keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Vääksyn punasotka


Punasotkan (Aythya ferina/Pochard) kanta on taantunut voimakkaasti. Birdlifen sivulta huomaa punasotkan kuuluvan vaarantuneisiin lajeihin. Lintuatlaksen mukaan pesiviä pareja olisi noin 10 000 – 13 000. Ja, punasotka on riistalintu.

 
Siinäpä miettimistä.

 
Asikkalassa, Vääksyn kanavalla, on pystytetty lintutorni useiden eri tahojen toimesta. Kävin siellä toukokuun lopulla. Paikallisia harrastajia oli ollut tornilla koko päivän laskemassa hanhien muuttoa. Suosittelen vaikka ohi kulkiessa pysähtymään tornilla, tai suunnittelemaan reissun siten, että tekee mutkan lintutornille. Vastapäisillä rannoilla, puiden yläpuolella, voi nähdä esimerkiksi haukkoja. Ja, vedessä, lähempänäkin, jopa kiikarein havaittavia eri lintulajeja.

 
Punasotka koiraan kuvasin kyseisestä tornista.

 

3 kommenttia:

  1. Pitääkin jossain vaiheessa käydä testaamassa tuo lintutorni! Ja olisi hienoa nähdä punasotka. Tähän mennessä en ole nähnyt Väksyn kanavalla muita kuin sinisorsia ja västäräkkeja.

    VastaaPoista
  2. Tornissa paikalla olleet paikalliset harrastajat kertoivat, että siinä näkee lintuja oikein hyvin. Kannattaa siis käydä katsastamassa! Punasotka näkyi vedessä tornista vasemmalla puolella (saatta pesiä siinä kaisloissa).

    Itse olen parhaillaan Hailuodossa. Koira sai tänään lintutornimatkalla turkkiinsa about 40 punkkia ja itsestäni (iho ja vaatteet) niitä löytyi juoksemasta ainakin pari kymmentä… Nyt ei tee mieli mennä enää lähellekään heiniä ja kaisloja… Olipa kaikkien aikojen lintuilureissu! Vieläkin puistattaa…

    Anu

    VastaaPoista
  3. Korjaan itseäni. Punasotka näkyi tornista oikealla puolella, eikä vasemmalla kuten yllä kirjoitin.
    Anu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)