Bongausreissu

Eilen kyläpöllösen bongausmatkalla satuin yhteen tällaisten tienviittojen kanssa:

Niitä katsellessa tiesi, ettei eksyä voi: kaikissa ilmansuunnissa olisi jotakin :)

Hauhon kirkon ympäristö oli minulle iloinen yllätys. Sen ympäristöön oli säilytetty vanhoja taloja, ja talojen välissä meni kujia tai raitteja, jotka olivat paikoin niin kapeita kuin keskiaikana rakennetut kadut olivatkin. Ihana, keskiajalle vivahtava kyläidylli järvenrannassa. Järjestyssäännötkin alueella oli:

Kyseisellä alueella oli myös näköalatorni. Sinne noustessani portaita, ajattelin mielessäni, jotta lintutornien tekijät saisivat kyllä käydä katsomassa mallia tästä tornista. Oli nimittäin kutakuinkin samanlainen kuin lintutornit, mutta porrasaskelmat olivat matalia, ja siten todella hyvä kulkuisia. Huonommillakin kintuilla pääsi siihen torniin. Useimmat lintutornit puolestaan ovat siten rakennetut, että huonompi kinttuiset eivät kerta kaikkiaan voi kuin vain uneksia niihin kiipeämisestä.

Tässä pienessä kylässä erään pienen rakennuksen seinällä oli postilaatikosta tehty linnunpönttö.

Pöntössä pesii kirjosieppo: näin kun se lenteli pönttöön sisään ja ulos. Hauskaa lisäksi olisi ollut, jos postilaatikossa asukkaan nimenpaikan kohdalle olisi laitettu teksti ”Kirjosieppo”.

Kotkontietä käveltyäni

kirkon pihalle, näin nurmella jo kaukaa jotakin, joka sai minut ajattelemaan, että pöllö, pöllönpoikanen, kirkon pöllön poikanen, vihdoin, kirkon tornista pudonnut pöllönpoikanen (olinhan pöllönbongausmatkalla ja kaikki minussa oli valmistautunut näkemään pienen pöllösen!). Vaan, kun menin lähemmäksi näköetäisyydelle, huomasin sen olevan jotakin muuta kuin pöllön poikanen. Ehkäpä se oli lokin poikanen.

 Ja, sillä oli ilmeisen hurskaat vanhemmat, sillä ne viettivät päiväänsä kirkon katolla ristin päällä.

Niin, se kyläpöllönen sitten. Sitäpä en nähnyt, kuten varmasti jo tätä lukiessa oli helppoa aavistaa. En onnistunut pientä kyläpöllöstä bongaamaan. Sen tähden tarvitsin pientä lohdutusta eli poikkeaman reitiltä katsomaan Hauhon vanhaa kirkkoa, ja itselleni yllätyksenä löytämään sekä kokemaan kirkon ympärille säilytetty upea talojen ja museotalojen muodostama kokonaisuus. Vilpitön suositus: poiketkaa Hauhon kirkon luokse, varatkaa aikaa kävellä niitä vanhoja kujia ja käykääpä vaikka kievarissa kahvilla tai syömässä. Kannattaa antaa itsellensä tämä kokemus. Hauholaiset ovat tehneet hienoa työtä säilyttääkseen tällaisen uniikin kulttuurimiljööalueen.

Poikasten elämää

Sain eilen kutsun päästä aitiopaikalta seuraamaan erään pöntön elämää. Ja, nyt kertomus, mitä siellä pöntöllä tapahtui.

Pöntössä kirjosiepon poikaset pitivät ääntä. Ne kaipasivat vanhemmiltaan ruokaa. Ja, vanhemmat lentelivät pyydystämässä kesän herkkuruokia ja kantoivat nokissaan niitä poikasilleen.

Eräs poikanen kurkotteli pöntön aukosta, katseli vihreää maailmaa ja piipitti isoäänisesti emojaan kutsuen.

Kun se kurkotteli ulos, niin yhtäkkiä se putkahti koko pöntöstä pois, ja tupsahti puun rungolle.

Siinä se hämmentyneenä ja ehkäpä hieman peloissaankin jatkoi vanhempiensa kutsumista. Halusi ruokaa.

Ja, hetken kuluttua, se avasi pienet siipensä ja lensi matalalentoa epävarmana vaappuen useita metrejä. Katosi minun näköpiiristäni.

Vaan samassa toinenkin poikanen kävi pöntön aukosta kurkistelemaan. Sekin halusi ruokaa. Ehkä se myös ihmetteli, minne oli sisar kadonnut kotipöntöstä. En ehtinyt jäädä seurailemaan, mutta luulen tuonkin poikasen jo pudonneen pöntön aukosta ja aloittaneen pesäkolon ulkopuolisen elämänsä kaikkine vaaroineen ja iloineen.

Pieniä reissuja

Reissussa ei aina tiedä missä on, mutta tienviitat osoittavat, minne voi mennä ;)

No siis, Iitissähän yllä oleva tienviitoitus on.

Eilen kävin Riihimäellä Lasimuseossa. Sen näyttely positiivisesti yllätti minut laajuudellaan. Ja, tänään, iloisena sattumana, löysin kirpparilta Riihimäenlasin sokerikonkin :)

Lasimuseon lisäksi Riihimäellä teki mieli myös jotakin muutakin hyvää. Ja, sellaista löytyi Kulmalan konditoriasta (kun asioidessamme eräässä kenkäkaupassa kysyimme hyvän ja kahvin nälkään neuvoa, ja asiakkaat sekä henkilökunta suosittelivat). Voi hyssykät, miten hyvää kakkua!  Kulmalan konditorian mandariinipähkinäkakkua kun syö, niin sitten on paitsi tyytyväinen niin myös onnellinen:

Käykäähän, ohikulkiessa, maistamassa!

Tähän astiset havainnot

Lintuja kauan harrastaneet havaitsevat keväästä syksyyn yhden vuorokauden aikana hyvinkin sata eri lintulajia, elleivät enemmänkin. Heidän silmänsä ja korvansa ovat harjaantuneet kuulemaan ja näkemään lintuja, ja toisaalta, luulen heillä myös olevan runsaasti aikaa lintujen havainnointiin.

Minä olen sangen tyytyväinen omiin havaintoihini, vaikka lukumäärällisesti niitä ei paljoa olekaan.

Voi olla, että joitakin sangen tavallisia lajeja olen unohtanut merkitä… Tässäpä tähän asti tämän vuotisen lintuilun listaa (pahoittelen, jos joku on mainittu kahdesti). Joukossa on muutamia bongauksiakin.

Varis

Talitiainen

Sinitiainen

Harakka

Tammitikka

Punatulkku

Keltasirkku

Viherpeippo

Keskykyyhky

Palokärki

Naakka

Mustarastas

Varpunen

Pikkuvarpunen

Korppi

Koskikara

Ruskosuohaukka

Kuusitiainen

Hömötiainen

Käpytikka

Tikli

Närhi

Urpiainen

Kanadanhanhi

Kottarainen

Sinisorsa

Isokoskelo

Telkkä

Pulmunen

Vihervarpunen

Uuttukyyhky

Kalalokki

Peippo

Naurulokki

Räkättirastas

Kulorastas

Viitatiainen

Västäräkki

Pajusirkku

Töyhtöhyyppä

Punarinta

Lapasorsa

Nokikana

Harmaahaikara

Kyhmyjoutsen

Punakylkirastas

Kalasääski

Kanahaukka

Selkälokki

Harmaalokki

Laulujoutsen

Teeri

Metso

Valkoposkihanhi

Laulurastas

Härkälintu

Haapana

Turturikyyhky

Silkkiuikku

Sinisuohaukka

Kurki

Kuikka

Kattohaikara

Kalatiira

Niittykirvinen

Räyskä

Tylli

Punajalkaviklo

Suokukko

Liro

Lapintiira

Rantasipi

Fasaani

Haarapääsky

Sepelrastas

Merihanhi

Ristisorsa

Sepelkyyhky

Pilkkasiipi

Kuovi

Pikkukuovi

Hernekerttu:

Kirjosieppo

Kivitasku

Kultarinta

Harmaasieppo

Pajulintu

Meriharakka

Kiuru

Pikkulepinkäinen

Tervapääsky

Räystäspääsky

Mustapääkerttu

Punavarpunen

Pikkujoutsen

Satakieli

Pensaskerttu

Keltavästäräkki

Jänkäsirriäinen

Leppälintu Ruokokerttunen Lehtokurppa

Private Matter

Kesän tultua

Hernekerttuja (Sylvia curruca/Lesser Whitethroat, eng.) siellä ja täällä, paljon ja laulellen:

Kurtturuusu (Rosa rugosa):

Rodopuisto

Lintulavojen ja lintutornien lisäksi, silloin tällöin, ihan vaan vaihtelun vuoksi, käyn myös kukkienkatselulavoilla ;)

Helsingissä Alppiruusu- eli Rodopuistossa on lavoja, joilta voi katsella  useita metrejä korkeita ja hienoja alppiruusuja eli rodoja, sekä atsalejoja. Yllä oleva kuva on astalejojen katselulava. Nyt juuri parhaillaan niin rodot kuin atsaleatkin kukkivat. Ensin rodot tekevät kävyn kaltaisen kukinnon alun. Varsinkin kaksivärisissä rodoissa tämä ”käpyvaihe” on kivan näköinen.

Ja, sitten, käpyvaiheensa jälkeen, rodot pikkuhiljaa, vähä vähältä, puhkeavat kukkaan.

Rodopuistoa on kahdeksan hehtaaria. Rodojen välissä kulkee hiekkateitä ja kivoja lankkupolkuja. Niitä kulkiessa korkeat rodot kaartuvat pään päällekin.

Helsingin Rodopuisto sai alkunsa jotakuinkin niin, että. Mustialassa Carl Gustav Tigerstedt alkoi kasvattaa isänsä A.F Tigerstedin arboretumissa rodoja. Joskus, jo jonakin sotavuotena, kun lunta ja pakkasta oli ollut paljon, Tigersted kiinnostui kovasti eräästä rodostaan, joka kesti pakkasta erinomaisen hyvin. Ja, sitten vuonna 1975, juuri tuon kyseisen pakkasta poikkeuksellisen hyvin kestävän kukan siemenet istutettiin Helsinkiin ja Alppiruusupuisto sai alkunsa.

Alppiruusupuisto perustettiin suolle (tänäänkin siellä kukkii ja kasvaa joitakin suolajikkeita, kuten suopursua ja lakkaa), mäntyiseen ympäristöön. Vanhimmat puiston alppiruusuista ovat todella puumaisen isoja tätä nykyään.

Puistossa on jalostettu rodoja mahdollisimman pakkasen kestäväksi, sekä erilaisia kauniita värejä, ja erilaisia kokoja. Rodojen jalostus on ollut alusta lähtien Helsingin yliopiston tutkijoiden työtä. Alueesta itsessään vastaa Helsingin kaupunki.

Puisto on erikoisuus koko maailmassa, koska se on kaikille avoin kaupunkipuisto ja yhtäaikaisesti se on myös yliopiston tutkimusalue. Erikoisuutta on tietenkin myös siinä, että puistossa rodolajien ja myös lajikkeiden määrä on tuhansissa. Tämä puisto on myös ”tuottanut” kahdeksan  kotimaista rodolajiketta.

Rodopuistossa omana alueenaan on sitten atsaleapuisto, jonka tuoksu on todella, todella päätä huumaava. Puisto sai alkunsa vuonna 1988 aloitetusta atsalean jalostusohjelmasta. Atsaleat kuuluvat rodojen sukuun.

Atsaleat pudottavat lehtensä talveksi, toisin kuin rodot, jotka ovat vihreinä talvellakin. Atsaleat eivät myöskään ole yhtä korkeita kuin jotkut rodot parhaimmillaan ovat. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin atsalea-alueella kasvaa muun muassa kaikki Suomessa (ja ilmeisesti Euroopassa?) myynnissä olleet atsaleat, sekä tietenkin paljon, paljon muita atsalejoja. Yhteensä alueella on ainakin 1500 atsaleaa. Atsaleat on alueelle valittu myös siten, että aina jotkin niistä olisivat kukassa kesän aikana. Atsalejoja alueella on jalostettu erityisesti sään kestäviksi, mutta myös eri värejä ja eri kokoja.

Vaan kukat eivät tänä vuonna olleet ainoita, mitkä rodopuistossa kiinnittivät huomioni. Huomasin siellä nimittäin myös lintuja. Tali- ja kuusitiaisia, mustarastaita, peippoja, kyyhkysiä ja käpytikka… Kun puistossa käy varhaisella aamulla, jolloin siellä ei vielä ole väen paljoutta, tulevat oravat ja tiaiset lähes tulkoon päälle asti. Niitä on ruokittu siellä sen verran hyvin, että ne eivät pelkää ihmisiä, vaan päinvastoin, hakeutuvat hakemaan ruokapaloja. Vanhat rodot ovat varreltaan hyvin puumaisia, ja niinpä rodojen paksuilla varsilla ja oksilla hyppelevät pikkulintuset, ja rodopensaiden suojissa kulkevat mustarastaat ja kyyhkyset. Männyissä oli runsaasti linnunpönttöjäkin.