Pitemmittä sanoitta. Kun on kylmää, ja nyt on kylmää, ei haluta mennä ulos pakastumaan.
Linnut ovat niitä paikkalintuja, joita ikkunasta ja parvekkeelta näkee. Ne kaksi harakkaa pihan männyissä. Varikset ja tiaiset, kyyhkyt talon katolla…
Viime sunnuntaina näin Lahdessa ikkunasta tiaistapauksen. Sellainen pieni ja söpö. Se oli parvekkeen kaiteella, ja lennähti ihan ikkunalaudalle. Lähes nokka kiinni lasissa, ja minä toisella puolella. Ja, siinä sen näin: jotakin oli tapahtunut pikkuiselle poloiselle. Sen kaula oli auki ja veressä. Oliko se joutunut jonkun isomman linnun tai kissan hampaisiin? Oliko jokin terävä reuna jossakin repinyt sen kaulan? Vai, onko sillä kasvain kaulassa? Loiseläjiä elinvoimaa imemässä?
Siinä noin 25 asteen pakkasessa se lennähteli parvekkeen kaiteelta toiselle. Etsi kai lämpöä. Etsi ehkä suojaa. Ehkä kaipasi ruokaa. Ehkä se halusi levätä. Jossakin, jossa olisi hyvä ja turvallista. Turvallista ja levollista. Olla ja hengittää. Nukahtaa. Nukahtaa pikkulinnun uneen. Uneen lämmöstä ja valosta. Auringosta. Hyönteisistä ja vihreistä lehdistä. Punaisista kukista, ja tuulen vireestä. Tuulen hennosta otteesta siipien alla. Lämpöisen tuulen kosketuksesta. Ilosta. Ilosta, ehkä pikkuinen tintti olisi uneksinut. Siihen iloonsa nukahtanut.
Surullista. Mutta kuitenkin niin elävää.
VastaaPoistaNiinpä. Arvatenkin tintti kärsi kivuista. Kuitenkaan asialle ei voi mitään tehdä. Luonto toimii omalla tavallaan. Sairaudet tai saaliiksi joutumiset ovat osa systeemiä. Populaatiot pysyvät määrällisesti kohdallaan siinä systeemissä. Ihminen kuitenkin tuntee omasta luonnostaan johtuen empatiaa myös kärsivää eläintä kohtaan. Ihmiselle siis on luonnollista tuntea surua, kun eläimellä on kipuja ja kärsimystä, sillä ihmisluontoon kuuluu empatisoiminen. Mutta, mikähän tuolla tintillä oikein oli? Olikohan sillä jokin loinen, punkki ja se itse olisi nokkinut oman kaulansa? Tiedä häntä… Kuvan saa isommaksi, kun klikkaa sitä.
VastaaPoistaAnu