Tunnistamattomat

Katsellessani lintukuviani, yhä joudun laittamaan osan kuvista kansioon nimeltä ”Tunnistamattomat”. 

Tässä yksi kuva linnusta, jonka määrityksestä en ole varma. Se näyttää kertulta. Silmäkulmanjuovaa ei ole, mutta silmästä nokkaa kohden menee selkeä valkoinen juovan tapainen. Nokan yläpuoli on tumma. Jalat ovat vaaleat. Silmän ympärillä on valkoinen rengas. Silmän värikalvo on ruskehtava.

Kuvattu 9.8. Viikin alueella.

Varhainen muuttaja

Viikon ajan jotkut talitiaiset ovat laulaneet täysin rinnoin kuin keväällä. Ovatko ne nuoria, jotka kokeilevat ääntänsä? Vai, ilmoittavatko laulajat talvireviiristään muille?

Joillekin ihmisille kevät alkaa, kun kuulevat naurulokkien äänen. Niiden ääni onkin kevään pettämätön merkki, sillä ne saapuvat Suomeen jo maaliskuun puolivälistä alkaen.

Keväällä voimistuu yhä useampien muuttolintujen laulu. Kuukausien edetessä naurulokin ääni alkaa jäädä huomiotta. Siksi moni ei tiedäkään, että naurulokit myös pikkuhiljaa katoavat maisemista. Naurulokit lähtevät muuttomatkalle etelään jo kesäkuun alusta alkaen. Ne muuttavat heti, kun poikaset ovat sen verran isoja, että jaksavat lentää. Heinäkuun alusta alkaen niitä ei enää niin paljon täällä ole, ja viimeisimmätkin pyrkivät poistumaan etelään viimeistään elokuun alkupuolella.

Perustietoa naurulokista: LuontoPortti

Hieman masentunut lintuilija...

Olen viime päivinä lintuillut Viikissä ja Lammassaaren lintutornilla. Jossain määrin kaukoputkettomuus alkaa potuttaa, tässä vaiheessa harrastusta, aika tavalla. Torneilta on mahdotonta tunnistaa kahlaajia ja korkealla tai kaukana lentäviä lintuja pelkillä kiikareilla. Kiikarini, itsessään, ovat kyllä hyvät. Kameran lävitse näen pidemmälle ja tarkemmin kuin kiikareilla, mutta kamerakaan ei ole kaukoputkeen verrattava.

Suurinpiirtein näin näkee kiikareilla kahlaajat. Tunnistappa siinä sitten suosirrit ja kuvovisirri... Pah!

Iloa torneilla ovat tuottaneet muut paikalla olleet harrastajat, joilla on ollut kaukoputket. Heidän ”avullaan” olen saanut tunnistaa lintuja, joita en olisi itsenäisesti kiikarein voinut tunnistaa. Sainpa eliksenkin kuovisirristä, jota sain katsoa kaukoputkella.

Haukkoja on ollut paljon liikkeellä, Useat niistä ovat upeasti saalistelleet ilmassa lentäviä sudenkorentoja. Varpushaukkaa, nuolihaukkaa, kanahaukkaa, hiirihaukkaa, ruskosuohaukkaa – muutamia mainitakseni.

Kameranäkymää suurimillaan kauas katsottuna. Epätarkkaa. Yksityiskohtia ei voi nähdä.

Kaiken kaikkiaan, nyt on aika masentunut olo tästä kaukoputkettomuudesta… Kaukoputkettomuus ei ole valinta, vaan rahakysymys. Ihan huonoa putkea ei kannata ostaa ja paremmat tuntuvat maksavan… Täytyy katsoa, miten lintuilutilanteeni tästä etenee ja miten piristäisin itseäni…

Aamulla

Lintuilua sumussa

Eilen iltapäivällä paistoi aurinko. Yhtäkkiä, vain muutaman minuutin automatkalla Viikkiin, nousi kuitenkin sumu. Se nousi yhtäkkiä ja nopeasti. Upea ja sankka sumu.

Sumu kietoi kaiken sisäänsä. Näkyvyys katosi.

Muutaman kerran jossakin harmaanvalkoisen sisältä kuului hanhiparven kaakatus. Hanhet vilahtivat levottomasti ohitse – juuri ja juuri sumun sisältä erottuen.

Ihmettelin parin kerran, imaisiko ja hetkessä taianomaisesti kyyditsikö, sumu minut Englannin nummille – vai olenko yhä Helsingissä…

  

Sumu peitti kaiken, myös auringon, eikä lintuja juuri näkynyt. Mutta, sumun verhoamassa maisemassa oli jotakin kaunista.

Somnium - Impressio

Janakkalassa 7.9.