maanantai 7. syyskuuta 2015

Steindalenin laakso




Kilpisjärveltä on lyhyt matka Norjan suurtuntureille, Kölivuoriston maisemiin ja
Storfjorden-vuonolle. Vuonolla kuvasin lähinnä meressä pyörivää pyöriäistä, merimetsoja ja meriharakoita.



Matka jatkui upeissa maisemissa vuonon reunaa kulkevaa tietä kohden Steindalenin laakson reitin parkkipaikkaa. Steindalen sijaitsee Lyngessä. Steindalenin laakso on kokemisen arvoinen patikkareissu. Avaan jossakin vaiheessa toisen blogin, jonne kirjoitan luontokohteista ja patikoinneista. Siinä sitten kerron tarkemmin minkälainen reitti tuo kiipeäminen rotkonreunassa kohden vuorten huippujen välistä laaksoa on.

Maisemat, kiivetessä polkua kohden laaksoa, ovat tietenkin upeita.

Parkkipaikalta jäätikön reunalle on noin 10 km matkaa ja matkasta ensimmäiset noin kaksi kilometriä on melko pystysuoraa nousua. Seuraavat noin 5 kilometriä loivaa nousua ja laaksosta jäätikölle sitten oma kapuamistarinansa. Siitä sitten myöhemmin, toisessa blogissa, lisää. Tässä muutama kuva vain laaksosta (ei itse patikoinnista ylös laaksoon) maistiaisiksi.

Kapaumisen jälkeen huippujen väliin jäävä laakso vihdoin avautuu eteen. Laakson perällä hohtaa jäätikkö. Pirkko ja Malla laskeutumassa laaksoon, jossa, Mallan iloksi, laidunsi lampaita.








Tästä alkaa kiipeäminen rakalle ja jäätikkö tuntuisi olevan lähellä. Linnuntietä jäätikön reunalle onkin vain kilometri. Kävellen jäätikön reunalle on kaksi kilometriä. Eikä sitä ihan nopeasti kävelisi...


Kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa.

It is easy go to Norway from Kilpisjärvi. We visited in Norway 20.8. I took some photos of Oystercatcher.  We went to the Lynge and we hiking to the Steinsdalsbreen valley. How beautiful there was!

Anu

6 kommenttia:

  1. Mahtavan upeita maisemia. Täytyisi itsekin ottaa matkakohteiksi ihan uusia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita ne maisemat Norjassa ovat! Minulle oli eka kerta, kun Kilpisjärveltä tehtiin patikointireissu Norjaan (yleensä vaan käydään jossain Skibotnilla). Ja, jos Kilpparille vielä menen, niin kiva olisi tehdä uusia retkiä Norjan puolen vaellusreitistöillä. Se on antoisaa vaihtelua, kun menee uusiin paikkoihin!
      Anu

      Poista
  2. Upeita maisemia ja kuvia! Minun tekisi kovasti mieli ensi kesänä noihin maisemiin ja Kilpisjärvelle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sussi!
    Kannattaa miettiä ajankohta hyvin Kilpisjärvelle menoon. Juhannuksena Saanalla on vielä ns. hiihtokilpailut ja samoihin aikoihin järvestä lähtevät jäät. Tunturit ovat aika vetisiä vielä tuolloin. Heinäkuussa siellä on kesä ja hyttyset. Elokuun alussakin siellä on kesäistä, kevään vedet tuntureilta vähentyneet ja kuivaneet ja hyvällä onnella jopa hyviä säitä. Elokuun loppupuolelta, syyskuussa, säistä riippuen, alkaa ruska-aika.

    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)