maanantai 21. maaliskuuta 2011

Pönttöhommia

Viikonloppuna oli tarkoitus bongata pulmusia ja pohjantikka. Vaan, eipä vain näkynyt. Lintujen ja havainnoitsijoiden aikataulut eivät aina kulje yksiin.

Sen sijaan näin närhen ja urpiaisen, jotka kävivät ruokintapaikalla Pirkon mökin luona! Yllättävää oli, kun tiaisten ruokintapalloille ilmestyi yksi yksittäinen pikkuvarpunen (Passer montanus/Tree Sparrow, eng.). Se oli varmaankin eksynyt tiaisten mukaan noin 300 metrin päässä elelevästä varpusparvesta. Aiemmin en ole tuossa kohden tiaisten ruokintapalloilla varpusia havainnut. Ja, tämä pieni pikkuvarpunen oli siinä ilman lajitovereitaan.


Kahlasimme umpihangessa laittaaksemme linnunpönttöjä puihin. Eteneminen runsaassa lumessa oli rankkaa puuhaa, kun kannettavana oli tikapuut, pönttö, rautalankakerä ja hieman työkalujakin rautalangan katkaisemiseen. Mutta, mukavaa puuhaa se oli! Kaksi uutta pönttöä laitoimme, ja vaihdoimme yhden vanhan pienen pöntön paikan, koska siinä ei ollut pesijöitä vanhalla paikalla.


Palkitsevinta ja upeinta oli, kun tali- ja sinitiaiset välittömästi alkoivat katsastaa uusia pönttöjä! Ne lentelivät pöntöstä toiselle, kävivät sisällä tutkimassa markkinoiden uutta asuntotarjontaa. Jos laitoimme niille pöntöt liian myöhään, ts. jos niillä on jo valmiina pesät katsottuna, niin ehkäpä pönttöihin keväämmällä tulee vaikkapa kirjosieppo.



Toisessa pönttökuvassa sinitiainen (Parus caeruleus/Blue Tit, eng.), jonka pää näyttää lähes valkoiselta. Valon tulokulmat vaikuttavat siihen, miten linnun värejä havainnoi, minkä värisiltä ne näyttävät. Kuitenkin, samainen sinitinttiyksilö kävi myös ruokintapaikalla, ja siinäkin, erilaisessa valossa, sen päälaen sinisen alue tosiaan oli pienempi ja vaaleampi kuin sinitiaisilla yleensä. Se on siis yksilö, jonka voi jatkossakin tunnistaa muista alueen sinitinteistä :)
(Tämän postauksen kuvat otti Pirkko kamerallani)

3 kommenttia:

  1. Postauksesi oli hyvä muistutus linnunpönttöjen tarkistuksen ajankohtaisuudesta, sillä mielelläni otan kesävieraakseni nyt ruokintapaikalla päivittäin käyvät tiaiset ja muutkin siivekkäät jotka ovat vasta tulossa: kesän tuohohyönteistalkoisiin puutarhaamme on jokainen nokka tervetullut!
    Satu

    VastaaPoista
  2. Satu, siispä teilläkin on edessä pönttöhommia!

    Luin jostakin, että talitintillä voi olla jopa kymmenen poikasta. Ja, että talitinttiemo vie poikasilleen joka viides minuutti ravintoa: toukan tai hyönteisen. Ne siis tosiaan pudistavat puutarhan puita tehokkaasti! Kaiken lisäksi, ne voivat kesän aikana tehdä useampia poikueita. Se siis tarkoittaa, että ne todella joka viides minuutti käyvät nappasemassa sieltä puutarhasta sen hyönteisen tai toukan lähes koko kesän ajan! Voiko tehokkaampaa omenapuiden puhdistajaa ollakaan?!!

    Anu

    VastaaPoista
  3. Aivan totta, tuota samaa on äitinikin sanonut jo vuosia! Puut täyteen pönttöjä vaan ja saa sanoa hyvästit hyönteismyrkytyksille puutarhassa. Tosin enpä ole myrkkyjäkään käyttänyt, luonut vain surullisia silmäyksiä rei'itettyihin ja syötyihin kasvinraatoihin...

    Satu

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)