maanantai 16. marraskuuta 2015

Pöllöilyä




Sarvipöllöstä ei ole ollut mitään havaintoja viimeisen postauksen jälkeen. Sen sijaan olen useana aamuna koiralenkillä kuullut ihmeellistä kovaäänistä linnun ääntä. Olen koiran kanssa kiirehtinyt ääntä kohden ja ollut sitä jopa hyvin lähelläkin näkemättä äänen tuottajaa. En tunnista petolintujen ääniä, mutta arvelin sen olevan jokin haukka.


No, tänään minä näin varpuspöllön juuri niillä main, missä olen em. linnun ääntä kuullutkin. Kun näin kauempaa linnun jököttävän puun oksalla, ajattelin heti sen olevan varpuspöllö. Mutta, perään aloin ajatella, ettei se voi olla pöllö, koska tiaisparvi pelmuaa sen ympärillä koivussa. Vaan – se oli kuin olikin varpuspöllö. Jostakin syystä tiaiset hyppivät samassa puussa välittämättä pöllöstä – joka olisi voinut napata tiaisen saaliikseen. Tiaiset eivät myöskään härnänneet pöllöä syöksymällä sitä kohden. Ne vain olivat samassa puussa.

Sitten pöllö lensi pois, ja tiaiset lensivät myös. Valitettavasti en ehtinyt saada kunnon kuvaa.


Kotona kuuntelin varpuspöllön ääninäytteitä, ja tajusin, että se useina aamuina äännellyt lintu on ollut varpuspöllö. Sitä en tiedä, miksi se ääntelee tähän aikaan vuodesta niin aktiivisesti ikään kuin reviiriään ilmoittaakseen tai kumppania etsiäkseen. Pöllöt tuntuvat olevan nyt liikkeellä – vaelluksella tai muutolla. Varpuspöllö ei ole muuttolintu, mutta vaeltaja sekin on. Ja, minä alan oppia itselleni uutta ääntä, varpuspöllön ääntä.

Perustietoa varpuspöllöstä, sekä ääninäyte: Luontoportti


I have heard (near my home) many mornings the sounds of Pygmy Owl. Today I saw it, but unfortunately I didin’t get good photos of it. These are the only photos of Pygmy Owl I took, before it flew away.

Information about the Pygmy Owl: Naturegate.

Anu

10 kommenttia:

  1. Upeita löytöjä sinulla!
    Pöllöissä on jotain aivan omaansa - sellaisen kun näkisi joskus ihan vapaana luonnossa... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Ehkä pöllöjä on myös sinun seuduillasi. Nyt kannattaa katsella puita ja katsellaan tsekkailla olisiko pöllö puussa istumassa.
      Anu

      Poista
    2. Kiitos vinkistä!
      Täytyy ryhtyä tarkkailemaan puita sillä silmällä :-)

      Poista
    3. Olen tässä lueskellut pöllöjen elämästä ja uusi tieto minulle: pöllöillä on syyssoidin. Juuri nyt ne ovat syyssoitimella eli ne ovat äänekkäitä ja aktiivisia. Siksi tuo havaitsemani varpuspöllökin piti aamuisin kovaa ääntä: se oli sen soidinlaulua! Eli kannattaa tsekata varpuspöllön, lehtopöllön jne. ääninäytteitä netistä ja aamulla varhain sekä illalla olla herkällä korvalla! Nyt on hyvä aika havaita pöllöjä, koska ne ovat syyssoitimella ja puissa ei ole lehtiä estämässä näkyvyyttä!
      Anu

      Poista
  2. Hieno bongaus! En ole koskaan nähnyt luonnossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Varpuspöllö on todella, todella pieni, joten sen huomaaminen puusta on usein hankalaa. Mutta, nyt syksyllä, kun puissa ei ole lehtiä ja pöllöt ovat hakeutuneet lähemmäksi ihmisasutuksia, niitä kuitenkin saattaa nähdä yllättäen.
      Anu

      Poista
  3. Hieno kohtaaminen! Olen tammikuussa 2014 onnistunut näkemään ja kuvaamaan varpuspöllön ja olin silloin aivan onnesta soikeana :) En varmasti olisi muuten huomannut koko lintua, mutta satuin näkemään sen lentävän puuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkkoinkeri!
      Minäkin olen todella iloinen pöllöhavainnoistani, sillä minulla ei ole ollut juuri onnea niiden näkemisessä (ehkäpä johtuen siitä, että en ole jaksanut kevätiltoina valvoa niin myöhäisellä, jotta olisin mennyt niitä etsimään). Jokainen havaittu pöllö on riemullista!
      Anu

      Poista
  4. Onnittelut pöllön näkemisestä. Kyllä tällaisenkin kuvan saaminen ilahduttaa valtavasti. Itse olisin aivan onnesta mykkänä, jos sattuisin saamaan vain vilahduksen edes näkökenttääni, puhumattakaan edes häivähdyksestä muistikortille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirlah. Kyllä minäkin olen tyytyväinen, että ehdin saada napattua edes nämä selkäpuolen otokset tuosta pöllöstä. Kuva aina varmistaa havainnon. Toisaalta kuitenkin harmittaa, kun en kunnon kuvaa saanut… Minulla on ollut aina vaikeuksia havaita pöllöjä. Ne ovat hiljaisia ja paikoillaan. Kuitenkin niitä on ympäristössämme, joten periaatteessa niitä voi nähdä. Nyt oli onnea :)
      Anu

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)