Translate

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tietokonelintuilua

Ruokintapaikalla Lahdessa näyttää olevan hiljaista. Tiaiset ovat kadonneet jonnekin. Näin eilen vain viisi tiaista. Ja, varpuset olivat tipotiessään, eikä niiden ääniäkään kuulunut. Metsästä kuului välillä punatulkkujen yksittäisiä puhalluksia. Ihan lähellä oli kaksi närheä ja kaksi harakkaa. En tiedä olivatko pahaääniset närhet ajaneet tiaiset pois. Vai oliko alueella ahkerasti saalistanut kanahaukka pelotellut tiaiset tiehensä. Joka tapauksessa, ruokintapaikalla ei oltu viikon sisällä syöty juuri mitään. Voihan se olla, että tiaiset olivat löytäneet jostakin lähistöltä vieläkin paremman ruokintapaikan… Mielenkiinnolla odotan palaavatko linnut ruokintapaikalle tänä talvena.



Tietokoneellakin voi lintuilla. Tietsikkalintuilussa voi valita oman tasonsa. Suosittelen aloittaa aloittelijan tasolta eli Beginner. Kuvaruutuun tulee ikkuna, jossa on linnun kuva. Valikossa on vaihtoehtoja, mikä lintu kyseessä olisi. Joidenkin lintukuvien kohdalla on mahdollisuus käyttää kaukoputkea. Kaukoputkea käytettäessä ruutuun tulee uusi kuva samasta lajista. Kun käyttää kaukoputkea, silloin ilmeisesti menettää hieman pisteitä.



Kuvat voivat toisinaan olla sellaisia, että linnusta näkyy jokin kohta, jonka perusteella linnun voi tunnistaa – ja muuten kuva on aika epäselvä. Toiset kuvat ovat tarkkoja kuin mikä, ja linnut helposti tunnistettavissa. Kun lintuilee vaativimmilla tasoilla kuvat vaikeutuvat. Niilläkin tasoilla linnut voivat olla tuttuja, mutta kuvat sellaisia, että linnusta voi vain jonkin tietyn kohdan perusteella päätellä, mikä se on. Ja, osa linnuista on kyllä sellaisia, mitä Suomessa ei välttämättä ole. Joka tapauksessa, tämä on hauska tapa opetella lintujen tunnistamista!



Tietsikkalintuilua voi harrastaa täällä: CBirding.



Kuvat tässä postauksessa ovat Hailuodosta viime kesältä.








perjantai 6. tammikuuta 2012

Kanahaukoista ja kyyhkyistä

Tänä talvena olen nähnyt haukkoja. Vajaa kuukausi sitten näin Lahdessa Kotiniemen siirtolapuutarha-alueella kuinka varikset takaapäin hätyyttivät kanahaukkaa. Varikset eivät päästä kanahaukkaa yläpuolelleen, sillä silloin haukka iskisi kyntensä niihin. Siksipä varikset uskaltautuvat vain takaapäin ja ylhäältäpäin hätyytellä kanahaukkoja. Siirtolapuutarha alueella liikkui koko kesän kanahaukka (sekä varpushaukka), ja se näyttää jääneen sinne talveksikin.
Juuri ennen Joulua ollessani Lahden torilla, johon oli pystytetty ”Joulukojukylä” jouluasioiden myyntiä varten, katsahdin ylöspäin talojen katojen yläpuolelle. Ja, siellä kanahaukka lentäen ajoi takaa keskykyyhkyjä (Columba livia domestica) eli puluja. Meno, sekä kyyhkyillä että haukalla, oli nopeaa.

Edellisen kanssa samana viikonloppuna näin autosta kutakuinkin Lahden ja Hollolan välimaastossa, teollisuus- tai/ja ostoskeskus alueen talojen kattojen yllä, saman näytelmän: kanahaukka liiti kesykyyhkyjen  perässä.

Tämän viikon tiistaina, aamupäivällä, katselin edellistä näytelmää Helsingin keskustassa. Olin aitiopaikalla: talon viidennen kerroksen ”parvekkeella”, joka sijaitsi ulkona välikatolla. Suoraan edessäni, tien päällä, korkeiden kerrostalojen välissä, kanahaukka ajoi takaa kesykyyhkyjä. Ne lensivät vauhdilla talojen kattojen yläpuolella ja sitten taas kaartuen alaspäin, ja taas ylös… Haukka räpytti muutaman kerran nopeasti siipiään ja sitten se taas liiti vauhdilla. Ja, yllätys minulle, että kyyhkyt lentävät niin hyvin. Kyyhkyt tekivät taidokkaasti vauhdissa kaartelevia liikkeitä ja alaspäin liitoa, ja taas ylös. Haukka seurasi niitä uljaan varmalla liidolla. Näytti siltä, että kyyhkyt tekivät nopeampia pieniä kaarroksia ja alaspäin syöksyjä, ja iso haukka ei kyennyt aivan yhtä pieniin äkillisiin käännöksiin, vaikka se kylläkin syöksyi upeasti alaskin päin vauhdilla ja hallitusti. Yksi kyyhky lensi kerrostalon sisäänkäynnin yläpuolella olevan kattolippaan alle, ulko-oven viereen maahan, ja uskon sen sillä kertaa säästyneen haukan kynsistä, sillä haukka ei lähtenyt alas ihmisvilinän keskelle. Se selkeästi olisi halunnut napata saaliinsa joltakin katotasanteelta, tai sitten iskeä kyntensä saaliiseensa ilmassa.

Kaikissa edellisissä neljässä havainnossa oli kyse samasta haukkalajista. Sen ison koon, lentosiluettien, pullean vatsan ja lentotavan perusteella päättelen sen olevan kanahaukka. Varsinkin viimeksi mainittu, tiistain, vajaan kahden minuutin havainto, oli hyvä, sillä näin haukan ja kyyhkyjen lentonäytelmää sangen läheltä – tosin, ilman kiikareita. Valitettavasti minulla ei ollut aikaa jäädä katsomaan, saiko haukka saalinsa.

Nuoret kanahaukat (Accipiter gentilis/Goshawk, eng.)  muuttavat talvehtimaan muun muassa Etelä-Ruotsiin, Tanskaan ja Venäjälle. Vanhemmat kanahaukat jäävät asuinalueilleen talveksi. Ne ovat paikkalintuja. Ja, ne ovat myös rauhoitettuja lintuja. Lintukirjojen mukaan ei ole harvinaista nähdä kanahaukkoja talvisin ihmisasutusten lähellä. Ehkäpä se johtuu siitä, että linnut ovat muuttaneet talveksi etelään. Ja, ihmisasutusten lähellä ovat talvehtimaan jääneet linnut. Ja, siksi kanahaukkojakin voi nähdä asutusten lähellä: ne etsivät ravinnokseen lintuja, jotka käyvät ruokinnalla, tai elävät muutenkin asutuksen yhteydessä kuten kaupunkien kyyhkyt. Sitä en tiedä, onko tyypillistä, että kanahaukat saalistavat talvisin jopa Helsingin kaltaisen suuren kaupungin keskustassa. Enkä tiedä sitäkään, onko leuto talvi saanut kanahaukkoja jäämään tänne talveksi enemmän kuin normaalisti, kun niitä nyt on näkynyt niin tiuhaan – vai, enkö ole vain aiempina talvina kiinnittänyt niiden kaupunkiläsnäoloon huomiota – viimeksi mainittukin on mahdollista.

Haukoista ja kesykyyhkyistä toisiin kyyhkyihin.

Sepelkyyhkyt (Columba palumbus/Common Wood-Pigeon) ovat Suomessa pesivistä kyyhkyistä kookkaimpia. Ne ovat myös ainoa kyyhkylaji, joka kuuluu riistalintuihin, ja saalismäärältään sepelkyyhky onkin runsaimpien riistalintulajien joukossa. Sepelkyyhky on hyvin elinvoimainen laji. Suomalaiset sepelkyyhkyt muuttavat syys ja lokakuun aikoina Länsi-Eurooppaan, lähinnä Ranskaan ja Iberian niemimaahan. Pesimäajan loputtua, muuttomatkan lähestyessä, ne alkavat parveilla. Alla olevat kuvat otin elokuun puolivälissä Helsingin Viikinmäellä, jossa kyseiset kyyhkyt parveutuivat ehkäpä ainakin sadan yksilön voimin. Alla kuva kymmenestä kyyhkystä (vai, montako niitä on?):



Alla olevista kyyhkyistä ensin arvelin, että ovatko sepel- vai uuttukyyhkyjä. Näiden silmät ovat niin tummat kuin uuttukyyhkyillä. Kuitenkin nuorilla sepelkyyhkyilläkin silmät ovat aluksi tummat. Nuorilla sepelkyyhkyillä ei ole vielä kaulassa sepeltäkään, vaan ne saavat sen vasta parin kuukauden ikäisinä. Kuvan linnuilla kuitenkin on selkeä valkoinen juova siivessä, joten oletan niiden olevan sepelkyyhkyjä.



 Tässä komea sepelkyyhky, jolla hieno valkoinen sepel kaulassa:



Pian ne ovat taas täällä, mahtavat sepelkyyhkyt, sillä niiden kevätmuutto tänne alkaa jo maaliskuussa.



maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapaninpäiväajelulla Töölössä

Tänään on Helsingissä tuullut myrskyisästi. Aurinko paistoi, oli lämmintä ja - tuuli myrskysi. Lumesta ei ole tietoakaan. Töölössä katselin erään talon sisäpihalta kuinka lähes tulkoon pääni yläpuolella liiteli hieno pieni haukka. Se oli varpushaukka, mitä todennäköisimmin, pitkän pyrstönsä ja lähes t-kirjaimen liito muotonsa perusteellakin.

Tässäpä kuvia hieman isommasta linnusta:





Lastenlinnan seinän reliefit on suunnitellut Sakari Tohka (1911-1958). Ja, kyseisessä seinässä näitä kotkareliefejä on enemmänkin kuin nämä kaksi yllä olevaa tänään kuvaamaani.

Vihertävästä ruohosta, lämmöstä ja kovasta tuulesta, laineilevasta merestä huolimatta yhteen Helsingin houkuttelevimpaan ja persoonallisimpaan kahvilaan, Regattaan, oli luotu Joulutunnelmaa:



Kuvassa aurinko paistaa somasti kaura-asetelmaan. Regatassa on aina hyvä tunnelma: punainen tupa ja perunamaa, ja santsikupista maksetaan viisi senttiä – siis asiakkaalle ;)

Iltapäivällä aurinko laski Regatan pihamaan linnunpönttöpuun taakse:


maanantai 12. joulukuuta 2011

Hernekerttu

Nimestään huolimatta hernekerttu ei syö herneitä. Nimensä tämä kerttu on saanut siitä, että sen ääni muistuttaa herneiden helistämistä purkissa. Samasta syystä esimerkiksi Saksassa hernekerttua kutsutaan helistinkertuksi, Klappergrasmücke. Hernekertut eivät siis syö herneitä, vaan ne syövät hyönteisiä, ja kyllä niille myös marjatkin, ainakin loppukesästä, kelpaavat.



Hernekerttu (Sylvia curruca/Lesser Whitethroat, eng.) ei ole isojen metsien laji. Se pesii mieluummin metsän reunoilla, puutarhoissa ja pihoissa. Pesänsä se tekee pensaaseen tai kuuseen, hyvin matalalle. Muninta alkaa toukokuun lopulla. Sekä koiras että naaras hautovat munia noin 12 vuorokautta. Hernekertut saattavat tehdä kaksikin poikuetta kesän aikana.



Suomessa hernekertut ovat erittäin yleisiä. Niiden ääni kuuluu keväisin ja kesäisin puutarhoissa. Elokuun ja syyskuun aikana hernekertut lentävät kohden Afrikkaa, jopa Saharan eteläpuolelle, sekä Arabiaan ja Intiaan – tullakseen sitten taas takaisin toukokuusta alkaen, Suomeenkin. Hernekerttu on yleinen laji kutakuinkin koko Euroopassa.



Kuvat hernekertusta otin 21.8. ikkunan lävitse Kotiniemen siirtolapuutarhalla Lahdessa.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Omenapuuvierailija

Kesällä Lahdessa, Kotiniemen siirtolapuutarhalla, on runsaasti eri pikkulintulajeja, ja isompiakin vierailee, kuten muun muassa varpushaukka, tikat ja närhet. Linnuston rikkaus johtuu linnuille otollisesta ympäristöstä: ympärillä on sekametsää, jossa kasvaa sekä todella vanhoja että nuoria puita ja lisäksi pensaikkoakin. Vieressä on järvi, jossa ei ainoastaan elä vesilintuja, vaan sen ruovikoissa pesii pikkulintujakin. Metsäkaistaleen takana on iso niitty niittylinnuille.  Ja, rauhallisten puutarhojen puut sekä kasvimaat tarjoavat pikkulinnuille syötäväksi yltäkyllin niin siemeniä kuin hyönteisiäkin. Lehtokurppa ja korppi lentelevät päivittäin omia reviirilentojaan siirtolapuutarhan ylitse.

Tämän kirjoituksen kuvat otin ikkunan lävitse.



Oletan linnun olevan ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus/ Sedge Warbler, eng.).



Kertut ovat mielenkiintoisia ja kiehtovia - tosin, samalla kertut ovat, mielestäni, myös todella vaikeasti tunnistettavia. Tällä omenapuuvierailijalla on ihanan söpö päälaki: se on viiruinen kuin pienellä punkkarilla, joka on värjännyt siilitukkansa raidalliseksi: