Longinojan koskikara

English text is the bottom of post.

Longinojan koskikara viime sunnuntaina.

Koskikara Luontoportissa

The White-throated dipper on last Sunday in Longinoja stream

About Dipper Naturegate

Linking to Wild Bird Wednesday

Koskikara - Dipper

English text is the bottom of post.

Vihdoinkin tänään oli valoisaa. Aurinko jopa paistoi. Pientä pakkasta.

Riding prohibited

Täydellinen keli käydä katsomassa Vanhankaupunginkoskella koskikaraa (Cinclus cinclus). Koskikara on yksi lemppari linnuistani.

Olen lukenut jostakin, että nämä täällä talvehtivat koskikarat ovat norjalaisia.

Koskikara Luontoportissa

Very old hydroelectric power plant

At last, today was a bright and sunny day. Little bit below zero. I went to see the White-throated Dipper in Vanhankaupunginkoski. I’ve read somewhere that these wintering White-throated Dippers are nesting in Norway. It is one of my favorite bird.

More about the Dipper: Naturegate

More about Vanhankaupunginkoski (Rapids of Helsinki) Myhelsinki

Linking to Wild Bird Wednesday

Citykoskikara

Varhainen lintu madon nappaa. Menin tänään siis aamusta katsomaan, josko koskikaraa näkyisi. Ja, tällä kertaa tärppäsi. Näin sen.

Tavallaan hieman säälittää tämä koskikara, joka on lentänyt Helsinkiin talvehtimaan. Sitä ei mahda paljon liikenteen meteli häiritä, sillä koski itsessään pauhaa kovaa. Mutta, paljon se saa katsojia. Tuskin se saa tarkkailijoilta rauhassa olla muuta kuin öisin – kun koko ajan me ihmiset käymme sitä kamaroinemme kuvaamassa.

Tänään aamullakin oli lisäkseni viitisen ihmistä sitä etsimässä (eilen käydessäni muita oli vieläkin enemmän). Löysin katseellani koskikaran ja ehdin ottaa muutaman kuvan verkko aidan lävitse (ja aidan tähden kuvista ei tullut hyviä). Samassa vierelleni saapui muitakin kuvaajia ja koskikara säikähti sekä katosi. Täytyy olla lujahermoinen koskikara, että pärjää Helsingissä. Ehkä se on luonteeltaan ja mieleltään citykoskikara – muuttaa maalta talveksi etelän cityyn.

Koskikaran levinneisyyskartta : Lintuatlas

P.S

Maanantaina Sub-kanavalla näytetään klo 21 elokuva The Big Year – Posketonta bongausta… Elokuva lintubongareista.

The early bird catches the worm. So I went in the morning to looking for the White-throated Dipper. This time I saw it. Somehow it is a pity that this Dipper has flown to Helsinki for the winter. There are constantly a lot of people watching and photographing it. The Dipper have to tolerate with peoples presence nearby. Maby it is a citybird by its inner nature - it comes from afar the land to the city for the winter.

Dipper in Finnish Breeding Bird Atlas

Lähes huomaamaton hetkinen

 

Keltasirkku (Emberiza citrinella/Yellowhammer) ja koskikara (Cinclus cinclus/White-throated Dipper) - molemmat tahoillaan tänään ruokailivat, kokivat kevään tuntua auringossa ja omassa olemuksessaan.

 

Ne pysähtyivät hetkeksi. Vain pienimmän, lähes huomaamattoman, hetkisen verran. Ne kuuntelivat ja kuulivat. Ne huomasivat. Auringossa ja itsessään. Kuin jotain olisi tapahtumassa… Keväässä. Kuin todellisuus ja unelmat olisivat yhtäkkiä olleet yhtä. Keväässä. Vain pienimmän, lähes huomaamattoman, hetkisen verran.

Koskikara

 

Koskikara (Cinclus cinclus/White-throated Dipper, eng.) on varpuslintu.

Muihin varpuslintuihin verrattuna se on erikoinen, sillä se hakee ruokansa vedestä sukeltamalla. Jostakin olen lukenut tai kuullut, että koskikara kykenee kävelemään veden pohjalla, mikä on lintumaailmassa tavaton ominaisuus.

 

Joka kerran koskikaraa katsellessa ei voi kuin ihmetellä sen tyyneyttä ja rauhallisuutta. Sen rauhallisuus tarttuu katsojaan. Se istuu jään reunalla paikallaan. Välillä sukeltaa veteen palatakseen samasta paikasta kuin sukelsi, veden pinnalla jään reunalle istumaan ja syömään veden alta löytämäänsä hyönteissaalista.

 

Kesällä koskikaroja ei näy. Niitä pesii Suomessa vain parisen sataa. Mutta talvisin koskikaroja näkee virtaavissa vesipaikoissa, kuten Helsingissä Vanhankaupungin koskella, jossa eilen kuvasin tämän postauksen kuvat. Koskikarat saapuvat Suomeen talvehtimaan ja siksi niitä voi talvella havaita.

 

Kenties tämä eilen kuvaamani koskikara on sama, jota olen samassa paikassa kuvannut edellisinäkin vuosina. Koskikarat nimittäin talvehtivat samoilla paikoilla vuodesta toiseen.

 

Koskikara on ehdottomasti lintu, joka kuuluu lintujen top vitoseen: viiden hienoimman tai vaikuttavimman, iloa tuottavan tai muuten vain minulle tärkeäksi käyneen linnun joukkoon.

 

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa.

 

Koskikara

Eilen oli kunnon pakkanen. Aurinko paistoi. Ja, minä vain päätin, että nyt menen Vanhankaupungin koskelle katsomaan koskikaraa. Ei minulla ollut tietoakaan, että onko siellä koskikaroja, vai eikö ole. Mutta, päivä oli sellainen, että minä halusin nähdä koskikaran. Ja, siinä kaikki.

Saavuin kosken vierelle, katsoin alas jäihin ja kuohuun, ja samassa vedestä pullahti pinnalle pieni ja tuttu mustavalkoinen hahmonen. Ja, yhtä samassa se lensi omaa matalalentoaan pois katseeltani. Mutta, minä näin sen, jota olin mennyt katsomaankin. Koskikaran.

Toivoin niin näkeväni sen uudelleen. Ja, aloin kulkea kosken vartta alas ja ylös sen nähdäkseni. Muutama muukin oli sitä katsomassa ja odottelemassa. Vaihdoimme sanasia havainnoistamme. Ihan lähellä lensi pikkutikka, minulle kerrottiin, mutta en onnistunut sitä havaitsemaan.

Vaan, sitten se tuli. Koskikara. Siihen keskelle koskea. Siihen suoraan katseeni alle. Koskikara. Kaikkien sitä odottelevien katseiden alle. Enkä minä tiedä mitään niin koskettavaa lintua kuin koskikara. Se vain on niin. Se on minulle lintujen ykkönen. Kaunis ja persoonallinen. Rauhallinen. Pieni. Ja, sievä. Sellainen, mitä ei voi selittää.

Katselin sitä pitkän tovin. Minäkin olin rauhallinen ja levollinen.

Kotiin kävelin Vantaanjoen vartta lumeen tallattua polkua pitkin. Pikkukosken kohdalla, Pirunkallion vierellä, oli vielä sula ja lumeton kohta. Joessa käyvät virtaukset eivät ole siinä antaneet jäälle tilaa.

Siinä pakkasessa ja auringossa kotiin astuessani, mietin että on sillä niin kaunis nimikin. Koskikara, koskikara, cinclus cinclus, koskikara.

Koskikara

Lintuharrastajille täällä Etelä-Suomen rannikoilla on ollut eilen ja tänään päivän sanana kiuru (ja varmaan myös seuraavat lähipäivät). Eilisestä alkaen niitä on havaittu rannikolla, ja tänään jo muun muassa Viikissä sekä Taka-Töölössä.

Minun päivän sana on koskikara (Cinclus cinclus/White-throated Dipper, eng.). Olin Vanhankaupunginkoskella katsomassa siellä jo pitkään oleskelleita koskikaroja, ja en arvannut millainen iloinen ilmestys koskikara onkaan! Seurasin sen touhuja aika pitkään. Miten se oli paikoillaan jään päällä, lumisten kallioiden suojassa ja havainnoi ympäristöään.

Sen suojaväri on vallan mainio! Sehän on kuin pieni valkoinen lumipallo kauempaa ja äkkiseltään katsottuna! Se naamioituu hyvin kosken maastoon: lumeen, mustiin kiviin ja kallioon, puiden tummiin oksiin ja jäähän. Tämä yksilö oli vanha, sillä sen pää ja vatsa olivat kauniin ruskeita.

Siinä se koskikara sitten teki sukelluksiaan veden alle. Ja, tuli syötävän kanssa takaisin jään päälle. Sen sukellukset olivat lyhyitä ja nopeita.

Aikani sitä ihailtuani lähdin joen vartta kävelemään ylöspäin. Heti Viikintien sillan toisella puolella oli toinen koskikara. Se lauloi ja lauloi jään päällä. Tiellä menevien autojen meteli oli kuitenkin niin kovaa, että kauas ei koskikaran laulu varmaankaan kuulunut, mutta totta tosiaan, parhaansa se teki, ja luritti mahtavasti.

Koskikara on tosi, tosi suloinen. Nämä yksilöt vaikuttivat myös aika pelottomilta. Tai, ehkä kaupunkilinnut pikkuhiljaa muuttuvat pelottomiksi: eivät hätkähdä ohitse kulkijoita, eivätkä ihmisihailijoita.

Koskikaran ruoanhakureissu

Tästä jalkoja venytellen sukelluksiin

Pyrstö vain vilahtaa, kun se on jo veden alla

Vauhdikas nousu sukelluksista luistavalle jäänpinnalle ruoan kanssa

Oi, mikä ihana lintuilupäivä!