maanantai 30. tammikuuta 2012

Koskikara

Eilen oli kunnon pakkanen. Aurinko paistoi. Ja, minä vain päätin, että nyt menen Vanhankaupungin koskelle katsomaan koskikaraa. Ei minulla ollut tietoakaan, että onko siellä koskikaroja, vai eikö ole. Mutta, päivä oli sellainen, että minä halusin nähdä koskikaran. Ja, siinä kaikki.

Saavuin kosken vierelle, katsoin alas jäihin ja kuohuun, ja samassa vedestä pullahti pinnalle pieni ja tuttu mustavalkoinen hahmonen. Ja, yhtä samassa se lensi omaa matalalentoaan pois katseeltani. Mutta, minä näin sen, jota olin mennyt katsomaankin. Koskikaran.
Toivoin niin näkeväni sen uudelleen. Ja, aloin kulkea kosken vartta alas ja ylös sen nähdäkseni. Muutama muukin oli sitä katsomassa ja odottelemassa. Vaihdoimme sanasia havainnoistamme. Ihan lähellä lensi pikkutikka, minulle kerrottiin, mutta en onnistunut sitä havaitsemaan.




Vaan, sitten se tuli. Koskikara. Siihen keskelle koskea. Siihen suoraan katseeni alle. Koskikara. Kaikkien sitä odottelevien katseiden alle. Enkä minä tiedä mitään niin koskettavaa lintua kuin koskikara. Se vain on niin. Se on minulle lintujen ykkönen. Kaunis ja persoonallinen. Rauhallinen. Pieni. Ja, sievä. Sellainen, mitä ei voi selittää.


Katselin sitä pitkän tovin. Minäkin olin rauhallinen ja levollinen.



Kotiin kävelin Vantaanjoen vartta lumeen tallattua polkua pitkin. Pikkukosken kohdalla, Pirunkallion vierellä, oli vielä sula ja lumeton kohta. Joessa käyvät virtaukset eivät ole siinä antaneet jäälle tilaa.



Siinä pakkasessa ja auringossa kotiin astuessani, mietin että on sillä niin kaunis nimikin. Koskikara, koskikara, cinclus cinclus, koskikara.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pähkinänakkeli

Pähkinänakkeli (Sitta europaea, eng. Nuthatch, Eurasian Nuthatch, Wood Nuthatch) on tosi veikeä tapaus. Se liikkuu koko ajan, eikä malta pysyä paikoillaan kovinkaan monta sekunttia. Siinä seikassa talitiainenkin on samankaltainen oksalta oksalle pyrähtelijä. Vaan talitiaiseen verrattuna pähkinänakkelissa on hauskaa se, että pähkinänakkeli myös kiipeilee puun runkoa pitkin. Eikä se vain kiipeile ylöspäin, vaan suvereenisti ja vikkelään se kapuaa runkoa myöskin alas. Ja, alaspäin se kipittää runkoa pää edellä, mihin eivät muut Suomessa tavatut linnut juuri ryhdy!



Suomessa pähkinänakkelit eivät oikeastaan pesi säännöllisesti, vaan paremminkin satunnaisesti. Siten niitä ei täällä helposti näe. Helsingissä niitä on viime vuosina ollut joillakin talviruokintapaikoilla säännöllisesti. Yleensä Suomessa pesivät pähkinänakkelit ovat idästä päin tänne harhautuneita asiatica-alalajiin kuuluvia yksilöitä. Tosin, syksyisin myös etelästä päin vaeltaa tänne europaea-alalajin yksilöitä. Alla kuvassa todellakin on pähkinänakkeli maastoutuneena värikkäiden lehtien joukkoon:


Suomessa tavattavien pähkinänakkeleiden alapuoli on yleensä valkoinen. Tämän postauksen kuvissa pähkinänakkeleiden alapuoli on punaruskea. Kuvien yksilöt kuuluvatkin Sitta caesia-alalajiin. Linnut kuvasin Prahassa, Petrinin kukkulalla, maaliskuussa 2010. Keski-Euroopassa ja Brittein saarilla pähkinänakkeleiden vatsapuoli on siis punertava toisin kuin Suomeen idästä harhautuneilla yksilöillä. Kaikilla pähkinänakkeleilla aivan alaperä on pikkaisen punertava, tai punertavanruskea. Muutenkin kuin vain alapuolen värin suhteen Keski-Euroopan pähkinänakkelien värit vaikuttaisivat voimakkaammilta kuin idän pähkinänakkeleilla.



Ääni tällä veikeällä linnulla on kuuluva. Tämän kirjoituksen kuvien pähkinänakkeleidenkin olemassaolon huomasin juuri niiden äänten perusteella: ympäriltä kuului voimakas ääni, jota ei totisesti voinut olla huomioimatta. Ja, sitten kun näki tämän linnun, oli hämmästys melkoinen: kylläpä pienestä linnusta lähteekin iso ääni! Äänen perusteella sitä siis voisi luulla hieman isommaksikin linnuksi.



Pähkinänakkelin tapa olla liikkeessä lähes koko ajan on hauskaa katseltavaa. Sen ulkonäössäkin on jotakin hauskaa. Se on kuin naamiaisiin menossa, tai naamiaisista tulossa. Todella söpö lintu, jota Suomessa voi vain harvakseltaan nähdä. Toisaalta, en ihmettelisi yhtään, vaikka pähkinänakkelit alkaisivat siirtyä Suomeenkin pikkuhiljaa pysyvästi pesimään. Onhan haikaroistakin aikoinaan sanottu, ettei niitä Suomessa pesi. Ja, nykyäänhän harmaahaikaroita on niin joka paikassa pesimässä, Hailuotoa myöten. Pähkinänakkelin kun saisi omalle ruokintapaikalle, niin se olisi kova juttu!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tietokonelintuilua

Ruokintapaikalla Lahdessa näyttää olevan hiljaista. Tiaiset ovat kadonneet jonnekin. Näin eilen vain viisi tiaista. Ja, varpuset olivat tipotiessään, eikä niiden ääniäkään kuulunut. Metsästä kuului välillä punatulkkujen yksittäisiä puhalluksia. Ihan lähellä oli kaksi närheä ja kaksi harakkaa. En tiedä olivatko pahaääniset närhet ajaneet tiaiset pois. Vai oliko alueella ahkerasti saalistanut kanahaukka pelotellut tiaiset tiehensä. Joka tapauksessa, ruokintapaikalla ei oltu viikon sisällä syöty juuri mitään. Voihan se olla, että tiaiset olivat löytäneet jostakin lähistöltä vieläkin paremman ruokintapaikan… Mielenkiinnolla odotan palaavatko linnut ruokintapaikalle tänä talvena.



Tietokoneellakin voi lintuilla. Tietsikkalintuilussa voi valita oman tasonsa. Suosittelen aloittaa aloittelijan tasolta eli Beginner. Kuvaruutuun tulee ikkuna, jossa on linnun kuva. Valikossa on vaihtoehtoja, mikä lintu kyseessä olisi. Joidenkin lintukuvien kohdalla on mahdollisuus käyttää kaukoputkea. Kaukoputkea käytettäessä ruutuun tulee uusi kuva samasta lajista. Kun käyttää kaukoputkea, silloin ilmeisesti menettää hieman pisteitä.



Kuvat voivat toisinaan olla sellaisia, että linnusta näkyy jokin kohta, jonka perusteella linnun voi tunnistaa – ja muuten kuva on aika epäselvä. Toiset kuvat ovat tarkkoja kuin mikä, ja linnut helposti tunnistettavissa. Kun lintuilee vaativimmilla tasoilla kuvat vaikeutuvat. Niilläkin tasoilla linnut voivat olla tuttuja, mutta kuvat sellaisia, että linnusta voi vain jonkin tietyn kohdan perusteella päätellä, mikä se on. Ja, osa linnuista on kyllä sellaisia, mitä Suomessa ei välttämättä ole. Joka tapauksessa, tämä on hauska tapa opetella lintujen tunnistamista!



Tietsikkalintuilua voi harrastaa täällä: CBirding.



Kuvat tässä postauksessa ovat Hailuodosta viime kesältä.








perjantai 6. tammikuuta 2012

Kanahaukoista ja kyyhkyistä

Tänä talvena olen nähnyt haukkoja. Vajaa kuukausi sitten näin Lahdessa Kotiniemen siirtolapuutarha-alueella kuinka varikset takaapäin hätyyttivät kanahaukkaa. Varikset eivät päästä kanahaukkaa yläpuolelleen, sillä silloin haukka iskisi kyntensä niihin. Siksipä varikset uskaltautuvat vain takaapäin ja ylhäältäpäin hätyytellä kanahaukkoja. Siirtolapuutarha alueella liikkui koko kesän kanahaukka (sekä varpushaukka), ja se näyttää jääneen sinne talveksikin.
Juuri ennen Joulua ollessani Lahden torilla, johon oli pystytetty ”Joulukojukylä” jouluasioiden myyntiä varten, katsahdin ylöspäin talojen katojen yläpuolelle. Ja, siellä kanahaukka lentäen ajoi takaa keskykyyhkyjä (Columba livia domestica) eli puluja. Meno, sekä kyyhkyillä että haukalla, oli nopeaa.

Edellisen kanssa samana viikonloppuna näin autosta kutakuinkin Lahden ja Hollolan välimaastossa, teollisuus- tai/ja ostoskeskus alueen talojen kattojen yllä, saman näytelmän: kanahaukka liiti kesykyyhkyjen  perässä.

Tämän viikon tiistaina, aamupäivällä, katselin edellistä näytelmää Helsingin keskustassa. Olin aitiopaikalla: talon viidennen kerroksen ”parvekkeella”, joka sijaitsi ulkona välikatolla. Suoraan edessäni, tien päällä, korkeiden kerrostalojen välissä, kanahaukka ajoi takaa kesykyyhkyjä. Ne lensivät vauhdilla talojen kattojen yläpuolella ja sitten taas kaartuen alaspäin, ja taas ylös… Haukka räpytti muutaman kerran nopeasti siipiään ja sitten se taas liiti vauhdilla. Ja, yllätys minulle, että kyyhkyt lentävät niin hyvin. Kyyhkyt tekivät taidokkaasti vauhdissa kaartelevia liikkeitä ja alaspäin liitoa, ja taas ylös. Haukka seurasi niitä uljaan varmalla liidolla. Näytti siltä, että kyyhkyt tekivät nopeampia pieniä kaarroksia ja alaspäin syöksyjä, ja iso haukka ei kyennyt aivan yhtä pieniin äkillisiin käännöksiin, vaikka se kylläkin syöksyi upeasti alaskin päin vauhdilla ja hallitusti. Yksi kyyhky lensi kerrostalon sisäänkäynnin yläpuolella olevan kattolippaan alle, ulko-oven viereen maahan, ja uskon sen sillä kertaa säästyneen haukan kynsistä, sillä haukka ei lähtenyt alas ihmisvilinän keskelle. Se selkeästi olisi halunnut napata saaliinsa joltakin katotasanteelta, tai sitten iskeä kyntensä saaliiseensa ilmassa.

Kaikissa edellisissä neljässä havainnossa oli kyse samasta haukkalajista. Sen ison koon, lentosiluettien, pullean vatsan ja lentotavan perusteella päättelen sen olevan kanahaukka. Varsinkin viimeksi mainittu, tiistain, vajaan kahden minuutin havainto, oli hyvä, sillä näin haukan ja kyyhkyjen lentonäytelmää sangen läheltä – tosin, ilman kiikareita. Valitettavasti minulla ei ollut aikaa jäädä katsomaan, saiko haukka saalinsa.

Nuoret kanahaukat (Accipiter gentilis/Goshawk, eng.)  muuttavat talvehtimaan muun muassa Etelä-Ruotsiin, Tanskaan ja Venäjälle. Vanhemmat kanahaukat jäävät asuinalueilleen talveksi. Ne ovat paikkalintuja. Ja, ne ovat myös rauhoitettuja lintuja. Lintukirjojen mukaan ei ole harvinaista nähdä kanahaukkoja talvisin ihmisasutusten lähellä. Ehkäpä se johtuu siitä, että linnut ovat muuttaneet talveksi etelään. Ja, ihmisasutusten lähellä ovat talvehtimaan jääneet linnut. Ja, siksi kanahaukkojakin voi nähdä asutusten lähellä: ne etsivät ravinnokseen lintuja, jotka käyvät ruokinnalla, tai elävät muutenkin asutuksen yhteydessä kuten kaupunkien kyyhkyt. Sitä en tiedä, onko tyypillistä, että kanahaukat saalistavat talvisin jopa Helsingin kaltaisen suuren kaupungin keskustassa. Enkä tiedä sitäkään, onko leuto talvi saanut kanahaukkoja jäämään tänne talveksi enemmän kuin normaalisti, kun niitä nyt on näkynyt niin tiuhaan – vai, enkö ole vain aiempina talvina kiinnittänyt niiden kaupunkiläsnäoloon huomiota – viimeksi mainittukin on mahdollista.

Haukoista ja kesykyyhkyistä toisiin kyyhkyihin.

Sepelkyyhkyt (Columba palumbus/Common Wood-Pigeon) ovat Suomessa pesivistä kyyhkyistä kookkaimpia. Ne ovat myös ainoa kyyhkylaji, joka kuuluu riistalintuihin, ja saalismäärältään sepelkyyhky onkin runsaimpien riistalintulajien joukossa. Sepelkyyhky on hyvin elinvoimainen laji. Suomalaiset sepelkyyhkyt muuttavat syys ja lokakuun aikoina Länsi-Eurooppaan, lähinnä Ranskaan ja Iberian niemimaahan. Pesimäajan loputtua, muuttomatkan lähestyessä, ne alkavat parveilla. Alla olevat kuvat otin elokuun puolivälissä Helsingin Viikinmäellä, jossa kyseiset kyyhkyt parveutuivat ehkäpä ainakin sadan yksilön voimin. Alla kuva kymmenestä kyyhkystä (vai, montako niitä on?):



Alla olevista kyyhkyistä ensin arvelin, että ovatko sepel- vai uuttukyyhkyjä. Näiden silmät ovat niin tummat kuin uuttukyyhkyillä. Kuitenkin nuorilla sepelkyyhkyilläkin silmät ovat aluksi tummat. Nuorilla sepelkyyhkyillä ei ole vielä kaulassa sepeltäkään, vaan ne saavat sen vasta parin kuukauden ikäisinä. Kuvan linnuilla kuitenkin on selkeä valkoinen juova siivessä, joten oletan niiden olevan sepelkyyhkyjä.



 Tässä komea sepelkyyhky, jolla hieno valkoinen sepel kaulassa:



Pian ne ovat taas täällä, mahtavat sepelkyyhkyt, sillä niiden kevätmuutto tänne alkaa jo maaliskuussa.