestä yksilöstä tuli siis elis.


Rastaskerttunen on minulle mielenkiintoinen tapaus. Todennäköisesti näin rastaskerttusen Viikissä pari vuotta sitten. Sain siitä silloin jopa valokuvankin napattua, mutta en ole varma tunnistuksesta, joten havikseksi en sitä ole merkinnyt. Kun se kuva tulee joskus vastaan kuvat-tiedostoista, niin pitääkin vaikka postata se blogiin muiden tunnistettavaksi. 

Rastaskerttusia on Suomessa 200 – 500 paria ja keskittyneesti täällä Etelä-Suomessa. Nyt aion opetella rastaskerttusen laulun, jotta kykenisin sen itsenäisesti tunnistamaan. Eilinenkin yksilö oli laulava.

Just born babies of the Canada Goose. Kanadanhanhen vastasyntyneet poikaset.

Mielenkiintoisa havainto eilisellä retkellä oli valkoposkihanhipariskunta, jolla oli poikasia.

(26.5.) The family of Barnacle Goose. Valkoposkihanhiperhe.

Niiden poikasten joukossa oli kaksi mustaa poikasta. Ne olivat haahkan poikasia. Vanhankaupunginlahdella ei pesi haahkoja, mutta niin vain siellä on käynyt haahka munimassa valkoposkihanhien pesään omat munansa.



Haahkan poikaset kulkivat valkoposkihanhiemojensa perässä ja emot huolehtivat niistä. Ongelma on, että haahka syö mereneläviä ja valkoposkihanhet ovat kasvissyöjiä. Kyseiset poikaset eivät siis saa oikeaa ravintoa näiden emojensa opastamana. Poikasille voi pahimmassa tapauksessa käydä huonosti, jos ne eivät välittömästi opi itsenäisesti syömään oikeaa ravintoa. Valkoposkiemojensa mukana kuivalle maalle meneminen on myös menemistä pois niille oikean ravinnon ääreltä.


Kuvat eivät liity retkeen, vaan olen kuvannut ne aiemmin. Valkoposkihanhet kuvasin lintutornilta tosi kaukaa.



I was yesterday evening in guided bird watching tour, which was the part of birding course where I have study in this spring. The tour was in the nature reserve area of Viikki. I saw three species which I have never seen before.

One Brent Goose was among the Barnacle gooses. That Brent Goose was at its way to the North Siberia.

There was one Temminck's Stint. In Finland are only 1000 – 2000 breeding pairs. I think that this individual are also on his way to the North just like the Brent Goose.

I also saw one singing Great Reed Warbler. In Finland are only 200 – 500 breeding pairs. I have to study the song of Great reed Warbler, so I can identified it by myself to the future.

One Barnacle Goose pairs had fledgelings. Among them was two black individuals. They where the babies of Eider. It means that the eider laid the eggs to the nest of barnacle goose. The problem might be that barnacle goose is an vegetarian and the eider eat the seafood. 

I didn’t took photos yesterday. The photos are older and they don’t belong to the story I written.

Anu


2 kommenttia:

  1. so beautiful . And I´m impressed by the art you are creating from the birds. Lovely :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)