Kuikka

Kuikan (Gavia arctica/Black-throated Diver/Arctic Loon) juovitus on aivan huikean näköistä. Ihmeellisen näköinen lintu.

Birdlifen nettisivulla kerrotaan, että kuikat voidaan tunnistaa yksilöiksi niiden kaulan juovitusten perusteella.

Edellä mainitsemani Birdlifen sivu kuikasta, antaa runsaasti tietoa: Perustietoa kuikasta.

Osittaiseen vastavaloon kuvasin (7.6) kuikan Nastolassa Lapakiston luonnonsuojelualueella, Ahvenlammella.

Lapakisto - Pitkäjärvenpolku

Lapakiston suojelualueen sininen reitti, Pitkäjärvenpolku, on kyllä ehdottomasti hienoin alueen reiteistä! Kävelimme sen lauantaiaamuna. (Pajulahden urheiluopiston pdf-kartta reiteistä)

Matka alkoi jälleen Ristikankaan parkkipaikalta. Polku kulkee Pitkäjärven rantaa kallioiden alapuolella. Kalliot, Pitkäjärvenvuori, nousee korkeimmillaan 45 metriä järven pinnan yläpuolelle. Muutama vuosi sitten kalliosta on lohjennut "palanen":

Aamulla Pitkäjärven äänimaisema oli nautinnollinen. Joutsenten ja muiden lintujen äänet kantoivat järvellä upeasti.

Polku oli helppokulkuinen. Kalliolla kasvava metsä on vanhaa.

Pitkäjärvenvuorelle kapuaminen oli ainoa kunnon nousu. Nousu oli lyhyt, mutta suhteellisen jyrkkä. Vuoren laelle on tehty nuotiopaikka ja puuliiteri polttopuille. Kun saavuimme sinne oli nuotiossa kyteviä hiiliä. Nuotiopuut sai syttymään, kun jaksoi tarpeeksi puhaltaa tulisiin hiiliin.

Malla-koira tarkkailee nuotion sytytystä.

Maisema nuotiopaikalla oli hieno suomalainen järvimaisema. Närhet näyttäytyivät lähellä nuotiopaikkaa.

Maisemaa nuotiopaikalta.

Nuotiopaikka on kalliojyrkänteellä.

Kahvit termarista ja makkaran paistaminen nuotiolla. Upea aamuhetki!

Nuotioon jäi kyteviä hiiliä seuraaville retkeläisille.

Reitti jatkui kuivassa metsässä kohden Ahvenlampea.

Polku on helppokulkuista.

Polun lähellä metsässä huuteli palokärki. Ahvenlammen reunalla oli hieman kosteampia kohtia.

Suopursu

Vesilintu

Ahvenlammen pohjukkaan on myös rakennettu nuotiopaikka.

Liiterissä oli puita ja tukevaan mäntyyn oli kettingillä kiinnitetty sankko, jolla saisi vettä nuotion sammuttamiseen. Istuimme hetken nuotiopaikalla. 

Vastarannan kuikkaparin kuvaamista.

Ja, tämä nuotiopaikka tuntui jopa mukavammalta kuin Pitkäjärvenvuoren nuotiopaikka, sillä tämä oli aivan vesirajassa ja kontakti veteen tuo oman tunnelmansa.

Ahvenlammen nuotiopaikalta ei ollut enää pitkä matka lähtöpisteeseen. Parkkipaikalla olevaan postilaatikkoon oli vieraskirjan lisäksi laitettu maastokarttoja reiteistä. Kun teimme puolen päivän aikoina lähtöä alueelta, paikalle saapui useampia autoja. Retkeilijät suuntasivat kohden Lapakiston kivoja reittejä!

P.S Jos käyttää tehokasta hyttyskarkotetta, hyttysistä ei ole haittaa. Lapakiston suojelualueella, kuten Suomalaisissa metsissä yleensä, on kyykäärmeitä (joihin me emme ole törmänneet, onneksi). Kyytabletit olisi siis hyvä pitää mukana ja mieluiten vaelluskengät, joiden lävitse eivät käärmeet kykene purra.

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla jotakin kuvaa.

Pajulahti - Lapakisto Yhteysreitillä

Käytyämme lauantaina Lapakiston luonnonsuojelualueella, lähdimme jo sunnuntaina katsomaan seuraavaa reittiä.  Kohteeksi otimme Lapakiston luonnonsuojelualueen viereisen Pajulahden reitin. Lapakiston suojelualueelle tehtyjä uusia reittejä on rakennettu yhdistymään vanhoihin Pajulahden reitteihin. (Pajulahden urheiluopiston sivuilta kartta pdf-tiedostona)

Lähtöpaikkana oli Villähteen Kukkasjoki. Ajo-ohje sinne löytyy Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen sivulta: Kukkasjoki. Autolla kannattaa ajaa Kukkasjoen pienen kosken yli ja jättää auto mäen päällä olevalle parkkipaikalle. Siellä on myös maastokartta alueesta. Kartassa Kukkasjoen parkkipaikka ja reitin lähtöpiste on alhaalla vasemmalla.

Kukkasjoen koski on pieni, mutta kaunis. Ympäristössä laulavia lintuja ei juuri kuule, koska koski itsessään peittää lintujen laulut ja muut äänet. Satakielen voimakas laulu kyllä nousi koskenkin kohinan lävitse.

Kävelimme karttaan Yhteysreitiksi nimettyä polkua Seelammille. Alkumatka meni vanhaa metsätietä, josta pian jatkettiin polulle.

Reitit maastossa on merkitty hyvin.

Seelampi on pieni ja sen ympäri kulkevat pitkospuut. Lammella on laavu. 

Laavu oli täynnä roskia: pahvisia pillimehupurkkeja, baananin kuoria ja muuta jätettä.

Roskien joukossa oli keltaisesta pahvista leikattuja kortteja, joissa oli kirjaimia. Roskat ehkä kuulunevat jollekin kouluryhmälle.  Koululaiset tai esikoululaiset ovat makkaranpaiston lomassa opiskelleet tai pelanneet jotakin keltaisilla korteillaan. Ja, opettajat jättivät kaikki roskat ja jätteet jätesäkkeineen laavulle. (Lammen toiselle reunalle pääsee bussilla Pajulahden urheiluopistolta ja jos paikalla oli koululaisryhmä, niin todennäköisesti he olivat siellä bussilla). Jätän nyt kirjoittamatta, mitä asiasta ajattelen… Että opettajat jättävät jätesäkillisen roskia luontoon…

Sotkuisen ja roskaisen laavun ja sen nuotiopaikan lisäksi, siellä oli myös toinen tulentekopaikka, jota muutkin retkeilijät olivat käyttäneet, lämpöisistä hiilistä pääteltynä. Teimme siihen nuotion ja paistoimme makkaraa. Ja, taas Malla-koira oli onnessaan. Joimme kahvia termarista.

Hömötiainen ja käpytikka kävivät katsomassa keitä laavulle oli tullut. Tässä käpytikka.

 

Seelammin laavu on hyvällä paikalla kallioseinän suojassa.

Laavu itsessään oli hyväkuntoinen, mutta tällä kertaa sitä ei voinut käyttää sen ollessa täysin roskattuna. Laavulta palasimme vähän matkaa takaisin päin ja sitten jatkoimme kohden Kinnankoskea, joka on karttaan merkitty nähtävyydeksi, tai näköalapaikaksi. Matka Seelammin laavulta koskella on lyhyt.

Kinnankoski on pieni koski, mutta sillä on laskuun korkeutta ja pituutta huomattavasti enemmän kuin Kukkasjoen koskella.  Koskella oli pari ulkoilijaa avoinna liikkuvan ison koiran kanssa. Kuinkahan monelta linnun poikaselta sekin koira sillä matkalla oli niskat taittanut – koirien omistajathan eivät tiedä, kun koirat palaavat luokse, että koirat ovat kenties taittaneet pusikoissa ja heinissä kohtaamiensa linnunpoikasten niskat. (Lain mukaan koira on pidettävä kiinni 1.3 – 19.8 välisenä aikana) No, siinä oli miehellä hommaa pidellä rimpuilevan koiransa pannasta kiinni, kun saavuimme talutushihnassa rimpuilevan Mallan kanssa paikalle…

Kosken alajuoksulla on nuotiopaikka.

Itse en pidä koskien äärellä oleilusta, sillä kosket pitävät niin isoa ääntä, että muut luonnon äänet hautautuvat sen alle. Nuotiopaikalla kuitenkin voisi olla tosi kiva joskus keväällä, kun vielä on lunta ja haluaisi koskikarojen katselun lomassa tehdä nuotion ja juoda kahvia…

Kinnankoskelta ei ole pitkä matka toiselle nähtäväksi merkitylle paikalle: Kilpasen järvelle. Kyseisessä paikassa on majava tehnyt töitään ja näky on kiintoisa.

Paikkaa kutsutaan Majavalammeksi. Tällä kertaa majavaa ei näkynyt.

Järvessä lepäili kaksi joutsenta.

Majavalammelta on matkaa noin 700 metriä Lapakiston luonnonsuojelualueen Mustavuorenpolulle, joka karttaan on merkitty punaisella:

Kartassa Seelammin laavu oikealla alhaalla, alhaalla myös Kinnankoski ja sen päällä nähtävyysmerkki on Majavalampi. Lapakiston punainen Mustavuorenpolku oli lähellä.

Me kuitenkin käännyimme takaisin autolle päin samaa reittiä, mistä olimme tulleet. Tällä reitillä oli joissakin paikoin kosteaa, joten vaelluskengillä olisi selvinnyt parhaiten. Toisaalta, reitillä oli vähemmän kosteutta kuin Sammaliston reitillä. Reitillä oli muutamia nousuja, mutta nousut eivät olleet vaativia. Poluilla kulki kivasti lapsiperheitä melko pientenkin lapsien kanssa. Myös kuntoliikkujia ja maastopyöräilijöitä oli liikkeellä. Luonnon rauhasta sai kaikki nauttia omalla tavallaan. 

Mukava päiväretki, vaikka laavu ja sen ympäristö olikin niin sotkuinen. Tämä reitti ei kuitenkaan ollut niin mielenkiintoinen ja kiva kuin lauantainen Sammaliston reitti. Tosin, jos ihminen pitää erityisesti koskista ja niiden kauneudesta, niin tällä reitillä on kauniita, pieniä koskia kaksi, ja ehkä hänestä tämä reitti onkin se mieluisampi.

Lapakisto - luonnonsuojelualue

Pitkään aikaan en ole ollut niin ilahtunut ja innoissani mistään luontoon liittyvästä kuin viime lauantaina ilahduin ja innostuin Lapakiston luonnonsuojelualueesta.

Lapakiston luonnonsuojelualue on vuonna 2012 perustettu uusi luonnonsuojelualue Nastolassa, noin 19 kilometrin päässä Lahden keskustasta. Suojeltu alue on noin 230 hehtaaria ja alueella on runsaasti vesistöjä. Patikoimisreittejä alueella on useita. Reiteille on rakennettu, ja yhä rakennetaan, tulentekopaikkoja. Valitsimme reiteistä yhden päiväretkeilyyn. Linkistä avautuvassa pdf-tiedostossa kartassa reittimme on merkitty keltaisella, eli se on nimeltään Sammalistonpolku.

Ristikankaan parkkipaikalta on lyhyt matka reitin alkuun, joka näyttää tältä:

Valitsimme aloitussuunnaksi vasemman puoleisen polun, joka oli alueen suositusten mukainen. Matka taittui ensin vanhaa metsätietä pitkin. Kulkeminen on siis helppoa. Jonkun matkaa kuljettuamme, alkoi huumaavan hyvä tuoksu.

-Suo tuoksuu, Pirkko totesi iloissaan ja kertoi tuoksun lähtevän suopursuista ja rahkasammaleesta.

Pian huomasimme suon reunalle kulkevat lyhyet pitkospuut, jotka veivät hienolle katselulavalle. Istuimme tuokion katselulavan penkillä huumaavan hyvässä tuoksussa ja kuulimme, miten käki kukkui aivan suon reunalla. Me huomasimmekin käen, joka kukkui oksalla sangen näkyvällä paikalla.

Metsätien jälkeen reitti muuttui oikeaksi poluksi. Se oli helppokulkuinen. Joissakin paikoissa polku oli kylläkin märkä, sammaleet upottivat kenkien alla. Reitti on uusi, eikä jokaiseen vetiseen paikkaan ole vielä ehditty rakentaa pitkospuita. Vaelluskengät olisivat siis paikallaan tällä hetkellä tällä reitillä. Minä kuitenkin menin vettähylkivissä lenkkareissa. Pikkaisen toinen jalka kastui, kun en osannut aina valita tarpeeksi kantavia mättäitä jalan alle. Mutta, kesällä ei jalan pieni kastuminen mitään haittaa! Ja, näitä vetisiä kohtia reitillä oli vain vähän.

Reitti kulkee pienen suon ja kahden pienen järven ympäri maastossa, jossa ei ole suuria korkeuseroja. Sammalisto-järven rannalle on rakennettu laavu.

Kuta kuinkin yhtä aikaa laavulle saapui kaksi retkeilijää, jotka tulivat sinne eri reittiä kuin me. Hekin patikoivat alueella ensimmäistä kertaa. Olin havaitsevinani heilläkin innostusta tämän uuden luonnonsuojelualueen reitistöön. Ja, sitä en ihmettele, vaan jaan innostuksen heidän kanssaan! Laavunranta:

Laavun lähellä oli vessa, joka oli siisti ja hyvä. Myös polttopuille oli oma vaja. Puuhun oli pitkällä kettingillä kiinnitetty sankko, jolla järvestä saisi vettä nuotion sammuttamista varten. Kaikkea oli siis ajateltu retkeilijöiden kannalta.

Alku illan hetki oli hieno, ei liian lämmintä, eikä kylmää. Paistoimme makkarat ja lintuilukoira Malla ei ollut pysyä nahoissaan. Malla on käynyt jo monta monituista kertaa retkinuotioilla ja tietää, että hänkin saa pienen palan herkullista ja hyvää makkaraa. Malla parka ihan tärisi kiihtymyksestä istuessaan ja odottaessaan – sen pienen hetken, kun se malttoi istua.

Laavulla ajatteli, että olisi kiva olla laavulla aamuyöllä, kun linnut laulavat. Sitä varten täytyisi yöpyä paikalla. Mutta, laavulla yöpyminen on kielletty ja teltan pystyttäminen on myös kielletty. Sinänsä kyseiset kiellot ovat hyviä. Alue on niin lähellä esimerkiksi Lahtea, että halutessaan sinne yöllä auringonnousun aikaan, matkan voi tehdä sutjakkaasti autolla.

Sammalisto-järven toisella sivustalla on toinen tulentekopaikka. Siinä myös on vaja, jossa polttopuut pysyvät kuivina. Ja, taisi nuotiopaikalla olla myöskin vessa. En ehtinyt tarkastella paikkaa paremmin, sillä nuotiolla oli ihmisiä mukanaan kaksi koiraa, jotka reagoivat Mallaan ja Malla niihin. Huomasin kuitenkin kyseisen nuotiopaikan olevan mitä mainioin maisemiltaan. Vastarannalla, kun aurinko oli jo puiden takana:

Sammalisto-järveltä reitti jatkui toisen pienen, Lapakisto-järven, reunaa. Lapakisto-järvi:

Polun loppupäähän, järven rannalle, oli rakenteilla tulentekopaikka. Tähän tulentekopaikkaan kulkee reitin aloituspisteestä rakennettu puinen polku, jota voi kulkea lastenvaunujen kanssa ja pyörätuolilla. Eli, tämä rakenteilla oleva tulentekopaikka vessoineen ja puuvajoineen, on lähellä reitin aloituspistettä ja parkkipaikkaa. Malla kyseisellä puupolulla matkalla parkkipaikalle:

Lapakiston reitille meillä meni aikaa noin kolme tuntia. Se sisälsi istuskelun suon reunan katselulavalla ja makkaran paiston laavulla, sekä useita maisemien katselemisen pysähdyksiä matkan varrella.

Patikointi oli nautinnollista, koska hälinää ei ollut verrattuna esimerkiksi Nuuksion kansallispuistoon, jossa kulkee niin paljon porukkaa, että joka paikasta kuuluu ihmisten ääniä ja saa väistellä kanssakulkijoitaan. Lapakistossa oli rauhallista. Matkan varrella kulki joitakin retkeläisiä, mutta ihmisten määrä ei ollut suuren suuri, joten luonnon rauhasta sai nauttia.

Lapakiston luonnonsuojelualueella reittejä on useita ja niille on rakennettu, ja ollaan rakentamassa, nuotiopaikkoja. Reitit on merkitty todella hyvin. Jokaisella reitillä on oma merkintävärinsä. Hyvä on kuitenkin ottaa esimerkiksi kännykällä valokuva alueen kartasta, jos matkalla vaikka tuntuukin siltä, ettei ole varma, mitä polkua kulkisi. Ja, koska reittejä on useita, niitä voi omalla retkellään myös yhdistellä: aloitta vaikkapa sinistä reittiä ja jossain kohden vaihtaa esimerkiksi keltaiselle reitille. Reittien vaihdoksia varten on hyvä pitää karttaa mukanaan, että kuta kuinkin tietää missä ja mihin menee.

Nyt ei voi muuta kuin odottaa, että pääsisi Lapakiston luonnonsuojelualueelle jo seuraavalle reitille päiväretkelle! Voin vain suositella tätä aluetta päiväretkeilyyn!

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla jotakin kuvaa.