tiistai 11. huhtikuuta 2017

Viikonlopun havaintoja



English text is the bottom of Finnish text.

Nykyisin mennessäni lintuilemaan, valitsen otanko mukaani kameran (ja jalustan) vai kiikarit – niitä molempia en enää yhtä aikaa jaksa mukanani raahata.  Viime viikonloppuna pidin kameraa mukanani, kun lintuilin ystävän kanssa, sillä hänellä oli kiikarit.


Kotimaisemissa Viikinmäki-Savela alueilla iloksemme nähtiin pikkutikkapari. Muutoin ei mitään erikoisempia havaintoja. Tiklejä, viherpeippoja, käpytikkoja, punarintoja ja muita paikallisia lintuja. Västäräkkejä ja peipot ovat tulleet jo ajat sitten, kuten rastaatkin: punakylkirastaat, laulurastaat ja räkätit. Mustarastaitahan on talvehtinut tällä alueella. Vantaanjoessa ui telkkäpareja.

Tylli/Ringed plover

Viikin peloilla näimme töyhtöhyyppien, rastaiden ja kottaraisten joukossa kapustarinnan (Pluvialis apricaria).

Kapustarinta/European Golden plover

Myös hemppoja havaitsimme.  

Hemppo/Common linnet

Meren rannalla oli pari tylliä ja punajalkaviklo.

Punajalkaviklo/Common redshank



Muutoin ei vielä juuri kahlaajia näkynyt. Valkoposkihanhien ja kanadanhanhien joukossa yhä on merihanhia. Tavejakin havaittiin.



Nowadays, when I go birding, I choose if I take with me camera or binocular. Both of them I don’t take with me, because it is so hard walk with both of them. Last weekend I kept my camera with me, because I was birding with my friend and she had a binocular with her.

In the region of  nearby my home we saw a pair of Lesser Spotted Woodpecker. There was a lot of local birds like European Goldfinch, Greenfinch and the other wintered birds. The White Wagtails and Common Chaffinches have come some time ago. Also the thrushes have come about couple weeks ago: Redwings, Song Thrushes and Fieldfares. The blackbirds have overwintered here. Of course there were in the river of Vantaanjoki some Goldeneyes

In the fields of Viikki we saw a Golden Plover among the thrushes, lapwing and starlings. There was also the Common Linnets and other birds what we have seen before like Eurasian Skylarks. On the shore we saw couple of the Common Ringed Plover and the Common Redshank and Teals. There were some Greylag Gooses among the Barnacle Gooses and Canada Gooses.


 Linking to Wild Bird Wednesday 


28 kommenttia:

  1. Hello, wonderful variety of birds sighted. I love the cute Plovers. The Linnet is a beautiful bird. Great photos. Have a happy day!

    VastaaPoista
  2. Katsoin juuri Ekly:n sivuja, mm. valtavia määriä peippoja saapunut.
    Tämän harrastuksen huippuaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Vikki. On mahtavaa muuttolintujen aikaa! Meillä on peipot ja kiurut laulaneet noin parisen viikkoa, kuten myös ainakin viikon verran punarinnat ja rastaat. Ihana kevättä!

      Poista
  3. Eikö ole kivaa kun lintuja on jo tullut takaisin! Päivät menee lintujen perässä kulkiessa. Listaani ei ole täydentynyt vielä ainoallakaan linnulla;-(

    VastaaPoista
  4. I can understand your dilemma , but if you didn't take your camera , you would have no nice photos to share with the world, LOL.
    Take care Gordom.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment Gordon. Yes: no camera - no photos. I can see more birds with binocular, but I like photographing too... Very hard dilemma.

      Poista
  5. Très belle série ;-)
    Céline & Philippe

    VastaaPoista
  6. hienoja bongauksia. Meillä ei ole vielä västäräkkejä näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Pian västit tulevat kaikkialle :)

      Poista
  7. Beautiful array of the birds, I love all them.

    VastaaPoista
  8. A good list for your outing. Great to hear that spring has arrived.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Phil. The spring and birds are here again!

      Poista
  9. Hello, such great bird photos... I especially love the colours of the Linnet :D)

    VastaaPoista
  10. Very nice selection of birds. I like the Linnet a lot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Ida. The Linnet is a cute bird.

      Poista
  11. Wonderful birds, and you are skilled at identification...I have trouble with shorebirds! I am just like you ... cannot handle both camera and binoculars at the same time.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Sallie. It is a happy thing that we can continuously learn to identified more birds :)

      Poista
  12. Nice collection of birds. Lesser Spotted Woodpeckers are wonderful birds - only seem them twice. We have not a single woodpecker in Australia.

    Cheers - Stewart M - Melbourne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment Stewart. The Lesser spotted woodpecker is so small woodpecker and it is very cute bird.

      Poista
  13. Oli hieno linturetki, kiitos vielä Anu! Kivoja kuvia saitkin, erityisesti tyllistä ja hemposta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Maarit! Se oli mukava linturetki!

      Poista
  14. you have seen so many waders already. Loved it!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.