Härkälintu (Podiceps
grisegena/Red-necked Grebe)
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Västäräkin poikanen ja onnellinen akileija
Lintujen
poikasia näkyy vähän joka puolella. Ne lentää pyristelevät hieman valtoimenaan
ja villisti. Niiden emot yrittävät pitää niitä silmällä ja käydä ruokkimassa
niitä aina siellä, missä poikaset milloinkin ovat ympäristöönsä tutustumassa.
Eilen
pihalla västäräkin (Motacilla alba/ White Wagtail) poikanen oli maassa pitkään. Sen emo
kävi sitä ruokkimassa. Poikanen näytti avuttomalta, eikä saanut tuulta
siipiensä alle. Aloimme ajatella, ettei se osaisi vielä edes lentää. Päätimme
siis, että siirrämme sen hieman suojaisempaan paikkaan. Vaan, heti kun sitä
lähestyi, se sittenkin samassa pyrähti matalalentoon kohden viereistä metsää.
Olen
viime vuosina kuvannut paljon kukkia – enimmäkseen perennoja. Pelkästään tänä
vuonna olen tähän päivään mennessä kuvannut jo 1000 kuvaa kukista – enimmäkseen
perennoista. Silloin tällöin olen tähän blogiin laittanut joitakin kukkakuvia.
Nyt kuitenkin avasin kukkakuville ihan oman blogin: Onnellinen Akileija. Sinne tulen
jatkossa laittamaan kuvia kukista ja tässä blogissa keskityn lintuilemaan.
(Västäräkin poikasen kuvat on otettu ikkunan lävitse)
maanantai 18. kesäkuuta 2012
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Kas, mukava tavata!
Muutaman
kerran olen kirjoittanut linnuista, jotka eivät näyttäydy. Siis, kutakuinkin tavallisista
ja yleisistä linnuista, joita lähes kaikki näkevät, mutta minä en jostakin
syystä onnistu havaitsemaan.
Eräs
lintujokaeinäyttäydy on minulle ollut punavarpunen (Carpodacus erythrinus/Common Rosefinch, eng.) . Punavarpunen
on sangen yleinen ja siksipä täysin nähtävissä
oleva lintu. Olen tuntenut vuosia punavarpusen äänen oikein hyvin. Se laulaa
englanniksi: Pleased, to meet you! Ja, sitä ääntä olen kuullut niin usein. Sitä
kuulee esimerkiksi Viikin alueilla vähän joka puolella. Mutta, minä en nähnyt
punavarpusta. Olen ollut jopa suuremmankin porukan kanssa lintuilemassa ja muut
porukasta näkivät punavarpusen, mutta minä en sitä nähnyt, vaikka kuinka
tiirailin.
8.6.
lintuillessani Viikissä, heti jälleen minua tervehti punavarpusten monotoninen
laulu: Pleased to meet you, pleased to meet you! Ironista, kun ne laulavat
iloaan tavata minut, mutta minä en vain saa sitä iloa, että tapaisin ne!
Niinpä,
edellä mainitsemallani reissulla, keskityin lintuillessani muihin lintuihin
kuin punavarpusiin. Lopulta jo ihan läheltä, muutamien metrien päästä, kuulin
tuttua tervehdystä: Pleased to meet you! Katsoin lähioksille ja siinä se oli!
Silmieni edessä punavarpunen! Samassa se lennähti vähän etäämmälle puuhun,
mutta jäi näkyviin ja alkoi laulaa. Näin siis punavarpusen elämäni ensi kerran
vasta 8.6. 2012 – vaikka vuosikaudet olen ollut sitä hyvin lähellä, kuunnellut
sen laulua vierestä.
Kun
näin ensimmäisen punavarpusen, samalla lintuilureissulla näin niitä muuallakin,
useita. Eikä siinä vielä kaikki! Tuon linturetken jälkeen olen nähnyt niitä
joka ainoalla kerralla, kun olen ollut lintuilemassa Viikissä. Nyt ne
näyttäytyvät minulle joka paikassa!
Aivan
kuin linnun ja minun välillä olisi ollut vuosia jokin mystinen verho, jota ei
voinut edes raottaa. Ja, sitten verho yhtäkkiä aukesi sepposen selälleen, tai
poistui kokonaan. Lintu on minulle näkyvissä.
Asiaa
voisi kyllä tarkastella hieman rationaalisemminkin. Silmäkin kyllä oppii
katsomaan lintuja oikeista paikoista. Siten minulle kävi esimerkiksi satakielen
kanssa. Reilu vuosi sitten minulla oli vaikeuksia nähdä satakieltä. Useasti
olin, sen äänen perusteella, sitä hyvinkin lähellä, mutta katseeni ei löytänyt
sitä. Kun sitä sitten muutaman kerran näki, ja huomasi missä kohtaa oksaa se
istuu ja millä korkeudella, niin sen jälkeen on ollut satakieltä helpompi
löytää. Silmä alkaa etsiä sitä tietyltä korkeudelta ja tietyistä paikoista
oksalla.
Perustietoa
ja ääninäyte punavarpusesta
Luontoportti-sivustolla.
torstai 14. kesäkuuta 2012
Ruokokerttunen
Ruovikoissa
kuuluu kiihkeätempoinen tsäkätys. Pienet ruokokerttuset (Acrocephalus
schoenobaenus/Sedge Warbler) pitävät isoa ääntä.
Ruokokerttuset
nousevat välillä ruovikosta lähes pystysuoraan ylös, ilmaan, samalla tyylillä
kuin kiurut. Kuitenkaan ne eivät nouse kovin korkealle. Ja, hetken kuluttua ne
kiihkeästi tsäkättäen laskeutuvat takaisin jollekin ruon korrelle. Ne
laskeutuvat ensin hyvin matalalle, lähelle maata, jotta niitä ei edes näe.
Siellä ne hetken tsäkättävät, mutta pian ne alkavat kiivetä kortta ylöspäin
samalla koko ajan kiivastempoista ääntänsä pitäen. Silloin ne taas ovat
näkyvissä.
Näyttää
siltä, että ne eivät tsäkätä kiihkeätahtisesti kuin hengen hädässä, minkään
hädän tähden, vaan joistakin muista syistä. Mutta, toisinaan niilläkin
kuitenkin on todellinen hätä:
Perustietoa
ja ääninäyte ruokokerttusesta löytyy esimerkiksi
Luontoportti-sivustolta.
Tunnisteet:
havainnot,
kettu,
lintuilu,
otus,
ruokokerttunen
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Harmaahaikara
Muutama
viikko sitten Hailuodossa käydessäni en ehtinyt nähdä siellä harmaahaikaroita (Ardea cinerea/Grey Heron).
Helsingissä niitä näkee joka kerran, kun menee Viikin luonnonsuojelualueille. Harmaahaikara
on tätä nykyä levinnyt Suomessa jo aika laajalle.
Harmaahaikara
seisoo kaislikossa paikoillaan, ties kuinka kauan. Sitten se yhtäkkiä nappaa
pitkällä ja terävällä nokallaan lähellä liikkuvan makupalan, kuten esimerkiksi
sammakon tai kalan.
Tänään
seurailin rauhassa erään harmaahaikaran aamua. Kun sitä katseli, aloin tuntea
sympatiaa tuota hienoa lintua kohtaan. Se onkin todella upea lintu – mitä en ollut
aiemmin ajatellutkaan. Ja, sen kaulakin on oikein kaunis. Kaunis ja rauhallinen lintu.
Harmaahaikaralla
näyttää olevan keltaiset silmät. Nokka on pesimäaikana oranssinkeltainen, muulloin
harmaankeltainen.
Alla
olevan kuvan otin viikko sitten:
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Keltavästäräkki
Eilen
epäröin keltaisen västäräkin suhteen, olisiko se keltavästäräkki vai
sitruunavästäräkki. Mietin, ettei västäräkin värit näyttäneet
koulukirjaesimerkin mukaisilta – kuten aina ei linnut näytäkään kirjojen kuvien
mukaisilta.
Tänään
olin aamulla jo kuuden aikaan Viikin ruovikoilla. Ei tuullut, joten kaislat ja
ruokokasvit eivät heiluneet. Niinpä oli helppoa katsella niiden päällä istuvia
lintuja.
Ja,
aurinko paistoi, joten valoa riitti kuvaukseen. Nyt näin oikein koulukirja
esimerkkejä
keltavästäräkistä (Motacilla Flava/Yellow
Wagtail).
Keltavästäräkkikoiraan
selkä on vihertävä:
Jotta
keltavästäräkki asia ei olisi niin yksinkertainen, niin monimutkaistan hieman.
Suomessa pesii kahdenlaisia keltavästäräkkejä.
Luontoportissa on kirjoitettu seuraavasti: ”Etelä-Suomessa esiintyvät
keltavästäräkit ovat pääosin rotujen risteytymäkantaa (Motacilla flava X thunbergi).
Nimirotu (M. f. flava) kuuluu keltapäisten
keltavästäräkkien suurryhmään. Nimirodun yksilöiden pään pohjaväri on keltainen
ja koirasyksilöillä on keltainen silmäkulmanjuova. Pohjois-Suomessa pesivän
rodun (M. f. thunbergi) koirailla päälaki
on liuskeenharmaa ja silmäkulmanjuova puuttuu.”
Keltavästäräkit
ovat vähentyneet viime vuosina. Muun muassa siitäkin Pertti Koskimies mainitsi
viime vuonna esitellessään radiossa keltavästäräkin: Ylen viikon luontoääni.
Keltavästäräkki on minulle vielä uusi tuttavuus, ja olen jotenkin hyvin epävarma sen tunnistamisen suhteen koko ajan... Piti tarkistaa sirkutkin, jotta en nyt sitten kumminkaan erhetyisi sirkkua luulemaan keltavästäräkiksi ;)
torstai 7. kesäkuuta 2012
Västäräkki keltaisessa
Tänään
Helsingissä, Viikin luonnonsuojelualueella, jossa on sekä keltavästäräkkejä (Motacilla flava/Yellow Wagtail)
että sitruunavästäräkkejä (Motacilla
citreola/Citrine Wagtail), näin linnun, josta alla kaksi kuvaa.
Sitruunavästäräkkihän on Suomessa melko harvinainen. Pääkaupunkiseudulla niitä
kuitenkin on tietyissä paikoissa. Keltavästäräkki puolestaan on yleinen lähes
koko maassa.
Västäräkki
sai saaliin.
Olettaisin
tämän olevan keltavästäräkki. Siinä on sellaista ruskehtavaa väritystä kuten
keltavästäräkeillä. Mutta, sitten katsoin Lintukuva-sivustolta upeita kuvia sekä
kelta- että sitruunavästäräkistä, ja aloin epäröidä, että kumman minä näin. Västäräkkien kuvissa havainnollistui, että aina ne eivät ole oppikirjan (eli Lintuoppaan) kuvien näköisiä.
Lisäksi epäröintiäni aiheuttaa se, että lintuillessani kohtasin toisen
lintuilijan, joka kertoi tulleensa alueelle katsomaan sitruunavästäräkkiä,
koska se on varman tiedon mukaan ihan nähtävillä. Alueella siis tunnetusti on
sekä kelta- että sitruunavästäräkkejä. Kumman minä näinkään?
Muutamia lintuhavaintoja Hailuodosta
Hailuodossa
kaikkialla kuulee kurkien, hanhien ja kuovien ääntä. Niiden äänet ovat
erottamaton osa maisemaa.
Kuovin
(Numenius arquata/Curlew)
pesimäkanta on vähentynyt Etelä-Suomessa, kuten myös muualla maailmassa. Kuovi
on ns. silmälläpidettävä laji. Vielä se ei ole uhanalainen, mutta sen kantoja seurataan nyt erityisen
tarkasti. Suurin osa maailman kuoveista pesii Euroopassa ja noin joka viides
EU:ssa pesivät kuovi pesii Suomessa. Suomalaiset kuovit talvehtivat Brittein
saarilla ja Länsi-Euroopassa. Toisin kuin useimmat muut lintulajit, kuovinaaras
lähtee muuttomatkalle pian poikasten kuoriuduttua jo kesäkuun alkupuolella, ja
koiraat jäävät huolehtimaan poikasista.
Lapasorsalla (Anas clypeata/Northern
Shoveler) on suuri littana nokka, jolla se suodattaa vedestä itselleen
ravintoa. Se syö monenlaisia pieneliöitä. Ison nokkansa tähden se kuuluu samaan
koomisen näköisten lintujen kerhoon kuin telkkä omituisen persoonallisen pään
muodon johdosta. Lapasorsan kaula on matalampi kuin muilla sorsilla.
Lapasorsa
koiras on keväällä ja alkukesällä komeissa väreissään. Syksyllä se ei enää
olekaan väritykseltään niin loistokas. Koiras takaapäin:
Punajalkaviklo (Tringa totanus/Common Redshank):
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Top5Lintu: Ristisorsa
Käväsin
viikonloppuna Hailuodossa. Menin, heti kun ennätin, katsomaan ristisorsaa (Tadorna tadorna/ Common Shelduck) sekä
tietenkin muitakin lintuja. Ja, siellähän ristisorsa olikin – samalla paikalla
kuin aina. Äänten perusteella niitä oli tällä kertaa
kyseisellä alueella enemmän kuin edellisinä vuosina.
Muistelen
jo lapsuudessani tai nuoruudessani nähneeni ristisorsia Perämeren saarilla.
Ristisorsa on lintu, jonka tunnistaa, kun sen on kerran nähnyt.
Ristisorsia
ei kuitenkaan niin vain Suomessa näe. Se on harvalukuinen. Ilmoitettuja varmoja pesintöjä
on vain noin 40 – tosin, luulen, että pesintöjä on hieman enemmänkin, koska
kaikista ei kuitenkaan ilmoitusta Lintu Atlakseen tai Tiiraan tehdä. Suomessa
ristisorsia on eniten Hailuodossa. Sen sijaan, esimerkiksi Britteinsaarilla
niitä on vielä enemmänkin. Laji on siis Suomessa harvalukuinen, mutta toisaalla Euroopassa
sitä kuitenkin pesii.
Suomeen
ristisorsa palaa huhtikuussa vietettyään talven Länsi-Euroopassa. Se munii toukokuun
alussa 8-12 munaa, joita hautoo 4 viikkoa. Molemmat emot huolehtivat poikasista.
Ristisorsa
kuuluu minun Top5-lintuihin. Se on kaunis, ja mielestäni hyvin erikoisen
värinen lintu Suomen linnuksi. Sitä ei ulkonäön ja ison koon vuoksi helposti
miellä sorsaksi. Enemmänkin se on jotakin ankan ja hanhen välillä olevaa… (ja,
niin se ehkä onkin?) Sen jalat ovat pidemmät kuin sorsilla, mikä luo sen
olemukseen ylvästä ryhtiä. Koiraan nokka
ja jalat ovat upeasti samanväriset. Puvussa valkoisen, ruskean ja mustan rajat
ovat erittäin selkeät, ja tekevät linnusta paitsi helposti tunnistettavan, myös
hyvin persoonallisen ja kauniin. Kuvaamani ristisorsa on koiras: koiraalla on
kyhmy nokassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)