Talvisia havaintoja

Ruokintapaikalla on käynyt kuhina, sillä siemenet ja rasvarakeet katoavat muutamissa päivissä.

Kun Tapaninpäivänä laitettiin ruokintapönttöön siemeniä, niin ei mennyt kuin hetki, jolloin närhi (Garrulus glandarius/Jay) saapui paikalle.

 

Luulenpa, kahden näkemäni närhen, varastoivan jonnekin ruokaa. Närhi nokki ruokintapöntönaukkoa kuten tikat, mutta närhi itse asiassa pudotteli maahan ruokaa, ja sitten se nokki ruokaa maasta.

 

Toivottavasti tintitkin saavat osansa siemenistä ja rasvarakeista, etteivät närhet vie kaikkea.

Pyysin Pirkkoa kuvaamaan närheä, ja kivoja kuvia hän otti.

Tässä eräänä päivänä Helsingissä lähikaupassa näin kahden ornitologin virittelevän lintuverkkoa kaupan sisällä. Kauppaan oli lentänyt mustarastas (Turdus merula/Blackbird). En vain ehtinyt jäädä katsomaan tapahtumaa loppuun asti.

Ihan kotini lähellä näin toissa viikolla kaksi tikliä. Havaintopaikan likellä jotkut ruokkivat lintuja, joten siinä syy tiklien jäämiseen alueelle. Kerrostalomme katolla, tai kattolipan välikössä, kuhertaa kesykyyhkyt. Siinä ne pesivät kesällä, ja ovat jääneet talveksi paikoilleen nekin. Mitäpä sitä hyvää kotia vaihtamaan.

 

Taviokuurnat, tilhet (Bombycilla garrulus/Bohemian Waxwing – huom. kuvaava englanninkielinen nimi!) ja mustarastaat lentelivät alkutalvellakin suurina parvina. Pihlajanmarjoja on ollut niille riittämiin. Kuvat mustarastaista ja tilheistä kuvasin parvekkeeltani 5.12.

 

Enää ei ole monta päivää, kun saa aloittaa jälleen lintuhavaintojen merkinnät alusta. Odotan sitä jo innolla. Veikkaanpa, että vuoden ensimmäiset lintuni ovat, kuten joka vuosi, talitintti, sinitintti, harakka, varis, mustarastas, varpunen, pikkuvarpunen, kesykyyhky, närhi, käpytikka, palokärki…

 

Malla nauttii pehmoisesta pakkaslumesta. Malla sukeltelee lumen sisään, jolloin välillä vain takapuoli ja upea kippurahäntä näkyvät. Yllä kaunis Malla lumisukelluksen jälkeen:

Kolme otusta

17.7. kuvattu otus, jonka jaloissa on mielenkiintoisen näköisiä piikkejä tai karvoja:

 

 

Mallalla on ystävä. Sitä Malla ei pure, vaan sen kanssa Malla leikkii. Useasti Malla asettaa sen pystyasentoon - ja nuolaisee sen kuonoa. Kerran, viime viikolla, Malla jätti ystävänsä vesikupin ääreen pystyyn – ikään kuin sille vettä tarjotakseen. Kun otin kuvia sen ystävästä vesikupin äärellä, Malla itsekin kävi juomassa vettä. Ja, lopuksi kosketti kuonollaan ystävänsä kuonoa – pusuttaakseen vaiko vettä antaakseen ystävälleen…. Tiedä tuon koiranpennun ajatuksia…

 

 

Töyhtötintistä Ruokokerttuseksi, ja pajulinnuista

Blogista ensin.

Blogger eli Google ilmoitti, etten voi enää ladata kuvia ilmaiseksi, koska kuvakiintiöni on täynnä. Asiahan tuli yllätyksenä, että on kiintiö, jonka jälkeen siirrytään maksulliseen palveluun. Toisaalta, mikään tämän kaltainen ei Googlessa yllätä…

Asian voi kiertää siten, että luo itselle toisen käyttäjätunnuksen ja lataa sillä sitten kuvia, kunnes Google jälleen ilmoittaa, että kuvakiintiö on täynnä. Tein tämän ratkaisun nyt tilapäisesti. Kirjoitan nyt siis jatkossa tähän nimellä Ruokokerttunen.

Mietin kuitenkin myös siirtymistä kokonaan pois Bloggerista. En pidä Googlen tavasta muutella Blogger-palveluaan jatkuvasti. Kun siirryn johonkin toiselle alustalle, niin ilmoittelen siitä tietenkin tässä. Mutta, nyt siis jatkan toistaiseksi Ruokokerttusena tässä vanhassa blogissa.

Terveisin Töyhtötintti.

Ja, sitten pajulintuihin!

Elokuun sumuisessa aamussa pajulinnut (Phylloscopus trochilus/Willow Warbler) ruokailivat mustapääkerttujen kanssa omena- ja luumupuissa. Pajulintuja olikin runsaasti liikkeellä. Ne tankkasivat itseään pitkää muuttomatkaa varten. Ruoan tankkaamisella ne kasvattavat rasvavarastoaan, joka on niille välttämätöntä kyetäkseen lentämään Afrikkaan, Saharankin ylitse, odottelemaan taas Suomeen paluumuuton alkamista. Pajulinnut muuttavat elo-syyskuussa. Ja, ne palaavat huhtikuun lopulta alkaen, vaikkakin suurin osa niistä saapuu toukokuun puolivälin paikkeilla ja jälkeen.

 

Pajulintu on runsaslukuisin lintu Suomessa. Suomessa arvellaan olevan 7 – 11 miljoonaa pajulintuparia. Syksyllä niiden lukumäärä on huikea, kun suurella osalla pesintä on onnistunut: poikasten määrä kasvattaa niiden kokonaismäärää. Runsaslukuisuudestaan huolimatta, niiden syysmuuttoa on kuitenkin vaikea havaita, koska ne muuttavat yöllä ja ne eivät ääntele muuttolennollaan. Toisin toisen runsaslukuisen linnun, peipon, kohdalla: peipot muuttavat päivällä ja muuttavia peippoparvia voi kiikareilla nähdä korkealla lennossa.

 

Pajulintua on kutsuttu, tai kutsutaan, joissakin paikoissa uunilinnuksi, peukalolinnuksi ja riekkotiaiseksi – viimeksi mainittu, koska se voi vuorailla pesäänsä riekon valkoisilla höyhenillä.

 

Ja, yhä edelleen, joka kerran, joudun vielä näkemään vaivaa kyetäkseni erottamaan tiltaltin ja pajulinnun toisistaan.

 

Rastaiden parveutuminen

Keväällä sitä iloitsee ihan onnessaan tutuista palaavista muuttolinnuista kuten peipoista ja rastaistakin. Peipotkin tuntuvat silloin ihmeellisiltä, ja innoissaan sitä kertoo havainnoistaan toisillekin – aivan kuten olisi nähnyt jonkin ihmeellisemmänkin linnun.

 

Tänä syksynä minulla oli jotenkin samankaltainen fiilis seuratessani parveutuneita rastaita. Suurin osa linnuista oli jo lentänyt etelään. Siksipä rastaat hallitsivat lintumaisemaa sekä visuaalisesti että äänillään. Arkisten rastaiden seuraaminen tuotti iloa tänä syksynä.

 

 

Kuvat on otettu lokakuun lopussa.

 

Lähiympäristön havaintoja

Toissa päivänä Helsingissä kohtasin iloisen yllätyksen ulkoiluttaessani Pikku-Mallaa. Pienessä pusikkometsikössä ihan lähellä kotiani näin tiklejä tikluttamassa koivussa. Eikä siinä kaikki! Samassa ympäristössä näin samalla kertaa myös järripeippoja!

Järripeipoista olenkin aiemmin kirjoittanut, että niitä minun on ollut vaikea havaita. Ne ovat erittäin yleisiä, mutta minulle ne ovat olleet lintujajotkaeivätnäyttäydy. Enpä olisi tullut lintuilleeksi niissä pusikoissa, jos ei olisi Pikku-Mallaa! Näin sitä koiranpennun kanssa tulee käytyä lähiympäristössä, missä ei normaalisti tule käytyä. Ja, lähiympäristössä onkin lintuja, joista en aiemmin tiennyt!

Terveisin:

Pikku-Malla

Viime päivät ovat olleet minulla kiireisiä, hyvällä tavalla. Sunnuntai-iltana perheeseen saapui uusi jäsen, Malla. Malla on rodultaan Mittelspitz. Ja, Malla on pitänyt minut puuhassa :)

Maanantaina Malla leikki porkkanalla. Leikki oli vilkasta, ja lopulta porkkana tainutti Mallan:

 

 

 

Malla tykkää olla viileällä parvekkeella. Se kuuntelee kanssani lintujen ääniä:

 

 

Metsästysvaistoa Mallalla ei kuitenkaan ole, joten siitä tulee lintuilukoira.

Malla tulee jalkojen viereen istumaan tai nukkumaan sen tuolin alle, missä istun. Nämä kuvat otettiin tiistaina:

 

Ja, tässäpä muutama tänään otettu kuva, kun Malla leikki vinkuvan hirven kanssa:

 

 

 

Lupaan, että lintuilublogistani ei tulle koirablogia. Mutta, pitihän minun tässä kuitenkin kaikille esitellä Pikku-Malla. Kaukana Lapissa, Kilpisjärvellä, on myös Pikku-Malla. Se on tunturi.

Lintuharrastuksen aloittamisesta

Ihmiset juttelevat mielellään lintuhavainnoistaan. Ja, kyselevät linnuista tai pyytävät tunnistamaan näkemiään lintuja. Moni on kertonut, että tekisi mieli aloittaa lintuharrastus. Muutama ystävää ja tuttavaa ovatkin jo aloittamaisillaan, tai aloittaneet havaintojen merkinnät. Tiedän monien harkitsevan asiaa ja siksipä kirjoitan nyt hieman lintuharrastuksen aloittamisesta. Siis, aloittelijalta aloittajalle.

Ajankohta ja välineet

Sekä miehet että naiset harrastavat lintuilua. Jokainen ikä on sopiva ikä aloittaa: lapsista ikäihmisiin. Harrastuksen voi aloittaa minä tahansa vuoden aikana – siis vaikka tänään tai huomenna – mieluummin tänään (Periaatteessa talvi on optimaalisin aika aloittaa, sillä silloin lintuja ei ole paljon ja linnut ovat näkyvillä, koska puissa ei ole lehtiä. Omia lähiympäristön lintuja on helpompi havaita ja tunnistaa. Samalla silmä oppii etsimään lintuja ja katselemaan lintuja tarkemmin). Matkalla ruokintapaikalle:

 

Alussa ei tarvitse oikeastaan muuta kuin muutama hankinta. Olisi hyvä olla jonkinlaiset kiikarit. Useilla sellaiset löytyvät kotoa käyttämättömänä jossakin kaapissa tai komerossa. Alussa ei välttämättä tarvitse lähteä hankkimaan mitään kalliita kiikareita, vaan aloittaa voi niillä jo kotoa löytyvillä.

Sitten tarvitaan vihko havaintojen merkitsemistä varten. Itselläni on tavallinen pieni ruutupaperivihko. Kolmas hankinta onkin ihan keskeinen. On oltava kirja, jonka avulla lintuja voi tunnistaa. Ja, tässä suosittelen  Lintuopas Euroopan ja Välimeren alueen linnut, johon on kuvattu kustakin lajista molemmat sukupuolet ja vielä poikasetkin erikseen, tietoa esiintymisympäristöstä ja esiintymisalueista sekä muuta oleellista. Lintuopasta myydään lähimmässä kirjakaupassasi. Temppelikuru, Ruotsi. Kuvattu Alajärvellä, Kilpisjärvi:

 

Havaintomerkinnät

Harrastan nyt neljättä vuotta lintuilua. Luulenpa harkinneeni tämän harrastuksen aloittamista päälle kymmenisen vuotta. Katselin toisinaan jostakin Birdlifen sivuilta tai lehdestä, miten havaintoja merkitään. Ja, puistelin päätäni ajatellen, että ei sovi minulle, liian pedanttia hommaa harrastukseksi. Silloin työni tutkijana oli jo tarpeeksi pedanttia, joten ajattelin lintuhavaintojen tarkkojen merkintöjen olevan kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Kun työ on pedanttia hommaa, niin harrastuksen ei tule olla sitä samaa, ajattelin. Minua siis esti aloittamasta lintuhavaintojen pedantit merkintätavat… Laji, ikä, sukupuoli, lentosuunnat, lukumäärät… Miten sitä ikinä oppisi lintujen sukupuolia tunnistamaan tai lokkia toisista lokeista tai linnun ikää ja … Niin ajattelin ja siirsin vuosi toisensa perään harrastuksen aloittamista.

Kuitenkin katsastelin silloin tällöin lintusivustoja ja kertasin Birdlifen ohjeita, miten havainnot merkitään. Ja, mieltä kaihersi halu oppia tunnistamaan lähipiirien linnut. Muutama pitkään lintuilua harrastaneet ystävät rohkaisivat minua aloittaa lintuilu. Viikin keväisiä peltoja Helsingissä:

 

Kun sitten lopulta aloitin, aloin merkitä havaintojani tavalliseen ruutupaperivihkoon. Päätin merkitä, mitä kykenen merkitsemään. Siis päivämäärä, havaintopaikka ja laji. Ihan harrastuksen alussa, ensimmäisenä harrastusvuonna, ei voikaan osata juuri paljon enemmän. Itse lajitunnistus on jo haasteellista. Jos muuta kykenee merkitä, kuten sukupuolen, on se aina plussaa – mutta ei niin välttämätöntä. Olen jokaiselle tätä harrastusta harkitsevalle tähdentänyt, että harrastuksen tulee olla antoisaa, eikä stressaavaa. Siten havaintovihkomerkintöjenkin tulee olla mielekästä puuhaa, eikä ikävää touhua. Siis: laji, paikka ja päivämäärä. Niistä voi aloittaa, ja kaikki muu on ekstraa.

Havaintovihkomerkintöjen lisäksi teen havaintotaulukkoa myös exel-tiedostoon. Joka vuodelle on oma tiedosto ja elämänpinnoille eli eliksille vielä oma tiedosto. Exel-tiedostoa teen Birdlifen havaintomerkintäohjeiden mukaan – mutta, en ota stressiä, kun en tiedä linnun ikää tai sukupuolta, tai jotakin muuta ominaisuutta. Merkitsen vain sen, mistä olen varma. Ja, niin sen täytyykin olla: vain varmat havainnot ja tiedot merkitään havaintovihkoon. Linnaistensuo:

 

Ensimmäisenä harrastusvuotenani en vielä liittynyt Lintutieteelliseen yhdistykseen, vaikka lintuilevat ystäväni suosittelivat minulle liittymistä ja Tiira-havaintosivua. Kun lopulta liityin Lintutieteelliseen yhdistykseen, sain tunnukset, joilla pääsin Tiiraan katselemaan havaintoja ja sain mahdollisuuden myös itse alkaa sinne merkitä omia havaintojani.

Koska merkitsen havainnot ensin havaintovihkoon ja sen jälkeen samat havainnot kirjoitan exel-taulukkoon, en oikeastaan jaksa enää merkitä samoja havaintoja vielä kolmannen kerran Tiiraan. Jonakin keväänä päätin, että nyt merkitsen ainakin yhdeltä vakituiselta havaintopaikaltani kaikki havainnot – vaan, toisin kävi: en jaksanut siirtää havaintojani vielä Tiiraankin.

Havaintojen merkitseminen Tiiraan olisi kyllä tärkeää. Ornitologit, lintujen tutkijat, tarvitsevat kaikkia mahdollisia tietoja linnuista. Varsinkin havainnot, jotka merkitään tietyltä havaintopaikalta (esim. pihaympäristö) ympärivuotisesti ja jopa useiden vuosien ajan, ovat tärkeitä. Kun lintutorneilta merkitsee havaintoja Tiiraan, saman lintuyksilön on sinne merkinnyt moni muukin, ja se ei anna kovin paljon tietoa itse siitä lajista, mitä kyseinen yksilö edustaa. Sen sijaan tietyltä yksityisemmältä havaintopaikalta (kuten mökkipiha, kotipiha, tietyn kadun viereisen metsän linnut jne.) merkityt havainnot kertovat enemmän itse lajeista, koska useat ihmiset eivät merkitse samoista lintuyksilöistä havaintojaan.

Lintutieteelliseen yhdistykseen kannattaa rohkeasti liittyä jo harrastuksen alkuvaiheessa. Silloin muun muassa saa tunnukset Tiiraan, todennäköisesti yhdistyksellä on oma julkaisu jäsenilleen ja yhdistyksen järjestämille retkille pääsee halvemmalla tai ilmaiseksi. Lammassaari, Helsinki:

 

Lintukurssit

Kansalais- ja työväenopistot järjestävät sekä syksyisin että keväisin hyviä lintukursseja. Lintukursseja järjestävät myös Lintutieteelliset yhdistykset sekä yksityisyrittäjät. Lintukurssit ja niihin kuuluvat retket ovat keskeisiä lintujen tunnistamisen opettelemisessa. Voin vain suositella lintukursseille menemistä! (Tämän syksyn kurssitarjonta pääkaupunkiseudulla on ilahduttavan runsas. Oli tälle syksylle pakottava tarve päästä neljälle oikein mainiolle kurssille, mutta ehdin vain kahdelle.)

Lintukursseihin liittyy usein miten myös linturetkiä. Kun opettaja on hyvä lintujen tunnistaja, ja näiden kurssien opettajat ovat aina hyviä lintujen tunnistajia, niin retket ovat sanoinkuvaamattoman antoisia! Kerrankin, yhdellä neljän tunnin retkellä näimme viitisenkymmentä lajia! Ja, mikä mahtavinta: opettajat ovat antaneet katsella lintuja heidän kaukoputkillaan!

Useat lintutieteelliset yhdistykset ja jotkin muutkin tahot järjestävät myös aivan erikseen opastettuja linturetkiä. Niillekin suosittelen mukaan menemistä! Malmin hautausmaa, Helsinki:

 

Mistä aloittaa?

Aloita omasta lähipiiristäsi. Pihapiirisi linnuista. Linnuista, joita näet tai kuulet työmatkasi varrella. Aloita lähilinnuista. Ja, pikku hiljaa laajenna aluetta. Oman seutusi lintutorneista saat tietoa esimerkiksi alueesi lintutieteellisen yhdistyksen nettisivulta. Ja, hyviä lintupaikkoja on muuallakin kuin vain tornien lähettyvillä. Lintutorneista ei valitettavasti näe kovin hyvin kiikareilla: linnut ovat sen verran kaukana, että yksityiskohdat linnuista jäävät näkemättä. Siksipä lajitunnistuskin jää useimmiten tekemättä. Useasti olen tornissa saanut katsella jotakin lintua jonkun muun harrastajan kaukoputkella. Lintuharrastajat suurimmaksi osaksi ovat mukavaa porukkaa, jotka mielellään kertovat havainnoistaan ja jakavat tietouttaan.

Kun on harrastanut tietyn aikaa, eteen tulee uusien, parempien kiikareiden hankinta. Kun lähilinnut on tunnistettu, haluaa nähdä paremmin hieman kauemmaksi, jotta tunnistaisi lisää lintuja. Silloin on uusien kiikareiden tai jopa kaukoputken hankinta ajankohtaista. Uudet, hyvät kiikarit olen muutama vuosi sitten saanut. Minulla on nyt harrastus kuitenkin junnannut paikoillaan toista vuotta, koska minulla ei ole kaukoputkea: en kykene näkemään kiikareilla tarpeeksi kauas ja linnut jäävät tunnistamatta, ja harrastus ei etene minulle uusien lajien suhteen. Vantaanjoki, Helsinki:

 

Pinnoja ja elämänpinnoja

Harrastajat kutsuvat jokaista uutta havaitsemaansa lintulajia pinnaksi. Ja, pinnoja lasketaan. Ainakin useimmat laskevat. Että paljonko tuli pinnoja, tai havaintoja, vuoden sisällä. Ja, paljonko on elämän aikana tullut nähtyä lintuja: ne ovat elämänpinnoja. Itselleni ei ole vielä iskenyt pinnojen keruu –kuume. En siis intohimoisesti kerää pinnoja. Enemmänkin tykkään etsiä ja nähdä itselleni uusia lajeja (retkeilyä, luonnossa kulkemista), ja havainnoida jo aiemmin näkemiäni tuttuja lintuja. Pinnoille viis. Havaintomerkinnät ovat edelleen minulle tämän harrastuksen vähiten innostava puoli – en nytkään muista paljonko minulla on tämän vuoden havaintoja.

Mukavinta on retkeily. Kun pukeutuu säätä vastaavasti ja lähtee termarin ja eväiden kanssa luontoon. Saatan seistä yksinäni kamera ja kiikari hollilla, yhdessä paikassa, puolisenkin tuntia lintuja odotellen. Useimmat pikkulintulajit ovat uteliaita. Kun seisoo paikoillaan hiljaa, ne lopulta alkavat näyttäytyä ja laulaa, tulevat uteliaina katsomaan ihan lähellekin. Ne ovat tämän harrastuksen upeimpia hetkiä! Linnut tulevat uteliaina katsomaan minua, enkä vain minä niitä! Siinä on kyse kohtaamisesta, kahden puoleisesta kohtaamisesta. Puolanka:

 

Kamera kaverina

Linnuista voi ottaa myös kuvia. Joskus jopa huonolaatuisestakin kuvasta voi tietokoneen näytöllä saada selvää sen verran, että lajitunnistus on mahdollista. Jos vain kotona on jokin kamera, tai kännykässä on kamera, niin kuviakin kannattaa linnuista napata tunnistamista varten.

Itse käytän kameraa eritoten apuna lajitunnistukseen. Mitään luontokuvia eivät otokseni ole. Kun avasin tämän blogini, oli yksi keskeinen ajatus, että laitan tähän kuvia linnuista, joita en tunnista. Olin lähetellyt sähköpostilla pitkään lintuilua harrastaneille ystävilleni kuvia linnuista tunnistamisen varmistamista varten. Sähköpostiohjelmani ei vain aina suostunut lähettelemään kuvia, joten päätin, että avaan blogin ja laitan siihen kuvia linnuista, joita en tunnista. Toki, blogin suhteen oli muitakin ajatuksia. Ehkä vain kertoa joitakin välähdyksiä lintuilusta. Ja, opetella linnuista asioita: kun kirjoittaa linnuista, asiat myös jäävät paremmin mieleen (esimerkiksi lintujen latinankieliset ja englanninkieliset nimet). Valitettavasti en ehdi postata blogiini niin paljon. Suurin osa havainnoista ja kuvista jää mainitsematta blogissani. Alasenjärvi, Lahti:

 

Valokuvien lisäksi kameroilla ja kännyköillä voi ottaa videopätkiäkin. Joskus kun kuulee linnun laulun, mutta ei näe lintua, voi laulun saada vangituksi videopätkälle. Lintua ei näy kuvassa, mutta laulu kuuluu. Videopätkää voi sitten kuunnella tietokoneelta ja yrittää tunnistaa laulu.

Lintujen lauluja löytyy netissä kiitettävästi. Esimerkiksi ammattikuvaajien sivustolla Lintukuva on upeiden kuvien lisäksi myös ääninäytteet lintujen lauluista. Harrastajakuvaajien sivustolla, Tarsiger, löytyy myös lintujen laulunäytteitä, sekä mainioita lintukuvia. Hepoköngäs:

 

Havainnoimista ja opettelua

Lintuillessa on hyvä pitää vihkoa ja kynää mukana. Kun linnun näkee, parasta heti kirjoittaa ylös linnun tuntomerkkejä. Samoin linnun laulusta tai ääntelystä on hyvä kirjoittaa muistiinpanoja. Kun sitten kotona muistelee lintuja ja tutkii Lintuopasta lajimäärittelyä tehden, ovat retkellä tehdyt muistiinpanot korvaamattomaksi avuksi. Kun reissulla näkee useita lintuja, ei niiden tuntomerkkejä  muista jälkeen päin kotona, jos ei ole kirjoittanut niitä paperille ylös (Itse asiassa, Lintuopasta olisi hyvä pitää linturetkillä mukanakin, jotta voisi mahdollisimman pian havainnon perään etsiä lintua oppaasta). Hailuoto:

 

Jokainen myös tekee joskus vääriä lajitunnistuksia. Niistä ei pidä masentua. Oikeastaan, väärä tunnistus ei ole askel taaksepäin, vaan parhaimmillaan se on kaksi askelta eteenpäin. Väärä lajitunnistus saa tutkimaan tarkemmin kyseisen lajin tuntomerkkejä, ja silloin todella oppii. Toisaalta, väärä tunnistus voi muuttaa havainnointitapaa: esimerkiksi, voi huomata, että voisi kiinnittää huomiota enemmän myös lintujen käyttäytymiseen ja esiintymisympäristöön, tapaan missä ja miten ne lepäävät jne. Erään lintukurssin opettaja taisi sanoa, että lajitunnistuksen oppimisessa on 80% kyse lintukirjojen katsomisesta sekä lukemisesta ja noin 20% lintujen tunnistamisen oppimisesta tapahtuu lintuja havainnoimalla. Lintukirjallisuutta kannattaa siis lukea, ja selailla!

Harrastus etenee

Alkuun riittää Lintuopas, kiikarit ja havaintovihko. Harrastus etenee jokaisella omaa tahtiansa. Jos on aikaa päivittäin kulkea lintuilemassa, harrastus saattaa edetä joutuisasti. Lintuilua voi harrastaa juuri silloin kuin haluaa. Ja, missä haluaa: lintuja on kaikkialla. Joskus menee pari viikkoa, etten ehdi lintuilla. Joskus on viikko, että lintuilen, enemmän ja vähemmän, joka päivä.

Minulla meni päälle vuosi pelkkään lajitunnistuksen opetteluun. Sitten alkoi kiinnostaa, miten lintujen iät määritellään. Tietoa olen saanut lintukursseilta ja kirjallisuudesta. Lintukirjallisuuden hankkiminen on tapahtunut pikkuhiljaa sitä mukaan, kun moninaiset lintuja koskevat asiat ovat nousseet kiinnostaviksi. Jossakin vaiheessa alkoi kiinnostaa lintujen muuttokäyttäytyminen jne. Eri aiheet ja alueet alkavat pikkuhiljaa kiinnostaa lajitunnistuksen lisäksi. Lintukurssit ja kirjallisuus vastaavat näihin kiinnostuksen kohteisiin. Päijännettä:

 

Pitkospuilla, metsäpoluilla, lintutorneissa ja kujilla olen saanut käydä useita hienoja ja antoisia keskusteluja toisten harrastajien kanssa. Toisilta harrastajilta myös oppii joka keskustelussa jotakin uutta.

Kunkin on harrastettava siten kuin se itselle sopii. Ja, siten, miten ehtii. Harrastus ei ole koko elämä, vaan vain osa elämää. On muutakin elämää, joka on tärkeämpää. Toiset harrastavat tätä ahkerasti: joka vuosi olisi saatava enemmän pinnoja kuin edellisenä vuotena. Ja, toiset harrastavat tätä vieläkin totisemmin: pinnoja olisi saatava enemmän kuin kaverit. Eräille taas havaittujen lajien lukumäärät eivät ole laisinkaan keskeisiä koko harrastuksessa, vaan jopa sivuseikka. Jokainen etenee omaa tahtia, siten kuin itsestä tuntuu hyvältä. Lintuilla voi juuri silloin kun haluaa, ja välillä voi olla lintuilemattakin. Pääasia, että itsellä on mielekästä ja antoisaa, rentouttavaa puuhastelua. Kukin löytää oman tahtinsa. Linnut antavat iloa ja mielekkyyttä jokaiselle ehkä hieman eri tavoilla, vaikka periaate havaintomerkinnöissä ja useissa muissakin seikoissa on sama. Pyydysniemi, Päijätsalo:

 

Aloittaessani tätä harrastausta en voinut arvata, miten paljon tämä harrastus tulisi vaikuttamaan ajatusmaailmaani laajemminkin. Metsissä ja erilaisissa ympäristöissä liikkuminen on avannut silmät ja aistit myös muulle luonnolle. Silmät ovat alkaneet havainnoida myös muuta kuin lintuja.

 

Samalla, kun luontoarvot ovat tulleet entistä tärkeimmiksi, myös luonnonsuojelu on alkanut kulkea ajatuksissa. Nähdessäni luonnossa kulkiessa erilaisia luontotyyppejä ja eläimiä, olen tiedostanut niiden erityisyyttä ja arvoa. Luonnolla ja sillä, mitä siihen kuuluu, on arvo itsessään, per se, ilman, että ihminen määrittää niille niiden arvon. Luonnon arvo ei ole riippuvaista ihmisen sille antamasta arvosta, vaan se on arvokas itsessään. Siksi luontoa tulisi varjella ja säilyttää.

Kuvituksena muutamia reissu- ja lintuilumaisemia niistä monista, joissa tänä vuonna olen käynyt.

Birdlifen hyödyllinen sivu aloittelijoille: Lintuharrastus.

J.K

Mitä on bongaus? Bongaamisen idea ei niinkään ole havainnoida lintuja ja opetella niiden lajimääritystä tai lajikäyttäytymisen tuntemista. Bongauksessa ideana on nähdä mahdollisimman monesta lintulajista yksi yksilö. Bongarit siis keräävät pinnoja ja laskevat niitä. Kilpailevat itsensä kanssa tai keskenään pinnojen lukumääristä. Bongaaminen on sitä, että käy katsomassa lintuyksilöä, jonka joku toinen/toiset on havainnut ja ilmoittanut, missä se on nähtävillä. –Linnut siis tuottavat todella monenlaista iloa ihmisille: bongarit saavat iloa siitä, että vain näkevät kustakin lajista yhden yksilön!

 

 

Jalohaikara

Tänään aamulla Helsingissä matkalla Lammassaaren lintutornille ja lintutornilla, sain useita kivoja havaintoja. Tässä kerron jalohaikarasta (Casmerodius albus/ Egretta Alba/Great Egret), jonka näin tornilla oltuani jo jonkin aikaa. Paljain silmin sitä ei voinut nähdä, sillä se oli aika kaukana.

 

Sillä on kaulassa näyttävä s-kirjaimen kaltainen mutka.

Olin tietoinen, että viimeisen kuukauden aikana alueella on päivittäin nähty jalohaikaroita. Seurailin näkemäni jalohaikaran kulkua ruovikon reunassa. Kameran ruudulla näin, että jalohaikaran alapuolella, kuvaruudussa, oli harmaahaikara.

 

Jonkin hetken kuluttua jalohaikara lensi lähelle harmaahaikaraa, käveli sen vieritse ylväänä, ja tallusteli myös samalla harmaahaikaran ohitse. Kuvassa jalohaikara oikealla, matkalla kohden harmaahaikaraa:

 

Kun jalohaikara tallusteli harmaahaikaran ohitse, se pian pongahti lentoon ja lensi matalalentoa, veden yllä, harmaahaikarasta etäämmälle.

 

 

Joitakin vuosia sitten jalohaikara yritti pesiä Viikin alueella. Tuolloin pesintä epäonnistui. Yhtenä syynä pesinnän epäonnistumiselle pidettiin sitä, että lintu häiriintyi sadoista päivittäisistä ihmisistä, jotka kävivät sitä kameroineen kuvaamassa. Minustakin se voisi olla todennäköinen syy sen pesinnän epäonnistumiselle.

 

 

Jos jalohaikara on tänä vuonna pesinyt jossakin lähistöllä, sen pesintä on onnistuttu salaamaan hyvin. Ja, se on erittäin hyvä asia.

 

 

Jalohaikaroita on viime vuosina havaittu Suomessa useita. Se ei siis virallisesti pesi Suomessa, vaikka se on jo joinakin vuosina pesintää täällä yrittänyt.

 

 

Voi olla, että pesintäalueet Itämeren eteläpuolella käyvät jalohaikaroille ahtaiksi ja niiden täytyy alkaa levittäytyä tänne pohjoisempaan päin. Myös ilmasto on lämmennyt ja sekin osaltaan avittaisi jalohaikaran pysyvää leviämistä Suomeen.