keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Mallan fysioterapiasta



En ole lintuillut viikkoon, koska minulle tehtiin pieni operaatio. Toivottavasti ensi viikonloppuna taas pystyisi. Eilen kuitenkin näin parvekkeeltani kanahaukan ja variksen upeaa lentoa. Kuinka ketterästi haukka tekikään väistöliikkeitä, kun varis sitä jahtasi. Näytti kuin haukka ilmassa oikein odotti, että varis tulisi päälle, ja kun se meni, niin haukka teki nopean väistöliikkeen. Upeaa katsottavaa!


Malla kävi eilen viimeistä kertaa fysioterapeutilla. Fysioterapeutti kirjoitti muun muassa.:

"Malla liikkuu suoralla kauniisti ontumatta. Seistessä vei vasemman takajalan ½ tassun mittaa ulommas vartalosta ja hieman taaemmas. Pystyy ohjaten seisomaan sujuvasti tasan. Vasemman takajalan reisilihaksiston massa edelleen heikompi kuin oikean takajalan, mutta tasapainottumaan päin. Tähän täytyy vielä kiinnittää huomiota treeneissä. Polvi stabiili ja aristamaton. Liikeradat täydet. Pieni rahina ensimmäiset 4 x polvea ojentaessa, sitten loppuu. Lonkan koukistuksessa pyrkii tuomaan jalan ulkokierrossa eteen, fasilitoiden liikerata suora ja rentoutuu hyvin.

Kokonaisuus oikein hyvällä mallilla. Edelleen tarvitaan lisää lihasvoimaa vasemmalle. Nyt saa laittaa pidempään hihnaan ja saa ravata. Vähitellen spurtit mukaan. Parin viikon jälkeen paluu normaaliin arkeen. Portaat ja sohvalle hypyt sallittuja. Koirakavereita saa tavata ja vähitellen myös leikkiä. Takajalkojen varassa saa seisoa, muttei vielä kannusteta tähän. Hyvää jatkoa reippaalle Mallalle!"

Leikattu takajalka etualalla. Malla pitää jalkaa hieman takana ja sivussa, koska se ei laita täyttä painoa sille.

Fysioterapeutin luvalla Mallalle saa nyt antaa vähitellen lelutkin takaisin. Eilen illalla Malla saikin heti rakkaimman vinkulelunsa, ja oi Mallan riemua!

Tässä leikattu jalka on suht ok eli Malla laittaa sille normaalin painon.

Nyt Mallaa saa myös ulkoiluttaa liinan kanssa, eli pitkän talutushihnan kanssa. Ja, sen me teimme tänään aamulla ensi kerran. Oli kiva, kun Malla sai nyt mennä vähän vapaammin. Malla on rauhoittunut pentumaisesta villeydestään viimeisen kahden viikon aikana ja se on alkanut enimmäkseen kulkea rinnalla – siis ihan vapaaehtoisesti. Yllätyksekseni niin se enimmäkseen teki tänäänkin, vaikka olisi saanut mennä vapaammin. Sillä on juoksut ja se on aikuistunut juoksujen aikana taas hieman. Toisaalta, Malla on joutunut kulkemaan vierellä sieltä joulukuisesta leikkauksesta asti, joten sekin lienee vaikuttanut siihen, että se nyt kävelee oma-aloitteisesti vierellä kuin mallioppilas.

Pyysin Mallaa katsomaan silmiini. Oi, miten terhakkaasti Malla katsookaan silmiin!

Saimme fysioterapeutilta hyviä ohjeita ja neuvoja Mallan jalan vahvistamiseksi. Niitä treenejä täytyy edelleen tehdä Mallan kanssa, jotta leikatusta jalasta tulisi yhtä vahva kuin leikkaamaton jalka.

Askeltaminen ihan ok.

Malla vielä välillä varoo laittamasta täyttä painoa leikatulle jalalle. Fysioterapeutti kertoi sen voivan johtua osaksi siitäkin, että muistikuva kipeälle leikatulle jalalle astumisesta vaikuttaa yhä sen mielessä. Kun ihmiseltä leikataan polvi, niin ihminenkin aina välillä varoo leikatulla jalalla astumista, vaikkei välttämättä tarvitsisikaan. Sama juttu koiralla.



Malla on siis toipunut tapaturmasta ja leikkauksesta juuri kuten pitääkin. Mitään takapakkeja ei ole tullut ja kaikki on mennyt hyvin. Jatkamme tästä eteenpäin fysioterapeutin hyvillä neuvoilla. – Niin, ja sekin hyvä tapahtui, että vakuutus korvasi Mallan leikkauksen, joten helpotti siitäkin päästä.


Kuvat otettu noin pari viikkoa sitten Lahdessa (täällä Helsingissä ei ole lunta). Kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa. Nyt, kun lintuilukoiran asiat ovat hyvällä mallilla, keskityn blogissani taas jatkossa lintuihin.


Yesterday Malla was the last time in physiotherapy. Malla’s leg has healed very well. Photos taken at 15.2 in Lahti (there in Helsinki is no snow).

perjantai 20. helmikuuta 2015

Vilkkuluomi



Joskus valokuvassa linnun silmä näyttää samealta – ikään kuin silmä olisi vahingoittunut ja sokeutunut. Yleensä silmä ei ole vahingoittunut, vaan kamera on onnistunut kuvaamaan silmän vilkkuluomen. Toiset taas sanoisivat, että vilkkuluomi on onnistunut pilaamaan kuvasta linnun silmän. Vilkkuluomi on kuitenkin itsessään mielenkiintoinen yksityiskohta linnussa.

Käpytikallakin, kuten useimmilla linnuilla, on vilkkuluomi. Vilkkuluomi suojaa silmää. Käpytikka sujauttaa vilkkuluomen levälleen ihan vain millisekunniksi kerrallaan, kun se hakkaa puuta nokallaan. Näin silmään ei lennä hakkuusta puunpaloja tai puupölyä. 

Käpytikan vilkkuluomi kuvattu 11.2.


Vilkkuluomi ei ole yläluomi, eikä alaluomi, vaan se on oma erillinen luomensa. Vilkkuluomi liikkuu sivusuunnassa. Paitsi, että vilkkuluomi suojaa silmää, se myös ”voitelee” silmää rauhaseritteillä. Siten silmä ei pääse kuivumaan.

Ihmiselläkin on ollut vilkkuluomi. Meidän vilkkuluomi on surkastunut. Surkastunut vilkkuluomi on näkyvillä ihmisellä silmän sisäkulmassa.


Most of the birds, like a Great Spotted Woodpecker,  have a plica semilunaris. Plica semilunaris protect an eye. At the same time it moistens the eye. Thus, the eye does not dry.

perjantai 13. helmikuuta 2015

What does the Jackdaw say?



Malmin hautausmaalla on paljon naakkoja (Corvus monedula/Jackdaw). Toissa päivänä siellä kävellessäni törmäsin naakkoihin pesällään.


Tutkimusten mukaan naakat kommunikoivat keskenään paitsi äänellään, niin myös silmillään, tai katseellaan. Naakat kuulemma myös tarkkailevat ihmisten silmiä, kun ihminen on lähettyvillä. Ne ovat oppineet viestittämään katseella ja tulkitsemaan silmistä välittyviä viestejä.


Mitä tämä naakka viestitti minulle, kun pysähdyin niiden pesäkolon lähettyville? Mitä se katseellaan tahtoo viestittää… What does the Jackdaw say?



The day before yesterday I saw two jackdaw in their nest.

According to bird studies, jackdaws will communicate with their eyes. I just wonder what does this jackdaw (in my photo) signalled to me with his eyes… What does the Jackdaw say?


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Keväisiä päiviä



Eilen ja tänään on paistanut aurinko. Ulkona on ollut kahdeksan astetta lämmintä. Lumi sulaa. Talitiaiset ja viherpeipot laulavat minkä ehtivät. Kesykyyhky kantaa pesätarvikkeita katon lipan alle. Käpytikat ovat aktiivisesti liikkeellä. Eilen näin niitä kolme kävellessäni Vantaan joen vartta parin kilometrin matkan.  Yksi käpytikka oli eräällä ruokintapaikalla.



Tänäänkin näin käpytikkoja - Malmin hautausmaalla.


Vihervarpusia oli eilen liikkeellä useammassa paikassa.

Laihanlainen tintti tänään Malmin hautausmaan ruokintapaikalla.

On ollut ilo huomata, miten ihmiset ovat laittaneet hyvin paljon linnuille ruokintoja. Lähimmät ruokintapallot ovat kotipihaltani noin 50 metrin päässä. Ja, näitä palloja, sekä maitotölkeistä tehtyjä ruokinta-alustoja löytyy todella paljon pienistä metsäplänteistä isompiin metsäkokonaisuuksiin.



Näinä keväisen aurinkoisina päivinä varikset, harakat ja naakat ovat olleet parvissa liikkeellä. Oletan harakoiden enimmäkseen olevan nuoria yksilöitä, jotka keskenään kisailevat välillä äänekkäästi.

Oravat syövät osansa lintujen ruokintapaikalla Malmin hautausmaalla.



There has been two sunny day. The snow melts. The birds (Great Tits and Greenfinch) are singing. Yesterday I saw three Great Spotted Woodpeckers. I saw also several of the siskins. Spring comes. And soon all the birds are coming too.