tiistai 26. toukokuuta 2015

Punavarpunen Lammassaaren reissulla




Kävin aamulla Lammassaaressa.


Sinne kannattaa mennä aamulla aikaisin jo senkin tähden, että aamupäivisin sinne alkaa kulkeutua paljon porukkaa: ulkoilijoita, lenkkeilijöitä, turisteja, retkeilijöitä, lapsiryhmiä… Kun menee varhain, kuuluu vielä lintujen laulua.


Loppujen lopuksi matka pitkospuilla Lammassaareen on jossain määrin antoisampaa kuin itse lintutornilla oleminen. Pitkospuilta näkee ja kuulee monenlaisia lintuja.


Aiemmin kirjoitin, että tulisin saamaan kiikareilla omilla vakipaikoilla 95 havaintoa. Nyt se on kutakuinkin täynnä ja en ole vielä nähnyt kaikkia lajeja, jotka tulen kuitenkin helposti  näkemään (esim. hernekerttu ja sääksi).


Luulenpa siis, että kiikarein ja omilla vakipaikoilla tulen saamaan ehkä noin 110 havaintoa. Siitä eteenpäin pääseminen on riippuvaista siitä, onko onni myötä ja saan katsella torneilla toisten harrastajien kaukoputkilla ja toisaalta lajimäärä lisääntyy, jos pääsen vielä katselemaan lintuja toisaalle omilta vakipaikoiltani..


Punavarpuset, ruokokerttuset ja satakielet lauloivat, kun kävelin pitkospuita. Tornilta näin muun muassa ruskosuohaukan (ruskosuohaukan näin myös pitkospuilta ja piilokojusta), sitruunavastäräkin ja harmaasorsan. Tässä kuvituksena punavarpunen (Carpodacus erythrinus/Scarlet Rosefinch). Kuvat otin Canon Powershot SX60HS kameralla kokeillen erilaisia säätöjä. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa.



I was early morning in the nature reserve area of Viikki. I saw, among other birds, Sedge Warblers, Thrush Nightingales, Marsh Harrier, Citrine Wagtail and Scarlet Rosefinchs. In the photos is a Scarlet Rosefinch. The camera is Canon Powershot SX60HS. I tested different kind of settings with my new camera.

Anu

6 kommenttia:

  1. Enpä ole punavarpusta vielä koskaan nähnyt...
    Nuo kolme viimeistä kuvaa ovat kuin taideteoksia - mainiota kuvankäsittelyä hyvien kuvien lisäksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostakin syystä punavarpunen "piilotteli" aika pitkään minultakin, mutta sitten kun näin ensimmäisen (joitakin vuosia sitten), aloin nähdä niitä muuallakin. Helsingissä niitä laulaa nyt aika paljon.

      Kiitoksia kehuista :) Kolme alinta kuvaa otin ylivalotuksella. Sitten vain kuvankäsittelyohjelmalla lisäsin niihin isommat väritasot. Kolmea ylintä kuvaa en käsitellyt laisinkaan - ne ovat aika hämäriä kuvia.

      Anu

      Poista
  2. En ole punavarpusta nähnyt kuin kait parikymmentä vuotta sitten. Nyt sellainen olisi täällä Heinolssakin "tarjolla", mutta eipä ole kohdalle osunut. ;)
    Aivan ihanat kuvat olet kerännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula.

      Toivottavasti punavarpusen ja sinun reitit kohtaavat tänä kesänä!

      Anu

      Poista
  3. En ole minkään koskaan luonnossa nähnyt. Tällä kaverilla on mainiosti "tukka" pörhöllään:)

    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kuunnella netistä punavarpusen laulua ennen ulos menoa. Kun laulu on tuttu ja tunnistettavissa, sen voi myös paremmin silminkin havaita.

      Tuo kuvan punavarpuskoiras on tosiaan pörhöllään kuin kukko konsanaan :)

      Anu

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)