lauantai 14. toukokuuta 2016

Lahden havaintopaikalla



English text is the bottom of Finnish text.

Viime torstai-iltana Lahdessa kuulin ensimmäiset käen kukunnat. Paikalliset kertoivat, että käet kukkuivatkin sillä seudulla ensimmäistä kertaa juuri torstai-iltana.


En paljonkaan tunne yölaulajia. Toissa yönä Lahdessa kuuntelin itselleni tuntematonta, erikoista ääntä. Linnun ääni kuulosti siltä kuin kahta metalliputkea olisi kilautettu yhteen. Ääni oli tasaisesti toistuvaa kilahtelua. Kuulin kyseistä laulua hieman ennen neljää ja lintu lopetti laulamasta auringonnousun aikoihin noin 04.30. Eikä minulla ole aavistustakaan mikä se oli.


Auringon noustessa Lahdessa eräällä järvellä katselin härkälinnun pesintää. Rantasipit ja telkät lentelivät lähellä vedenpintaa. Kaikkein ilahtunein olin kaulushaikaran kuuluvasta puhallusäänestä. Kyseisellä järvellä en ole koskaan aiemmin kuullut kaulushaikaraa pesintäaikana.


Tänään aamulla härkälinnut kamppailivat pesänsä puolesta. Tuuli ja nousuvesi olivat kuljettaneet pesää.

Kuvissa eilen kuvaamani rantasipi, jonka jalassa näyttää olevan jokin vamma. 

Upeita blogeja maailmalta: Saturday's Critters



Last Thursday night in Lahti (about 100 km to the north from Helsinki), I heard the first cuckoo's. I do not recognize songs by birds whom sing in the nights. The night before yesterday I heard one strange bird song. It sounds like a small metallic tings. It sounds like somebody hit two metallic tubes agains each others. The bird stopped to sing when the sun came up, about at 04.30 o’clock. I don’t have idea what it was.

When the sun came up I went to the lake. An Red-necked Grepe was at their nest. Common Sandpipers and Common Goldeneyes flew near to the water surface. Most I was delighted for the sound of an Eurasian Bittern. In that lake I have ever before heard the sound of an Eurasian Bittern.

Today morning I saw that wind and high tide had little bit moved the Red-necked Grepes nest. They have difficulties to succeed with their nesting…

The photos I took yesterday. The Common Sandpiper has in his leg somekind of of injury.

Linking to Saturday's Critters
 

15 kommenttia:

  1. I can see the injuey but the bird looks healthy enough and obviously can manage. wonder what the bird call in the night was? I hope you have a wonderful weekend.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Margaret. Thank you for your comment. Yes, the Sandpiper can manage :) Have a happy Sunday.

      Poista
  2. Hello, your Common Sandpiper is a beautiful bird. I am not sure if I have heard our Bittern here, I have seen a few of them. Great photos! Thank you for linking up and sharing your post. Have a happy weekend!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Eileen. Thank you for your comment. Have a happy Sunday.

      Poista
  3. Mikähän rantasipin jalalle on käynyt. Onneksi linnut lentää. Voi että, sinä näet härkälintuja! No, kyllä minäkin vielä tänä kesänä niitä näen. Eikö jää vaivaamaan, kun ei tunnista lintua äänestä! Minulle kävi samoin tässä yksi aamu yö. Nauhoitin kameralla ääntä, mutta kun tintti ja kelo piti niin kovaa mekkalaa, ettei oikein linnun ääni kuulu kunnolla. Kuuntelin lintukuva.fi sivustoilta ääniä, mutta en osaa yhdistää ääntä mihinkään. Mysteeri lintu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Anne. On voinut jäädä joskus tuo sipin jalka siimaan tai johonkin muuhun kiinni. Se pystyy seisomaan ja lentämään, joten kyllä se selviää. Kyllä jäi vaivaamaan tuo kuulemani linnun ääni. Toivottavasti sinulle selviää, että mikä oli se mysteerilintusi.

      Poista
  4. Äänet ovat minulle mysteeri. Olen tullut vähän siihen tulokseen, että jos ihmisellä on huono musiikkikorva, kuten minulla, eivät lintujen äänetkään voi olla helppoja tunnistaa ja muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kirlah. Todennäköisesti musikaalisuus/hyvä musiikkikorva auttaa lintujen laulujen oppimisessa. Itse en ole musikaalinen. Olen opetellut lintujen lauluja mm. kuuntelemalla systemaattisesti niitä cd-levyiltä ja muista nauhoituksista. Vähitelleen niitä oppii...

      Poista
  5. Hi Y'all!

    What wonderful photos of the birds.

    Y'all come on by,
    Hawk aka BrownDog

    VastaaPoista
  6. I enjoyed all your birds very much! I'm not good with bird songs and sounds at all -- I don't think I have a very good musical ear! But like you I love looking at the birds, and shorebirds always make me happy! Hope the little sandpiper recovers from its injury.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment Sallie. The Sandpiper can manage :) Have a happy Sunday!

      Poista
  7. such beautiful photography of the wader´s :)

    VastaaPoista
  8. Hienot kuvat! Kiva kuulla, että lintu selviää jalkavammasta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Uskoisin, ettei tuo jalkavamma häiritse sen selviytymistä.

      Poista
  9. Great picture - although that leg does look a little damaged.

    Cheers - Stewart M - Melbourne

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)