torstai 10. maaliskuuta 2011

Koskikara

Lintuharrastajille täällä Etelä-Suomen rannikoilla on ollut eilen ja tänään päivän sanana kiuru (ja varmaan myös seuraavat lähipäivät). Eilisestä alkaen niitä on havaittu rannikolla, ja tänään jo muun muassa Viikissä sekä Taka-Töölössä.
Minun päivän sana on koskikara (Cinclus cinclus/White-throated Dipper, eng.). Olin Vanhankaupunginkoskella katsomassa siellä jo pitkään oleskelleita koskikaroja, ja en arvannut millainen iloinen ilmestys koskikara onkaan! Seurasin sen touhuja aika pitkään. Miten se oli paikoillaan jään päällä, lumisten kallioiden suojassa ja havainnoi ympäristöään.


Sen suojaväri on vallan mainio! Sehän on kuin pieni valkoinen lumipallo kauempaa ja äkkiseltään katsottuna! Se naamioituu hyvin kosken maastoon: lumeen, mustiin kiviin ja kallioon, puiden tummiin oksiin ja jäähän. Tämä yksilö oli vanha, sillä sen pää ja vatsa olivat kauniin ruskeita.


Siinä se koskikara sitten teki sukelluksiaan veden alle. Ja, tuli syötävän kanssa takaisin jään päälle. Sen sukellukset olivat lyhyitä ja nopeita.


Aikani sitä ihailtuani lähdin joen vartta kävelemään ylöspäin. Heti Viikintien sillan toisella puolella oli toinen koskikara. Se lauloi ja lauloi jään päällä. Tiellä menevien autojen meteli oli kuitenkin niin kovaa, että kauas ei koskikaran laulu varmaankaan kuulunut, mutta totta tosiaan, parhaansa se teki, ja luritti mahtavasti.


Koskikara on tosi, tosi suloinen. Nämä yksilöt vaikuttivat myös aika pelottomilta. Tai, ehkä kaupunkilinnut pikkuhiljaa muuttuvat pelottomiksi: eivät hätkähdä ohitse kulkijoita, eivätkä ihmisihailijoita.



Koskikaran ruoanhakureissu

Tästä jalkoja venytellen sukelluksiin


Pyrstö vain vilahtaa, kun se on jo veden alla


Vauhdikas nousu sukelluksista luistavalle jäänpinnalle ruoan kanssa



Oi, mikä ihana lintuilupäivä!



2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.