tiistai 9. kesäkuuta 2015

Viitakerttunen




Kotini lähellä on pari laulajaa, joita en tunnista. Eilen aamulla sain tietää toisen laulajan nimen.


Ulkoiluttaessani Malla-koiraa kaksi ihmistä oli pysähtynyt kuuntelemaan ja kiikarein katsomaan toista näistä laulajista. He kertoivat laulajan olevan viitakerttunen (Acrocephalus dumetorum/ Blyth's Reed Warbler).


Tämä viitakerttunen lauloi koko ajan. Se matki aivan uskomattomalla tavalla lukuisia muita laulajia.


Viitakerttunen on 1950-luvulta alkaen levittäytynyt puolen Suomen alueelle Lintuatlaksen mukaan. Niitä arvioidaan olevan noin 5000 – 15 000 paria. Arviointihaarukka on laaja, joka viittaa siihen, että sillä on voimakasta kannan vaihtelua. Viitakerttunen on erityisesti Aasian ja Itä-Euroopan laululintu: levinneisyyskartta.


Tänään aamulla otin kameran mukaan ja kuvasin viitakerttusta.


Kuvia katsellessani huomasin tämän yksilön olevan rengastettu.


En tiedä saako renkaan kuvista tarpeeksi tietoa lähettääkseni siitä tiedon rengastustoimistolle.Tässä muutamia suurennoksia. Kuvat saa myös isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa.




Enää en voi valittaa, kun en tunne jotain laulajaa. Asiahan on niin, että jos niitä haluaa tuntea, niin lauluja voi opetella. Netistä löytyy hyvin lintujen lauluja. Ja, olenhan minä jo melko paljon opetellutkin. Se on vain itsestä kiinni organisoiko elämänsä siten, että löytyy hieman aikaa opetella lintujen lauluja. (Vaivaa alussa mainitsemani  toinen laulaja, jota en tunnista. Ja, se täytyy myös minun nyt selvittää.)


Near my home is two songbirds, which I can’t identify. Yesterday morning, when I was out with my dog Malla, I got to know the name of the other bird. Two people had stopped to listen to the bird and they told me that it is Blyth's Reed Warbler

This Blyth's Reed Warbler is singing all the time and it imitate many other birds.

Today morning I took a camera with me and I took photos of Blyth's Reed Warbler. It is ringed.
More information about Blyth's Reed Warbler: Birdlife.

Anu

15 kommenttia:

  1. Kuvista näkee, että renkaan tunnus on 5xxx96V. Kysele ihmeessä Rengastustoimistosta. Sinne voi myös lähettää kaikki kuvat, josko jostain näkyisi useampia numeroita. Tai sitten vain uusia kuvia kehiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta Taisto!

      Sain Lehikoisen Pepeltä tietää, että lintu kyetään identifioimaan jo näiden kuvien perusteella! Tosi hieno juttu! Pääsen nyt tekemään ensimmäistä ilmoitustani rengastustoimistolle!

      Anu

      Poista
  2. Mie kyllä valitan edelleen etten tunnista lauluääniä :)
    Miten ne ovat niin vaikeita oppia, näitä ihan tutuimpia tietysti lukuunottamatta.
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki.
      Minustakin laulujen tunnistamisen opettelu on vaikeaa. Laulujen tunteminen kuitenkin oleellisesti helpottaa lintujen tunnistamista. Opettelen muutamaa laulajaa kerrallaan, enkä suuria määriä laulajia, jotta muistaisin laulut paremmin.

      Anu

      Poista
  3. No just tällainen samannäköinen kuin "kaikki muutkin pikkulinnut". Muutama päivä sitten kuulin metsässä erittäin kovaäänisen linnun (yhtä kova kuin laulurastaalla ja satakielellä). Laulun muutama alkusäe oli kuin keväisen kuovin alkulaulu, joten luulin ensin, että siellä oli kuovi. sitten selvästi "pörri, pörri", muuta en sitten muistakaan. Tuon pörrin muistan siksi, että lapsenlapsi on juuri saanut Pörri-nimisen kissan.
    Onko sinulla mitään vihjettä, mikä lintu se voisi olla, mistä linnusta aloittaisin laulun kuuntelun netistä. Tähän mennessä en ole samantyyppistä vielä onnistunut löytämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viitakerttusella ei tosiaankaan näytä olevan juuri mitään erikoisen näyttäviä tuntomerkkejä, jolla sen pienellä silmäyksellä erottaisi muista kaltaisensa näköisistä pikkulinnuista. Jos laulun tuntee, tunnistaa silloin linnun :)

      Tulee mieleen, että olisiko kuulemasi lintu sirittäjä. Lintukuva.fi:ssä on hyvä nauhoite sirittäjästä.

      Jos ei ole sirittäjä, niin kannattaa rajata lintuja biotyypin mukaan. Sekametsässä, kuusimetsässä, lehdon kaltaisessa paikassa, vesistön lähellä pusikoissa jne. on eri lintulajeja.

      Anu

      Poista
    2. Tervehdys taas.
      Tein niin kuin ehdotit. Alkoi tuntua, että se olisi jokin kahlaaja. Vain yhdestä paikasta netistä löysin pikkukuovin ääntä, joka on ainut, joka vähänkään muistuttaa kuulemaani. Se voisi olla se. (ei ollut muuten lintukuva.fi-sivustolla ollenkaan).

      Huomasin, että lintujen ääniä on netissä sekä levyillä itse asiassa vain tavallisimmista linnuista. Yritin etsiä pikkukuovin laulua muualtakin kuin löytämäni, että olisin voinut verrata, mutta ei ollut missään.

      Poista
    3. Onpahan sirittäjää reilusti suurempi :)
      Pikkukuovin ääniä löytyy ainakin xeno-cantosta.

      http://www.xeno-canto.org/species/Numenius-phaeopus

      Täysin mahdollista, että on pikkukuovi! Kerrothan sitten onko sama ääni kuin xeno-canton äänitteissä!
      Anu

      Poista
  4. Kiitos, sain nyt varmistuksen yhdelle mysteerilaulajalleni kuviesi perusteella. :)
    Toinenkin on, se onkin hankalampi kun ei laulanut lainkaan :) Hienot kuvat olet ottanut ja onnittelut rengastusbongauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!
      Sinullakin siis laulaa jossakin viitakerttunen!

      Anu

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)