sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Tiira


Tiirojen ulkomuoto on upea. Ne ovat linjakkaita ja äärimmäisen sopusuhtaisia. Niiden koko olemus on niin täydellisen dynaamisesti lentämiseen kehittynyt.

 
Tiirat lentävätkin mielettömän pitkät matkat – kaksi kertaa vuodessa. Lapintiira voi edestakaisilla muuttomatkoillaan lentää 80 000 kilometriä, sillä ne talvehtivat Etelämantereella.

 
 
Kalatiirat (Sterna hirundo/Common Tern) talvehtivat muun muassa Etelä-Afrikassa. Tällä hetkellä lintujen pisimmän muuttomatkan ennätystä ylläpitää muuan kalatiira, joka oli rengastettu vuonna 1996 Keski-Suomessa. Seuraavana vuonna kyseinen tiira havaittiin Australian kaakkoisrannikolla. Yhdensuuntainen muuttomatka oli 26 000 kilometriä.

 
 
Tiirat ovat pitkäikäisiä. Kalatiirat elävät jopa yli 20-vuotiaiksi. Vanhin Suomessa rengastettu kalatiira oli 25 vuotta vanha.

 
 
Kuvien tiira lienee kalatiira. Kalatiira ja lapintiira ovat kovin samannäköisiä. Erotukseksi, lapintiiralla on kuitenkin muun muassa pidempi pyrstö kuin kalatiiralla. Kuvat otin 4.7. Lahdessa Alasenjärvellä. Ja, kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvaa.

 
 
Peustietoa kalatiirasta löytyy esimerkiksi Luontoportista.

1 kommentti:

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.