21.4. 2015
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
perjantai 25. syyskuuta 2015
Lähdön odotusta
Kuvasin eilen Viikissä. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa.
I shot these photos yesterday in the nature reserve area of Viikki.
Anu
torstai 24. syyskuuta 2015
Aitalangoilla istuvat linnut
Pikkulepinkäistä
esiintyy Oulun korkeudelta alaspäin (harvalukuisesti myös Oulun yläpuolella).
Pikkulepinkäisen kanta on pidemmällä aikavälillä radikaalisti pienentynyt. Nykykannaksi
arvioidaan noin 60 000 – 80 000 paria. Pikkulepinkäiset ovat
vähentyneet koko Euroopassa ja esimerkiksi Englannissa se on jo kuollut
sukupuuttoon.
Viikissä
pesii pikkulepinkäisiä. Nyt syksyllä poikaset ovat liikkeellä ja niitä näkee
siellä vähän joka puolella. Saa vaikutelman, että pesinnät olisivat
onnistuneet. Pikkulepinkäisen kanta vaihtelee vuosittain aika suuresti.
Niin
– pikkulepinkäinen voi olla joidenkin muiden pesivien pikkulintujen riesana,
sillä pikkulepinkäinen syö muun muassa linnunpoikasia, kuten myös matelijoita
ja pieniä nisäkkäitä. Sen pääravintoa ovat kuitenkin hyönteiset – erityisesti
kovakuoriaiset.
Now, in autumn, in the nature reserve area of Viikki, are
a lot of Red-backed Shrikes. In Finland are about 60 000 – 80 000 breeding pairs of
them. The red-backed Shrikes have declined in the area of a whole Europe. For
example in England the Red-backed Shrikes are extinct.
Anu
tiistai 22. syyskuuta 2015
Valkoposkihanhet
Viikin
pelloilla on tuhansittain valkoposkihanhia. Valkoposkihanhilaskentojen mukaan niiden syyskanta (koko Suomessa) on vähentynyt 5% edelliseen vuoteen verrattuna.
In the fields of nature reserve area of Viikki, are
many thousands of Barnacle Gooses.
Anu
torstai 17. syyskuuta 2015
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Kivitasku
Tänä
vuonna olen nähnyt kivitaskuja (Oenanthe
oenanthe/ Northern Wheatear) valtavan paljon verrattuna edellisiin
vuosiin, vaikka niinäkin vuosina kivitaskuja on ollut näkösällä paljon.
Kivitaskuja
näin myös Kilpisjärvellä ja Norjassa Steindalenin laaksossakin.
Kivitaskuja
on oikeastaan joka puolella Suomea. Se on levinnyt myös maailmalla melko
laajalle alueelle.
Kivitaskun
levinneisyyskartta: Birdlife International.
Nämä
kuvat kuvasin viime viikolla Viikissä.
The Northern Wheatear
is very common here in Finland. The population size is large all over the world.
International distribution map of the Northern Wheatear: Birdlife International.
I took this photos in the last week in the nature reserve
area of Viikki, Helsinki.
Anu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)