Ruokintapaikalla

Kaksi eri kertaa viikonlopun aikana kävin Pirkon kanssa yrittämässä nähdä pulmusia. Vaan emme nähneet. Pulmusten ja meidän aikataulut eivät vain tunnu kulkevan yksiin. Alkaa jo huolettaa, että josko pulmusestakin on tulossa minulle lintu joka ei näyttäydy…

Ruokintapaikalla oli aiempien lintujen lisäksi nyt viherpeippokin. Viherpeippojen äänet kuuluivat metsästä tosi kantavina. Pikkuvarpusia oli kaksi. Voi että ne ovat hauskan näköisiä edestäpäin. Niiden poskien mustat laikut tekevät niistä söpöjä, kun niiden naamoja katsoo edestä (kuva otettu ikkunan lävitse):

Pirkon mökistä, ei niin kaukana, rakennetaan jotakin omakotitaloalueen jatkeeksi (omakotitaloa?). Siellä metsän sylissä oli kaadettu hieman puita ja metsämiesten koneet raikasivat. Harmittaa, sillä juuri siellä päin pesi palokärki. Koko viime kesän palokärkien kommunikointi kuului niin komeasti. Pelkäänpä, että ne ovat joutuneet nyt lähteä etsimään itselleen rauhallisempaa paikkaa elämiseen…

Kanadanhanhet

Tänään Helsingissä on ollut lämmintä, mutta kosteaa. Takana kolme tuntia lintuilua, josta puolet vesisateessa.

Uskomatonta, miten voimakkaasti tiaiset nyt lauloivat metsässä. Täällä talvehtineet mustarastaatkin ovat hieman lisänneet ääneensä voimaa, mutta vielä ne eivät laula täysillä sitä kevätlauluaan.  Jokunen uusi laulajakin oli Viikin metsään tullut, mutta, enpä tunnistanut laulua, vaikka tutulta kuulostikin. Kävellessäni siellä vaihdoin muutamien vastaantulijoiden kanssa lintuhavaintoja. En ollut siinä vaiheessa nähnyt vielä mitään erikoista. Jotkut olivat nähneet isolepinkäisen. Tikkoja kuului useissa paikoissa, kun ne nakuttivat ja kommunikoivat toisilleen tikkojen kielellä. Tällä kertaa en kuitenkaan onnistunut niitä näkemään, vaikka niiden äänten perusteella olin välillä niitä todella lähelläkin. Metsässä polkua kulkiessani yhtäkkiä kuulin läheltä ilmasta parin ohitse lentävän laulujoutsenen ison äänen. En kuitenkaan puilta voinut nähdä lentäjiä, joten en kyennyt varmaksi päättelemään olivatko äänet joutsenien vai ei.

Vaan sitten hieman myöhemmin, toisessa paikkaa, näin kallion päältä lahdelle oikein hyvin. Ja, näin kevään ensimmäiset kanadanhanhet (Branta canadensis/Canada Goose, eng.). Niitä oli kaksi. Kulkivat hieman ihmeissään merellä. Siis jään päällä, lumessa. Toivottavasti ne ilmasta käsin näkisivät jostakin sulan paikan – jos sellaista vielä on – jotta saisivat ravintoa. Siinäpä siis selvisi sekin, että aiemmin metsässä kuulemani äänet olivatkin kanadanhanhien, eikä joutsenten. Isoäänisiä trumpetisteja molemmat,  kanadanhanhet sekä  laulujoutsenet.

Pönttöhommia

Viikonloppuna oli tarkoitus bongata pulmusia ja pohjantikka. Vaan, eipä vain näkynyt. Lintujen ja havainnoitsijoiden aikataulut eivät aina kulje yksiin.

Sen sijaan näin närhen ja urpiaisen, jotka kävivät ruokintapaikalla Pirkon mökin luona! Yllättävää oli, kun tiaisten ruokintapalloille ilmestyi yksi yksittäinen pikkuvarpunen (Passer montanus/Tree Sparrow, eng.). Se oli varmaankin eksynyt tiaisten mukaan noin 300 metrin päässä elelevästä varpusparvesta. Aiemmin en ole tuossa kohden tiaisten ruokintapalloilla varpusia havainnut. Ja, tämä pieni pikkuvarpunen oli siinä ilman lajitovereitaan.

Kahlasimme umpihangessa laittaaksemme linnunpönttöjä puihin. Eteneminen runsaassa lumessa oli rankkaa puuhaa, kun kannettavana oli tikapuut, pönttö, rautalankakerä ja hieman työkalujakin rautalangan katkaisemiseen. Mutta, mukavaa puuhaa se oli! Kaksi uutta pönttöä laitoimme, ja vaihdoimme yhden vanhan pienen pöntön paikan, koska siinä ei ollut pesijöitä vanhalla paikalla.

Palkitsevinta ja upeinta oli, kun tali- ja sinitiaiset välittömästi alkoivat katsastaa uusia pönttöjä! Ne lentelivät pöntöstä toiselle, kävivät sisällä tutkimassa markkinoiden uutta asuntotarjontaa. Jos laitoimme niille pöntöt liian myöhään, ts. jos niillä on jo valmiina pesät katsottuna, niin ehkäpä pönttöihin keväämmällä tulee vaikkapa kirjosieppo.

Toisessa pönttökuvassa sinitiainen (Parus caeruleus/Blue Tit, eng.), jonka pää näyttää lähes valkoiselta. Valon tulokulmat vaikuttavat siihen, miten linnun värejä havainnoi, minkä värisiltä ne näyttävät. Kuitenkin, samainen sinitinttiyksilö kävi myös ruokintapaikalla, ja siinäkin, erilaisessa valossa, sen päälaen sinisen alue tosiaan oli pienempi ja vaaleampi kuin sinitiaisilla yleensä. Se on siis yksilö, jonka voi jatkossakin tunnistaa muista alueen sinitinteistä :)

(Tämän postauksen kuvat otti Pirkko kamerallani)

Muuttolinnuista ja tikoista

Lauantaina kävellessäni Vantaanjoen vartta kohden vanhankaupunginkoskea, näin ilmassa pienen lentotaistelun. Varisparvi hätyytteli ruskosuohaukkaa. Niillä oli niin kova vauhti ja meno, etten ehtinyt kameraan tallentaa tilannetta. Mutta, olen varma, että se oli ruskosuohaukka. Ruskosuohaukka on muuttolintu. Ehkä kuitenkin tämä yksilö oli talvehtinut täällä? Vai, oliko se varhainen muuttaja? Havaintopaikka ei ollut kovin kaukana Viikin luonnonsuojelualueelta, jossa niitä kesäisin voi nähdä.

Tiistaina Etelä-Suomen Sanomissa jutussa Muutto alkoi aikaisin. Leudot tuulet toivat muuttajia lumisiin maisemiin, kirjoittaja Ilpo Kekki kertoo, että petolinnuista on jo tehty havaintoja, kuten merikotkasta, hiirihaukasta ja sarvipöllöstä. Voi siis olla, että näkemäni ruskosuohaukkakin oli varhainen muuttaja. Tai sitten ei.

Tiistaina käveleskelin Viikin alueilla noin kolmisen tuntia, ilman kiirettä. Viherpeippoa kuulin paljon. Näin talitiaisen, sinitiaisen, kuusitiaisen ja hömötiaisen, punatulkkuja sekä käpytikan(Dendrocopos major/Great Spotted Woodpecker). Ja, sellaisia lintuja, joita en tunnistanut – vaihteeksi. Ne olivat ruokintapaikalla. Ja, sanoisin, että ensimmäisenä niistä tuli mieleeni tikli, mutta eivät ne tiklejä olleet, sillä nyt on liian varhaista tikleille. En valitettavasti ehtinyt nähdä niitä kuin vain hetken. Niitä oli ainakin kolme. Tämä on sitä minulle tyypillistä lintuilua: ”näin sellaisia ja sellaisia lintuja, mutten tunnistanut”… Voi, kunpa oppisin vielä tunnistamaan!

Osa muuttolinnuista ovat varhaiseen liikkeellä. Ne ovat nousseet meren toisella puolella hyvän tuulen selkään ja matkanneet tänne. Täällä kuitenkin valitettavasti on yhä paljon lunta. Lintujen on vaikea löytää ravintoa täältä. Edellä mainitsemassani sanomalehtijutussa kerrotaan, että jotkut linnut voivat alkaa peruutella takaisin päin, ts. lähtevät takaisin meren toiselle puolelle, kun täällä ei ole vielä ravintoa. Siten tekee useasti muun muassa kiuru ja töyhtöhyyppä. Niitä molempia on nyt runsaasti havaittu Etelä-Suomessa. Jos ne lähtevät lentämään takaisin päin, voi olla, että ne menehtyvät siihenkin, sillä niiden voimat loppuvat, koska ravintoa ei ole ollut tarpeeksi niin mittaville edestakaisin-lennoille.

Linnunruokintapaikoilla voi ehkäpä hyvällä lykyllä nyt nähdä lintuja, jotka eivät siellä varsinaisesti käy: ne muuttolintuset, jotka ovat jo tulleet ja etsivät ruokaa, kun eivät lumen tähden muualta syömistä löydä.

Käpytikka tiistaina ruokintapaikalla:

Tikkalajeja Suomessa on 11. Tikoilla on neljä tehokasta varvasta. Yleensä varpaista kaksi osoittaa taaksepäin ja kaksi eteen. Tikkojen pyrstö on vahva, sillä pyrstöllä ne tukevat itseään puissa kiipeillessään. Tikkojen aivoissa on iskunvaimennus jatkuvan ja nopean rummutuksen aiheuttamaa tärinää vastaan. Muistelen joskus lukeneeni jostakin, että tikat viettäisivät ajastaan 80% maassa. En muista lähdettä, joten en sen todenperäisyyttä tiedä. Kuitenkin, kesäisin omin silmin olen nähnyt, miten pikkutikat ja käpytikat ovat useimmiten nimenomaan maassa, nurmikolla, puiden lähellä.

Alla muutama kesäinen kuva pikkutikasta (Dendrocopos minor/Lesser Spotted Woodpecker), kun se etsi omenapuunrungosta ravintoa. Kyseinen omenapuun runko olikin sen vakiopaikka.

Koskikara

Lintuharrastajille täällä Etelä-Suomen rannikoilla on ollut eilen ja tänään päivän sanana kiuru (ja varmaan myös seuraavat lähipäivät). Eilisestä alkaen niitä on havaittu rannikolla, ja tänään jo muun muassa Viikissä sekä Taka-Töölössä.

Minun päivän sana on koskikara (Cinclus cinclus/White-throated Dipper, eng.). Olin Vanhankaupunginkoskella katsomassa siellä jo pitkään oleskelleita koskikaroja, ja en arvannut millainen iloinen ilmestys koskikara onkaan! Seurasin sen touhuja aika pitkään. Miten se oli paikoillaan jään päällä, lumisten kallioiden suojassa ja havainnoi ympäristöään.

Sen suojaväri on vallan mainio! Sehän on kuin pieni valkoinen lumipallo kauempaa ja äkkiseltään katsottuna! Se naamioituu hyvin kosken maastoon: lumeen, mustiin kiviin ja kallioon, puiden tummiin oksiin ja jäähän. Tämä yksilö oli vanha, sillä sen pää ja vatsa olivat kauniin ruskeita.

Siinä se koskikara sitten teki sukelluksiaan veden alle. Ja, tuli syötävän kanssa takaisin jään päälle. Sen sukellukset olivat lyhyitä ja nopeita.

Aikani sitä ihailtuani lähdin joen vartta kävelemään ylöspäin. Heti Viikintien sillan toisella puolella oli toinen koskikara. Se lauloi ja lauloi jään päällä. Tiellä menevien autojen meteli oli kuitenkin niin kovaa, että kauas ei koskikaran laulu varmaankaan kuulunut, mutta totta tosiaan, parhaansa se teki, ja luritti mahtavasti.

Koskikara on tosi, tosi suloinen. Nämä yksilöt vaikuttivat myös aika pelottomilta. Tai, ehkä kaupunkilinnut pikkuhiljaa muuttuvat pelottomiksi: eivät hätkähdä ohitse kulkijoita, eivätkä ihmisihailijoita.

Koskikaran ruoanhakureissu

Tästä jalkoja venytellen sukelluksiin

Pyrstö vain vilahtaa, kun se on jo veden alla

Vauhdikas nousu sukelluksista luistavalle jäänpinnalle ruoan kanssa

Oi, mikä ihana lintuilupäivä!

Pihapiirissä

Paikallisilla harakoilla ja variksilla myös on alkanut kevätelämä. Näyttävät lentelevän riemuissaan tuulissa ja kommunikoivan keskenään taitolentonäytöksin.

Tämän kuvasin tänään kotoa ikkunan lävitse:

Linnunlauluista

Aurinko paistaa. Räystäiltä tippuu vettä. Kaduilla on puroja ja lätäkköjä. Useat täällä talvehtineet paikkalinnut ovat aloittaneet kevätlaulunsa. Joka puolella kuuluu talitinttiä, sinitiaista, viherpeippoa ja varpusia. Ne laulavat nyt komeimpia säkeitään.

Tässä eräänä päivänä kuulin kuinka koivussa lauloi viherpeippo tosi kantavasti. Pysähdyin sitä katsomaan, mutta laulaja olikin talitiainen. Talitintti lauloi viherpeippoa! Katsoin tyyppiä pitkään ja todella, se oli talitintti, eikä viherpeippo, mutta se lauloi viherpeippoa. Ajattelin, että nyt jompikumpi, tintti tai minä, on mennyt lauluissa sekaisin.

Olen hiljattain aloittanut lintukurssilla opiskelun. Hauskaa oli kuulla, kun kurssin opettaja kertoi havainneensa talitiaisen laulaneen suojatien valopylväästä omaksumaansa mekaanista ääntä. Talitintit, kuulemma, ottavat ympäristöstään ääniä, matkivat niitä. Joten sanoisin, että kyllä minäkin silloin aiemmin omalla kävelyretkelläni oikein kuulin ja näin: talitintti lauloi viherpeippoa. Ei se niin tavatonta olekaan.

Yritän nyt opetella myös hieman lintujen lauluja. Tämän viikon treeneissäni laulavat talitiainen, sinitiainen, viherpeippo, vihervarpunen, mustarastas, kuusitiainen, varpunen ja peippo. Pyrin systemaattisesti ja aktiivisesti viikon aikana kuuntelemaan päivittäin niiden laulua. Netistä löytyy hyviä linnunlaulu-sivuja, mutta apunani on myös cd: Laululinnut, selostuksin varustettu äänikirja suomalaisten lintujen lauluihin. Sain kyseisen levyn jo parisen vuotta sitten lahjaksi, ja olenkin sen avulla oppinut joidenkin lintujen lauluja. Aiemmin en ole kuitenkaan systemaattisesti lintujen lauluja opetellut.

Laululinnut-levyllä on 47 linnun laulut. Kutsu- ja varoitusääniä levyllä ei juurikaan ole. Se, mikä tästä levystä tekee hyvän linnunlaulujen opiskeluun, on selostus. Kunkin linnun kohdalla ensin kuuluu linnunlaulua, sitten tulee selostus äänen ”lajiomaisista piirteistä” ja sitten taas kuuluu samaisen linnun laulua. Selostuksissa kerrotaan kivasti muun muassa muistisääntöjä, jotka helpottavat tunnistamisessa. Sen verran rauhallinen ja tasainen on selostajan ääni, että autoilijoille en suosittele tätä ajaessa kuunneltavaksi. Minua ainakin alkaa aina nukuttaa ihanasti, kun olen jonkun aikaa tätä levyä kuunnellut. Niinpä tätä levyä voisin suositella jopa rentoutuslevyksi niille, joilla on esimerkiksi nukahtamisvaikeuksia!

Talitiaisen, sinitiaisen, viherpeipon, varpusen, peipon ja mustarastaan laulut ovatkin jo entuudestaan minulle tuttuja – kuten suurelle osalle suomalaisia. Kuitenkin niiden kuuleminen myös levyltä on ihan hyvää harjoitusta, toivoisin niin. Ne kun laulavat nekin niin monenlaisin äänin ja säkein – ja varsinkin talitiaiset!

Vielä ei mustarastas ole aloittanut sitä varsinaista kevätlauluaan – tosin, jotkut sanovat jo kuulleensa sitä. Odotan ja kaipaan mustarastaan laulua, sillä kun mustarastaat alkavat aamusta laulamaan kuuluvasti ja ihanasti, silloin on kevät. Ne laulavat aamusta myöhäiseen iltaan. Niin kauniisti, niin kuuluvasti. Mikään lintu laulussaan ei vedä vertoja mustarastaalle. Sillä on niin lumoava laulu, että luulenpa sen tuovan äänellään kevään, sulattavan lumet ja saavan auringonkin paistamaan ja ensimmäiset kevätkukat työntymään hangen suojista. Sitä odotan, sitä kaipaan. Mustarastaan laulua.