maanantai 12. joulukuuta 2011

Hernekerttu

Nimestään huolimatta hernekerttu ei syö herneitä. Nimensä tämä kerttu on saanut siitä, että sen ääni muistuttaa herneiden helistämistä purkissa. Samasta syystä esimerkiksi Saksassa hernekerttua kutsutaan helistinkertuksi, Klappergrasmücke. Hernekertut eivät siis syö herneitä, vaan ne syövät hyönteisiä, ja kyllä niille myös marjatkin, ainakin loppukesästä, kelpaavat.



Hernekerttu (Sylvia curruca/Lesser Whitethroat, eng.) ei ole isojen metsien laji. Se pesii mieluummin metsän reunoilla, puutarhoissa ja pihoissa. Pesänsä se tekee pensaaseen tai kuuseen, hyvin matalalle. Muninta alkaa toukokuun lopulla. Sekä koiras että naaras hautovat munia noin 12 vuorokautta. Hernekertut saattavat tehdä kaksikin poikuetta kesän aikana.



Suomessa hernekertut ovat erittäin yleisiä. Niiden ääni kuuluu keväisin ja kesäisin puutarhoissa. Elokuun ja syyskuun aikana hernekertut lentävät kohden Afrikkaa, jopa Saharan eteläpuolelle, sekä Arabiaan ja Intiaan – tullakseen sitten taas takaisin toukokuusta alkaen, Suomeenkin. Hernekerttu on yleinen laji kutakuinkin koko Euroopassa.



Kuvat hernekertusta otin 21.8. ikkunan lävitse Kotiniemen siirtolapuutarhalla Lahdessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.