sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Järripeippo

Talvella ruokintapaikalla Lahdessa oli harvinaisen hiljaista. Lintuja ei käynyt paljon ja ruokaa meni vähän. Viimeisen parin päivän aikana ruokintapaikalla on kuhissut. Muuttolintuja on tullut paljon. Peipot käyvät ahkerasti syömässä. Joukossa on tosi laihanlaisia naaraspeippoja. Samoin vihervarpuset ovat suurin määrin ruokailemassa ja niidenkin joukossa on laihanlaisia yksilöitä paljon. Paikalla ovat myös vakilinnut: eri tiaiset, punatulkut, varpuset ja pikkuvarpuset sekä käpytikat.


Vihervarpuset ja peipot ovat lentäneet meren ylitse Suomeen ja aloittavat nyt tankkauksen pesintää varten. Luin jostakin, tai kuulin lintukurssilla, että pikkulintujen kevättankkaus on niille tärkeämpää kuin syystankkaus ennen muuttoa. Keväällä ne tankkaavat itseensä ruokaa, jotta jaksavat pesinnän: hautomisen sekä poikasten ruokinnan. Hautominen ja poikasten ruokinta vievät pikkulinnuilta energiaa paljon.



Innolla olen tuijotellut ruokintapaikkaa, josko näkisin harvinaisempia pohjoisen muuttajia. Niitä ei ole näkynyt. Uusina lajeina ruokinnalla on kuitenkin ollut rautiainen ja järripeippo (Fringilla montifringilla/rambling). Järripeippo on varsin yleinen lintu Suomessa, mutta täällä Etelä-Suomessa niitä ei niin paljon ole. Nämäkin yksilöt, koiraat ja naaraat, joita nyt on ruokinnallani, eivät ole tässä kauan, vaan jatkavat matkaansa pohjoisemmaksi. Järripeippo on päivämuuttaja.



In the last few days there has been a lot of birds in the feeding place . Migratory birds has became.

A new species in the feeding place is Dunnock and Brambling. In Finland, there is a lot of bramblings, but they are not in southern Finland. These bramblings, in my feeding place, will continue their journey to the North. The Bramblings migrate in the daytime.


Anu

6 kommenttia:

  1. Minäkin kuvasin eräänä päivänä järripeippoja ja vihervarpusia. Niitä kumpiakin näkyy täällä vain näin keväisin muuttomatkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on mielenkiintoista aikaa, kun voi nähdä lajeja, joita ei muutoin näe :)

      Anu

      Poista
  2. Upea rautaisannos tietoa taas - kiitos :-)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.