torstai 12. toukokuuta 2016

Valkotäpläsinirinta



English text is the bottom of Finnish text.

Olen nyt kolmena aamuna peräkkäin käynyt Lammassaaren lintutornilla. Eilen näin ensimmäiset pääskyset ja tänään ensimmäiset punavarpuset. Oli mukavaa tänään, kun pitkästä aikaa pitkospuita kulkiessa kuuli punavarpusten tervehtivän: ”Nice to meet you”.

Satakieli/Thrush Nightingale

Viikissä on ollut viime aikoina useita harvinaisuuksia, mutta en ole käynyt bongaamassa niitä, vaan olen havainnoinut itsenäisesti. Tänään Lammassaaren lintutornilta näki, että vastapäiset tornit olivat täynnä bongareita. Paikalla oli useampia harvinaisuuksia, mm. palsasirri. Itsekin näin tornista sirriparven, mutta siitä oli mahdotonta havaita mahdollista palsasirriä.


Paluumatkalla päätin kuitenkin käydä katomassa, jos valkotäpläsinirinta olisi vielä paikalla.

Valkotäpläsinirinta/White-spotted Bluethroat

Kyseinen yksilö on ollut Viikissä noin viikon. En tiennyt sen ihan tarkkaa sijaintia, mutta lähdin etsimään sitä. Polun varrella ei ollut muita bongareita, joiden läsnäolo olisi paljastanut valkotäpläsinirinnan olinpaikan. Pian kuitenkin kuulin kaunista, itselleni outoa laulua ja tiesin, että se oli etsimäni lintu.


Huomasin valkotäpläsinirinnan melkoisen heti, kun lähestyin laulua. Kaunis lintu ja erittäin kaunis laulu. Valitettavasti en saanut kunnon kuvia, koska jouduin kuvaamaan aurinkoon päin. En ole aiemmin valkotäpläsinirintaa nähnyt. Paikalle saapui pian muitakin valkotäplän bongaajia.


Valkotäpläsinirinta (Luscinia s. cyanecula)  ei pesi Lapissa kuten sinirinta (Luscinia svecica), vaan se pesii Keski-Euroopassa. Valkotäpläsinirinta ei myöskään ole oma laji, vaan se on alalaji. Tämä yksilö laulaa kuuluvasti etsien siten puolisoa itselleen. Täältä se ei puolisoa löydä, joten voi vaan toivoa, että se jaksaisi lentää vielä takaisin etelään.

Kuvat satakielestä (Luscinia luscinia) otin eilen.


Last three morning I have been in the Nature reserve area of Viikki. Yesterday morning I saw my first Swallows there and today morning I saw first Common Rosefinches. It was nice today, when after a long time I heard the Rosefinches sing: “Nice to meet you” (I don’t know, how they sing abroad world, but here they sing as if they say: “Nice to meet you”).

In the Nature reserve area of Viikki have been recently a number of rarities, but I have not been searching for them. Today I saw that the other towers was full of birders, because there were many rarities, for example one Pectoral Sandpiper. I saw one flock of Calidrid, but it was impossible to detect possible Pectoral Sandpiper.

There (in the area of Viikki) have been also one White-spotted bluethroat (Luscinia s. cyanecula). It is a rare bird here in Finland. I decided to go watching it. It was easy to find, because it sang. It is a beautiful bird and it has a very beautiful song. Unfortunately, I didn't get a decent photos.

That was my first White-spotted bluethroat in my life. It doesn’t nest in Lapland like a Bluethroat (Luscinia svecica), but it nesting in Central Europe and in Southern Europe. The White-spotted Bluethroat is not a species, but it is a subspecies.

This individual of the White-spotted Bluethroat sing loud, but it can’t find the other White-spotted bluethroat. I hope that it have enough strength to fly back to the Southern Europe.

Photos of Thrush Nightingale (Luscinia luscinia) I took yesterday.


10 kommenttia:

  1. Hello, except for the crowds of birders it sounds like you had a nice outing with great sightings. The Nightingale is a beauty and the rare Bluethroat is a great sighting. Wonderful photos! Happy Thursday, enjoy your day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Eileen. Yes, I had a nice time in the nature reserve area of Viikki.
      Happy birding!

      Poista
  2. Upea havainto! Sääliksi vain käy, että kumppania ei sille täältä löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Kyllä se säälittää, kun se laulaakin niin mielettömän kauniisti, eikä ole lajitoveria, joka sen kuulisi...

      Poista
  3. Your photos are beautiful! Warm greetings from Montreal, Canada. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ollut onnea valkotäpläsinirinnan löytymisessä. Itse en enää kuule korkeimpia linnunääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä valkotäpläsinirinta on taiturilaulaja ja laulaa vielä kuuluvastikin, Sen upea laulu kantoi ylitse muiden lintujen laulujen. Helppo kuulla :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)