sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kesä ja pikkuvarpuset




Minulla ei ole koskaan aiemmin ottanut voimille  ns. pimeä vuodenaika. Mutta nyt ottaa.


Täällä Helsingissä ei ole lunta. Kuukauden verran on satanut vettä lähes joka päivä, tai ainakin on ollut pilvistä. Pimeää.


Tänään aurinko nousi klo 09.05 ja aurinko laskee klo 15.16. Tuon kuuden tunnin ”valoisan” aikakin on hämärää, koska on pilvistä ja sateista. Lumi muuttaisi ympäristön hieman valoisemmaksi ja siedettäväksi - kivaksikin.


Enkä ole koskaan aiemmin elämässäni odottanut talvipäivänseisausta. Mutta nyt odotan. Aiemmin koko talvipäivänseisaus on ollut minulle samantekevää – tuskin olen sitä noteerannutkaan.



Vaan nyt odotan päivää 22.12. Tai, oikeammin, odotan seuraavaa päivää siitä. Varmasti alan laskea minuutteja 23.12 alkaen. Sitä, kuinka monta minuuttia päivä on pidempi kuin edellisenä päivänä.



Ja, loppiaisena taidan jo riemuita, sillä päivä alkaa silloin olla jopa viisi minuuttia pidempi kuin 22.12.



Katselin kesäisiä valokuvia, jotta ”näkisin valoa”. Kuvissa kesä näyttää lämpöiseltä, mutta todellisuudessa kesä kai oli aika viileä – sen huomaa kuvasta, jossa päälläni on takki.


Valoa kuitenkin on kaikissa kuvissa, jotka otin 19.7. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa.



Here in Helsinki is not snow. It is dark. Today the sun raise up 9.05 a.m. and it’s go down 3.16. p.m. It’s raining. I am tired of this darkness.

I just wait the Winter solstice. It is 22.12. After that the day begins to grow – it means more light day by day. This morning I looked the photos taken during the summer. I took these photos 19.7.

Anu

2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)