maanantai 25. toukokuuta 2015

Lahden kevät


Pohjoisemmassa Suomessa asuvat tuttavat puhelimessa jutellessamme kyselevät, missä vaiheessa kevät on Etelä-Suomessa. Helsingissä kevät on pidemmällä kuin Lahdessa. Tässä kuitenkin kuvia keväästä Lahdessa.





Pikkulinnut etsivät ja kuljettavat ahkerina ruokaa poikasilleen.

Pikkuvarpunen. Tree Sparrow. 

Viherpeippo. Greenfinch



Lauantaina kävimme Lapakistossa. Pirkko sytytti tottuneesti nuotion.

Pirkko, Malla-dog and I in nature reserve area of Lapakisto 23.5.

Punakylkirastas. Redwing.

Kirjosieppo. Pied Flycatcher.

Lauantai aamuna katsoin, kun härkälintu hautoi pesällään munia. Päivällä tuuli yltyi kovaksi, joten luulen, että sen hauras pesä rikkoutui tuulessa. En ole vielä käynyt tarkistamassa asiaa.

Red-necked Grebe incubate in the Lake Alasenjärvi.

Vuosi sitten Pirkko uudisti aitapensaan. Vanha ruusuaita kaivettiin pois, tuotiin uutta maata ja istutettiin toisenlainen pensas. Päälle kuorikatetta. Tänä vuonna siihen nousi sieni, jota emme tunnistaneet.

It is a very big surprise that Morchella conica is growing in the cottage of Pirkko!

Paikalle saatiin sienestäjä, joka kertoi sen olevan kartiohuhtasieni. Ja, voi miten iloissaan hän oli näistä sienistä! Sieniä on todennäköisesti noin 60, ellei enemmänkin.


Tänä aamuna hämmästyin, kun huomasin, että erääseen Pirkon kohopenkkiin on myös alkanut kasvaa samaa sientä! Sieniä siis tulee yhteensä varmaan lähelle sata kappaletta! Kartiohuhtasieni on kuulemma erittäin hyvä ruokasieni ja vaikea löydettävä.




I took this photos in Lahti 22. – 25.5.  The Sprig is so lovely time.

Anu

4 kommenttia:

  1. Hieno kuvasarja, samoin kuin tuo sienipenkki!

    Vaikka olen innokas sienestäjä, en ole koskaan onnistunut löytämään huhtasieniä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sussi!
    Sienestäjä, joka tunnisti ko. sienen, kertoi ettei hänkään ole koskaan onnistunut löytämään näitä sieniä - ja hänkin on innokas sekä kokenut sienestäjä. Siitäpä sainkin käsityksen, ettei näitä ole helppo löytää. Hassua, kun niitä sitten yhtäkkiä kasvaakin puutarhassa :)

    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)