Eilen menin
piipahtamaan Viikkiin hieman hätäisesti. Edes kiikarit eivät olleet mukana.
Kamera oli. Lintutornille en uskonut meneväni, mutta käväisin kuitenkin.
Tornilla kuulin kolmelta ihmiseltä, että eräs tietty lintu tornin lähellä on
valkoviklo. Otin siitä muutamia kuvia, mutta niistä ei tullut hyviä. Kun
tornille saapui uusi ihminen kerroin hänelle, että valkoviklo on
kuvausetäisyydellä. Hänkin alkoi kuvata kyseistä yksilöä.
Kotona katselin
kuvia, ja eipä tuo valkoviklo kylläkään valkoviklo ollut. Näinkin voi käydä.
Harmittaa vain, että sokeana sanoin seuraavalle tulijalle ”valkoviklosta”. Hän
kertoi olevansa kahlaajien suhteen opiskeleva (sitähän minäkin olen). Olen niin
pahoillani annettuani väärää informaatiota.
Ikänäköongelmat
haittaavat tätä harrastusta. En kykene enää näkemään kameran lävitse ilman
laseja. Eilenkään eivät silmälasit olleet mukana. Yksinkertaisesti: minä en enää näe.
Palasin kolmisen vuotta sitten kuvaamisessa perinteiseen kuvaukseen, jotta
saisin takaisin kuvauksen fiiliksen. Olen siis katsonut kameran etsimen kautta,
enkä ole käyttänyt kameran näyttöä. Olen myös pyrkinyt yhden kuvan otoksiin.
Joissakin asetuksissa on otettava sarjalaukauksia, ja toisaalta lentäviä
lintuja kuvatessa olen käyttänyt toisinaan sarjalaukausta. Muutoin olen tehnyt
perusvalokuvausta: etsimen kautta ja yksi laukaus.
Nyt vain on
vaikeaa enää nähdä etsimen kautta. Ja, jos käyttää silmälaseja, niin etsimen
kautta katsominen on minulle vaikeaa, ellei mahdotonta. Eilinen kuitenkin
opetti ja pakotti minut myöntämään, etten oikeastaan enää näe. Minun on
otettava jotkin lasit mukaan. Ja, se taas valitettavasti tarkoittanee sitä,
että joudun alkaa käyttää kameran näyttöä kuvatessani. En vain ole tottunut
käyttämään laseja lintuja katsellessani ja kuvatessani, enkä kyllä muutoinkaan
ole käyttänyt laseja kuin vain lukiessani ja tehdessäni tietokoneella hommia.
Jotenkin tämä tilanne tuntuu vaikealta – mutta nyt on pakko opetella lasien
käyttäminen… Tosin, kaksiteholasinikaan eivät enää ole optimaaliset: näköni on
muuttunut niiden hankkimisen jälkeen… Ehkä näen ”tiimarin” laseilla paremmin
kuin kaksitehoillani… Ja, sitten on opeteltava taas kuvaaminen näyttöä käyttäen…
No, lintuihin
palatakseni, valkoviklon olen nähnyt Viikissä jo reilun kaksi viikkoa sitten.
Tiirat tuottavat minulle aina ongelmia. Lapintiiran ja kalatiiran erottaminen.
Olettaisin nokan värin tähden kuvissani olevan lapintiira. En tiedä onko
lentokuvissa sama yksilö kuin seisova tiira. Lentokuvissa pyrstö näyttää
pitkältä, joten sekin viittaisi lapintiiraan. Viikissä on sekä lapintiiroja
että kalatiiroja. Kuvasin eilen.
This long Finnish text handle my new problem. I have a
problem with my eyes due to ageing. I can’t see the birds anymore.
I have a bifocals, but hitherto I didn’t
have to use them when I am birding. From
now on I have to use eyeglasses. I am afraid that it is difficult to learn take
photos using the eyeglasses… I don’t know…
Back to the birds. The Common tern and the Arctic tern
looks so same kind, that it is difficult to define them. I think that in these
photos are Arctic Stern, because its peak is so red and its tail is long. But I
am not sure. I took photos yesterday in the nature reserve area of Viikki.
There is in the Viikki both the Common terns and the Arctic terns.
Anu
VastaaPoistaKun nyt katselen kuvia vielä. Kyllä ainakin tuo lentävä yksilö on kalatiira. Värin perusteella ajattelisin sen olevan nuori kalatiira. Se ei ole lapintiira. Ja, saattaa tuo ruosteisen tynnyrin päälläkin oleva olla sittenkin nuori kalatiira.
Anu
Minustakin ne näyttävät jotenkin enemmän kalatiiroilta. Pyrstökään ei ole niin "tajuttoman pitkä" kuin lapintiiralla. Mutta en mene mitään vannomaan.
VastaaPoistaMiksi sinä olet tehnyt ongelman lasien kanssa kuvaamisesta. Minä olen koko kuvausharrastukseni ajan joutunut käyttämään silmälaseja ja ihan hyvin siihen oppii.
Toisaalta: ei kannata ottaa pulttia siitäkään, että ei näe mikä siellä kulloinkin kulkee. Jos minulla ei ole laseja mukana, tähtään aina liikkuvaan olioon päin ja kotona katson koneelta, millaisen saaliin olen saanut. Tykkään tällaisista kivoista yllätyksistä (kuten lienet havainnut ;)
Kiitos Kirlah. Minulle alkaa vahvistua, että ne olisivat kalatiiroja.
PoistaLintuja katsellessani usein joudun tekemään valinnan havainnoinko vai kuvaanko, koska kuvaamiseen keskittyminen kaventaa itse havainnointiani. Niinpä usein miten olen pelkästään havainnoinnut, enkä ole kuvannut. Nyt en enää näe lintuja, ts. havainnointi ei enää onnistu. Havainnointi on kuitenkin minulle se tärkein juttu ja kuvaaminen on toissijaista.
Kun katsoo kiikareilla, käytetäänkö lähilaseja vai kaukolaseja? Olen miettinyt, että jos kiikareita ja kameraa käyttäessä käytetään lähilaseja, niin silloin voisi kuljettaa vain niitä mukana. Näköni on puolessa vuodessa huonontunut niin paljon, että kaksitehoillanikaan en näe enää kunnolla. Tämä on optikon paikka nyt! Täytyy ensin saada lasit, joilla näkee! Koska näköni muuttuu tällä hetkellä valtavan nopeassa vauhdissa, ei tekisi mieli ostaa taas kaksiteholaseja, sillä todennäköisesti joudun ostamaan taas uudet vuoden kuluttua. Mietin, että kummat hankkia nyt tähän tilanteeseen, jossa näkö koko ajan heikkenee: kauko- vai lähilasit, jotta lintuja voi havainnoida kiikareilla ja kuvata kameralla…
Kiitos sinulle rohkaisusta!
Anu
Piti vielä mainita, että tuo kuva, jossa tiira seisoo tynnyrin päällä, on minusta tosi kaunis.
VastaaPoistaKiitos.
PoistaNoilla tiiroilla on kokonaan punainen nokka, muistaakseni kalatiiran nokan kärki on musta. Tarkistin lintukirjasta ja noin on, mutta kaikki ei aina näy kuvassa, sekin on tässä vuosien varrella tullut opittua :) Kauniit kuvat jokatapauksessa.
VastaaPoistaTuota nokan väriä ei voi pitää ainoana tunnistamisen merkkinä. Nuorella kalatiiralla nokka on punainen, kuten kuvieni linnulla. Nuorella kalatiiralla siiven etureunassa on tummaa, kuten tynnyrin päällä olevalla tiiralla on. Ja, lapintiiran pyrstön tulisi olla vieläkin pidempi suhteessa siipiin, kuten Kirlahkin tuossa mainitsi. Joten luulen, että tämä on kuitenkin nuori kalatiira, eikä lapintiira.
PoistaNäiden kahden erottaminen on aina haastavaa :)
Anu