lauantai 9. toukokuuta 2015

Pientä lintuilua ja Mallan kuulumisia


Eilen aamulla Helsingissä ulkoillessani Mallan kanssa, havaitsin ensimmäiset satakielet. Tänään aamulla Lahdessa pitkästä aikaa olin kunnolla lintuilemassa.


Lintuja oli runsaasti äänessä ja liikkeessä. Satakielet eivät vielä olleet tullet Lahden havaintopaikkaani.


Mukavimmat havainnot olivat närhet, sirittäjät ja metsäkirviset. Mitään erikoisuuksia en havainnut.


Mallalta poistettiin tikit torstaina. Malla voi nyt paremmin. Kohtaamamme ihmiset ajattelevat Mallan olevan täysin terve, koska se pirteästi tervehtii ihmisiä ja liikkuu kuin pieni pupu. Mutta, Malla ei ole terve. Jotakin on vielä vialla ja jatkotutkimuksissa selvitellään, että mikä on. Malla tuntee välillä äkillistä kipua takaruumiissaan. Vielä ei ole selvää, että missä kohden kivun paikka on, koska tutkimuksissa Malla ei arista mitään paikkaa.

Mallaa tutkitaan edelleen, jotta syy Mallan kipuihin löytyisi.

Malla eilen illalla

Mainitsin aiemmin punkista Mallassa ja pohdin oliko punkki ollut Mallan vulvassa pitkään ja aiheuttanut sille kipuja liikkumisessa. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että he olisivat nähneet leikkauspöydällä punkin, jos Mallalla olisi sellainen ollut.

Kaiken kaikkiaan Malla on nyt pirteä ja pirtsakka. Ruokahaluttomuutta on ollut. Eilisestä illasta alkaen Malla on syönyt kaiken ruoan, mitä sille on annettu. Ja, toivonkin, että se nyt tästä eteenpäin alkaisi taas syödä kunnolla.

Malla eilen illalla

Yesterday morning, when I was out with my dog Malla, I heard and saw first time (in this spring) the Thrush Nightingale in Helsinki.

Today morning I was birding in Lahti (100 km to the north from Helsinki) by myself. I saw just ordinary birds like Eurasian Jay, Wood Warblers, Woodbeckers and Tree Pipits and so on. The Thrush Nightingales have not yet came in Lahti.

My dog Malla has been ill, but now it is better. However, something is wrong with her and the vetdoctors will take some tests. We dont’t just know yet what causes the symptoms to Malla: sudden pain in her body and her lack of appetite. Great news is that from the yesterday evening to that evening Malla has eaten all the food what we gave her. I am hopeful that she will heal now. She is a lovely and brave little dog.

Anu



2 kommenttia:

  1. Kiva, että satakielet ovat saapuneet. Meilläpäin laulua ei vielä kuullut.

    Toivottavasti Mallan kivun syy löytyy pian!

    VastaaPoista
  2. Satakielten pääjoukot eivät ole vielä saapuneet. Nämä varhaiset tulijat lienevät etujoukkoja.

    Malla voi onneksi koko ajan paremmin :)

    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)