keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tulipäähippiäisen bongaus



English text is the bottom of Finnish text.

Maanantai illalla sain eliksen tulipäähippiäisestä (Regulus ignicapilla/Common Firecrest). Kyseinen yksilö oli ollut Viikissä pari päivää – tai mistä sen tietää, vaikka olisi ollut kauemminkin. Joku havaitsi sen ensi kertaa muutamia päiviä sitten. 

Kun menin sinne, paikalla oli useita lintuharrastajia, joten linnun olinpaikka oli helppo löytää. Itse asiassa itse lintukin oli helppo nähdä. Se lenteli hieman ”eksyksissä” puusta toiselle parisen kymmenen sitä katsomaan tulleen ihmisen yläpuolella. Toivottavasti lintu löytäisi itsellensä paikan, missä se saisi olla rauhassa meiltä ihmisiltä.

16.4. 2016 Punarinta/European Robin

Tulipäähippiäinen on äärimmäisen harvinainen Suomen vierailija. Se on havaittu Suomessa ilmeisesti noin 26 kertaa. Tulipäähippiäinen on Keski- ja Etelä Euroopan lintu, lisäksi se esiintyy Pohjois-Afrikassa. Tämä Viikin yksilö on siis harhautunut melkoisen matkan pienillä siivillään.

13.4. 2016 Kyhmyjoutsen/Mute Swan

Tällaiset harvinaisuuslöydökset tietenkin aina muistuttavat siitä, että harvinaisia lintuja Suomessa varmaan on enemmänkin. Ihmiset (minä mukaan lukien) eivät vain tunnista lintuja huomatakseen harvinaisuuksia. Toisekseen, useat (minä mukan lukien) eivät myöskään jaksa aina tarkoin kiikaroida lintuparvista (esim. tiais- ja rastasparvista) jokaista yksilöä tarkastaakseen onko joukossa jotakin erikoista. Kolmanneksi, Suomessa vielä riittää metsää, missä linnut elävät vapaasti ihmisten katseiden ulottumattomissa – ja siellä voi olla jokin harvinainenkin lintu.

25.4. 2016 Metsähanhi (Anser fabalis)/Taiga Bean goose

Kunnon kuvaa en tietenkään saanut tulipäähipiäisestä. Tulipäähippiäisen levinneisyyskartta:

25.4. 2016 Hanhiparvi/ Flock of Anserinae

At Monday evening I saw a Common Firecrest in the Nature reserve area of Viikki. It is my lifer. This Common Firecrest have been a couple of days in Viikki – or who knows, even it would have been longer there. Someone found it for the first time a few days ago.

There were in Viikki a number of birders, so it was easy to find that Common Firecrest. In fact, also the bird was easy to see, because it flew around a little bit "lost" from a tree to another in very little area above the birders. I hope that this Common Firecrest would find itself some peaceful place where are no people.

The Common Firecrest is an extremely rare visitor here in Finland.  It has been in Finland, apparently, about 26 times. The Common Firecrest is the Central and Southern European bird, and in addition, it is found in North Africa.

Such a rarity in the findings, of course, always underline that perhaps there are more rare birds in Finland. People do not just identify birds. Secondly, many people do not carefully watching the flock of birds, so they don’t see if there are some rare birds in the flocks. Thirdly, in Finland is still so much forest where the birds live freely without that no one can see – there can be some rare birds too.

I don’t have a photo of the Common Firecrest. Distribution map of The Common Firecrest:


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Messulintuja



English text is the bottom of Finnish text.

Viime torstaiaamuna kävin Lammassaaressa katsomassa olisiko kahlaajat tulleet. Eipä niitä vielä juuri näkynyt. Tavanomaisten, jo useasti näkemieni lintujen lisäksi, näin pari räyskää ja muutamia kuikkaparia.


Kuvan isokoskelonaaras usikenteli koirasparinsa kanssa Vanhankaupungin kosken edessä.



Blogikamu Sussi järjesti blogissaan Förmaaki ja puutarha arvonnan, jossa palkintona oli lipuja Lahden Pihapiiri Puutarhamessuille. Onni potkaisi minua ja voitin liput!




Mukana ollut nuori valokuvaaja Pihla Kilpeläinen bongaili kamerallani melkoisen määrän lintuja kyseisillä messuilta. Kuvituksena Pihlan lintubongaussatoa Puutarha-messuilta. Kuvat julkaistu Pihlan luvalla. Messuilla oli myös Ylen Miljoona linnunpönttöä mukana.


Tässä isossa pöntössä pesii harvinainen lintu nimeltään Pinus pinea. In this big nest box is nesting very rare bird called Pinus Pinea.





I was last Thursday in Lammassaari (Viikki, Helsinki). The waders had not yet come. I don’t know what is the situation today. Some interesting birds what I saw last Thursday in Lammassaari was couple Caspian terns and couple pairs of Great Crested Grebes. Other birds was the birds which I’ve seen before in this Spring (for example Mute Swans and Grey Herons).

There are in my photo a Goosander (female). I took the photo last Thursday.

In her blog Förmaaki ja puutarha, Sussi organized (one week ago) a raffle and I won it! I won two tickets to the Pihapiiri-Garden Fair. The Pihapiiri Fair was at last weekend. With us was a young lady, Pihla. I asked if she will watching birds there at the Garden Fair and take photos with my camera.  And, now, you see in her photos, there were a lot of many kinds of birds!


torstai 21. huhtikuuta 2016

Kivitasku



English text is the bottom of Finnish text.

Kivitaskuja (Oenanthe oenanthe) näyttää olevan kotini lähistöllä ainakin kolme paria. Kivitaskukanta on pienentynyt viime vuosikymmeninä ja nyt se on silmälläpidettävä laji. Kuitenkin sitä esiintyy lähes koko maassa.

Naaras/female


En tiedä mitä lintulaskelmat viime vuodelta ja sitten tämän vuoden jälkeen ilmaisevat, mutta minusta vaikuttaa, että Helsingissä kivitaskukanta on kasvanut parin viime vuoden aikana. Toisaalta, voi olla, että vaikutelmani ei ole oikea.

Naaras, selkä/Female, back

Suomen Levinneisyyskartta: Lintuatlas.
Euroopan levinneisyyskartta: Birdlife International


Kuvasin nämä kivitaskut tänään aamulla.


There are 3 pairs of the Northern Wheatear near my home. During last decades the Northern Wheatear suffered declines. It is near threatened in Finland.

No matter what I wrote above, it seems that here in Helsinki the population of the Northern Wheatear is increase, but it might be also just my impression

Distribution map (Finland): Birdatlas
Distribution map (Europe): Birdlife International

I took these photos today morning.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Muutamasta havainnosta...



English text is the bottom of Finnish text.

En ole ehtinyt käydä lintuilemassa muutamiin päiviin. Luulen, että kahlaajatkin ovat jo saapuneet…
Viime viikolla eräänä aamuna kävellessäni Lammassaareen pitkospuita, kuulin matkan varrelta hyvin läheltä, koko matkan, taivaanvuohien mäkätystä. Ne olivat niin lähellä, piilossa kaisloissa. Lennosta näin pari. Kun palasin Lammassaaren lintutornilta, ei kuulunut enää yhdenkään taivaanvuohen ääntä.


Tänään aamulla näin kotikulmilla kivitaskupariskunnan ensi kerran tälle keväälle. Peippokuvat otin 18.4.

Käykääpä katsomassa muitakin keskiviikon lintupostauksia eri puolilta maailmaa:
Wild Bird Wednesday


I have not had time to birding in that week. I guess that the Waders have already arrived… Last week, one morning, when I walked to the Lammasaari (“island of sheeps”) I heard all the time the voice of Snipes very near of me. I saw only couple of Snipes, when they flew. After 1,5 hours when I came back from there, I didn’t hear them anymore. 

Today morning I saw near my home pair of Wheatear – first time in this Spring. The photos of Chaffinch I took 18.4.

Linking to Wild Bird Wednesday