Rengastettu..

..mutta vapaa!

 

Tikli

 

Tikli (Carduelis carduelis/ European Goldfinch) on saanut nimensä ääntelystään: ”tik-li”. Kun tikliparvi on puun latvassa, niiden tiklitys on sangen kuuluvaa.

 

Ennen tiklejä on pidetty häkkilintuina. Ihmettelin, jälleen kerran, kuten esimerkiksi joskus satakielenkin kohdalla, että miten ihmeessä ihmiset ovat sulkeneet näitä ihania lintuja häkkeihin.

 

Miksi ihmiset ylipäänsä haluavat lintuja pieniin häkkeihin? Eikö suurempaa iloa tuottaisi käydä ulkona katselemassa lintuja? Nauttia katsella niiden vapaata ja kaunista lentoa, nauttia niiden aidosta elämästä.

 

Tikli, joka tapauksessa, on elinvoimainen. Suomessa tiklejä pesii eniten Etelä-Suomessa.

 

Tiklejä kuvasin tänään.

 

Lähes huomaamaton hetkinen

 

Keltasirkku (Emberiza citrinella/Yellowhammer) ja koskikara (Cinclus cinclus/White-throated Dipper) - molemmat tahoillaan tänään ruokailivat, kokivat kevään tuntua auringossa ja omassa olemuksessaan.

 

Ne pysähtyivät hetkeksi. Vain pienimmän, lähes huomaamattoman, hetkisen verran. Ne kuuntelivat ja kuulivat. Ne huomasivat. Auringossa ja itsessään. Kuin jotain olisi tapahtumassa… Keväässä. Kuin todellisuus ja unelmat olisivat yhtäkkiä olleet yhtä. Keväässä. Vain pienimmän, lähes huomaamattoman, hetkisen verran.

Urpiaiset ja peipot

Keväällä urpiaisen (Carduelis flammea/Redpoll)  rintapuoli alkaa punertaa. Erityisesti koirailla. Seurailin tänään urpiaisia.

 

Olen kuullut lintuilua pidempään harrastaneilta, että tundraurpiaisen ja urpiaisen on helppoa erottaa, kun silmä tottuu niihin. Minä en vielä kykene erottamaan niitä toisistaan. Jotkut näkemistäni urpiaisista olivat sangen vaaleita, varsinkin alhaalta päin katsottuna – mutta, en erota tundraurpiaista urpiaisesta. Tiedän periaatteen, että tundrat ovat vaaleampia ja niissä on vähemmän viirutusta.

 

 

 

Aurinko paistoi ja pari peippoa (Fringilla coelebs/Common Chaffinch) intoutuivat laulamaan. En tiedä olivatko peipot talvehtineet täällä, vai olivatko ne muuttajia. Tänne Etelä-Suomeen on jo kyllä palannut varhaisia peippoja. Istuessaan oksalla peippo keikisteli pyrstöään ilmaistakseen, että nyt on kova meno päällä ja talvi saisi sen puolesta väistyä. Keikistelijä kuitenkin kiinnostui myös yhdestä urpiaisesta (tai sen ruoasta):

 

 

Lapinpöllö

Lapin reissulla en nähnyt lapinpöllöä (Strix nebulosa). Tänään kävin bongaamassa lapinpöllön Helsingissä. Pääkaupunkiseudulla niitä on tällä hetkellä useita.

 

Pohjoisempana on ollut huono myyrävuosi, kun lapinpöllöt ovat vaeltaneet tänne etelään. Vaikka lapinpöllö on todella iso, pöllöistämme huuhkajan jälkeen toiseksi suurin, se syö myyriä, eikä juurikaan isompaa riistaa kuten jäniksiä.

Yllättävää, että lapinpöllön tiheintä pesimäaluetta on rannikkoseutu Vaasasta Ouluun ja siitä taas Tornioon asti. Olisi kuvitellut sen nimestä, että sitä pesisi erityisesti vain Lapissa. Voi olla, että osa nyt pääkaupunkiseudulle vaeltaneista lapinpöllöistä jäisi tänne pesimäänkin. Useasti, runsaina vaellusvuosina, niitä jää pesimään tänne Etelä-Suomeen.

 

 

Bongaamani lapinpöllö istui erään kerrostalon pihapuussa. Se ei ollut moksiskaan meistä ihmisistä, vaan istui vain paikoillaan. Lapinpöllöllä ei luonnossa ole suoranaisia vihollisia, joten sen ei loppujen lopuksi tarvitse pelätä mitään. Lumisateessa pöllö sulautui hyvin puunrunkojen ja lumen värimaailmaan:

 

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla jotakin kuvaa.

 

Helmikuu

Saariselkä 13.2. klo 10:00

 

Vuokatti 18.2. klo 16:09

 

Lahti 22.2. klo 13:22

 

Helsinki 25.2. klo 06:38

Peurat

Sotkamon reissuilla näkyi paljon peuroja. Nämä peurat olen kuvannut 22.1.

 

 

Kun tarkemmin katsoo, huomaa joidenkin peurojen kaulassa pannan. Pannat ovat gps-pantoja: tutkijat seuraavat peuralauman liikkeitä gps-paikantimella.

 

Peuralauma on houkutellut paikalle myös susia.

 

Sudet olivat kulkeneet ihan vieritse taloa, jossa yövyimme: talon pellolla oli susien jotos. Susia oli kolme. Pellolla ja metsässä ne kulkivat samoja jälkiä pitkin, mutta ylittäessään tien, ne tepastelivat hetken toisistaan erillään. Tielle jääneiden jälkien perusteella voitiin tietää susien lukumäärä.

 

Voin tunnustaa, että mielessäni haaveilin saavani valokuvattua susia, jotka liikkuivat siinä ihan lähellä. Todellisuudessa kuitenkin, pelkoni oli sen verran hurjaa, etten uskaltanut Mallan kanssa kulkea valaistulta pihalta askeltakaan ilta- ja aamulenkeillä, jolloin oli pimeää. Sitä paitsi, Malla sai pari kertaa metsästä hajun: pysähtyi paikalleen, nosti tassun koukkuun sivulleen ja haisteli ilmaa vakavana, eikä suostunut enää askeltakaan mennä eteenpäin.

 

Tyydyn ilomielin peuran kuviin. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla jotakin kuvaa.

 

Isokoskelo

 

Isokoskelo (Mergus merganser/Common Merganser, Goosander) palaa Suomeen, suliin vesipaikkoihin jo helmikuun lopulta alkaen. Niiden päämuutto on kuitenkin huhtikuun alkupuolella.

 

Suomessa pesivät isokoskelot talvehtivat yleensä Itämerellä, Tanskan salmialueilla ja Pohjanmeren rannikolla.

 

Kuten telkkä, isokoskelokin pesii pöntöissä, jos vain sellaisen sattuu löytämään. Muutoin se pesii muun muassa puunkoloihin ja rakennusten alle. Pesä voi olla todella kaukanakin vedestä.

 

Kuvat isokoskelosta otin tänään Vanhankaupungin koskella, jossa kyseinen koiras yksikseen vietti aamupäivää.

 

Sen nokka on persoonallinen ja komea.

 

Joissakin kuvissa näkyy veden alta sen punaiset jalat. Kaukaa katsottuna isokoskelo koiraan pään väritys näyttää mustalta, mutta auringon valossa ja läheltä huomaa sen olevan vihreä. Hieno lintu! Kuvat saa isommaksi klikkaamalla jotakin kuvaa.

 

Närhi

Sanontoja, joita ymmärtää, jos ymmärtää…

 Näytetään sille närhen (Garrulus glandarius/Jay) munat.

 

Näkkee se närhi karvostae.
Näkee sen närhin karvoistakin.
-Laukaa, M. Mäkinen, 1932-