perjantai 25. joulukuuta 2015

Mustarastaat laulavat Jouluna




Tänään, Joulupäivänä, on neljäs aamu, kun mustarastaat laulavat ihan täydellä.

8.12

Niiden laulun olen kuullut kello 04.50 – 06.50 välisenä aikana (22.- 25.12).

8.12.

On ollut niin lämmintä, että mustarastaat ovat alkaneet kevätlauluilleen.

Jouluaattona. Vantaanjoki. Christmas Eve. River of Vantaa.

Luonto ja sen eläimet menevät tästä lämmöstä sekaisin. Nämä kuvat Vantaanjoelta otin eilen Jouluaattona.

Jouluaattona. Christmas Eve.

It has been so warm that the blackbirds are singing in the mornings. Normally they sing only in the spring.  There is no frost, no snow. It is exceptionally warm December. 



sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lämmin sää ja linnut




Lähes joka päivä on satanut vettä. Pakkasta ja lunta ei ole. Vesisadepäivät ovat pimeitä. Lumettomuus ja lämpö ovat saaneet lintuja jäämään tänne. Metsässä löytyy yhä eläviä hyönteisiä ja hiekkateillä möngertää kastematoja.


Lähistöllä tikliparvi on kasvanut. Nyt parvessa on noin 30 tikliä. Ne pyrähtelevät kasvikorsilta lentoon ja jakautuvat hetkeksi kahdeksi parveksi. Jonkin ajan kuluttua ne jälleen palautuvat yhdeksi parveksi.


Eräällä lähistön ruokintapaikalla on yhä kaksi puukiipijää.  Ne ovat jääneet tänne talvehtimaan – kaikki puukiipijäthän eivät muuta talveksi etelään. Ja, eilen illalla näin ja kuulin parvekkeelta, kun 14 laulujoutsenta lensi matalalla osittaisessa aurassa kerrostalojemme päältä. Eilen olikin hyvä muuttosää, sillä silloin ei satanut. 

Punatulkut (Pyrrhula pyrrhula) kuvasin eilen. Punatulkun levinneisyyskartta: Birdlife International


It is raining water almost every day. There is not snow. November was exceptionally warm in Finland. Warm weather continues in December here in a southern part of Finland.

 In the forest are still insects and worms. The birds have food! Many birds have stayed here. 

Yesterday was clear day, so I took a camera with me, when I went out. I took these photos of Eurasian Bullfinch

Distribution map of Eurasian bullfinch: Birdlife International


lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulun odotusta




Tekemäni pohja aiemman Joulun joulukorttiin. Malla, mustarastas ja käpytikka.



The previous year Christmas card I made. My dog Malla, Blackbird and Great Spotted Woodpecker.

Linking to Saturday Critters


torstai 10. joulukuuta 2015

Ilme kertoo...



Näyttää kuin mustarastaalla ja tintillä olisi ollut erimielisyyksiä…


It looks like there is some conflict between Great tit and Blackbird…

Anu
 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Metsän minipingviinit



Eilen oli vihdoinkin sateeton ja pilvetön aamupäivä. Lämpöiset säät, lumen ja jään puute, ovat ainakin jatkaneet melontakautta. En ole tainnut ennen nähdä Vantaanjoessa melojia joulukuussa.


Ihmiset ovat laittaneet lähistöllä oleviin pieniin metsäpläntteihin linnuille ruokintapisteitä.



Ruokintatelineitä on tuunattu esimerkiksi tyhjistä maitopurkeista. Eräällä ruokintapaikalla ei ollut ruokintalautaa, vaan siemenet oli laitettu ison kiven päälle. Mustarastaat, tiaiset ja oravat kävivät siinä ruokailemassa.

Kuusitiaisen pieni koko havainnollistuu hyvin talitintin vieressä.


Seisoessaan talitintit näyttivät kuin minikokoisilta pingviineiltä.





Yesterday was, at least, rainless and cloudless. Warm weather, a lack of snow and ice, are continued to season of canoeing.

In the little forest nearby, people are put feeding places for the birds. In one of the feeding places the seeds had been put in the big rock. There were a lot of Great Tits, Coal tits, Blue tits and Blackbirds.


Linking to Wild Bird Wednesday
 

 Anu