Translate

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Askelia pitkospuilla

Lintujen tunnistamisen oppimisessa on fiilispohjalta tarkasteltuna, sekä ylä- että alamäkiä. Kevään ja alkukesän aikana olen pääsääntöisesti kokenut oppineeni uutta, ja uuden oppiminen on tuottanut iloa – enemmän kuin olisin etukäteen voinut kuvitellakaan. Olen siis selkeästi pieniä askeleita mennyt eteenpäin – ja jos niitä askeleita ei ole montaa, niin sitä upeammilta ne ovat tuntuneet.

Niinpä esimerkiksi, sunnuntai-iltana huomasin parvekkeeltani pihan kalliolla pari pientä lintua. Ensin hajamielisesti ajattelin, että siinä taas minulle tunnistamattomia pieniä lintusia, mutta sitten aloin tarkkailla niitä keskittyneemmin. Ja, samassa muistin lintukurssin linturetkeltä hetken  Gardenian pihalta, kun näimme siellä kivitaskuja. Kivitasku. Ajattelin parvekkeelta pieniä lintusia katsoessani, että ne varmastikin ovat kivitaskuja. Hain kameran ja sain linnuista muutaman kuvan, joista kykenin vielä Lintuoppaan kanssa tekemään tunnistuksen: ne olivat kivitaskuja.

Siinä kohden, enemmän kuin ilo kivitaskuista pihalla, tunsinkin yllättäen suurempaa iloa siitä, että kykenin tunnistamaan ne. Uuden oppimisen ja onnistumisen iloa. Todennäköisesti kivitaskut ovat olleet muinakin vuosina pihapiirissä, mutta aiemmin en ollut niitä tunnistanut. Nyt tunnistin ne. Ja, tämä oli askel eteenpäin. Olin jotakin pientä oppinut.

Vaan toisaalta… Lintuilin eilen Lammassaareen  meneviä pitkospuita ja päämääränäni oli tutustua ruovikossa ja pajuissa oleviin lintusiin (Erityisesti olisin halunnut nähdä timaleja). Ja, kyllähän minä lintusia näin ja kuulin. Sain joistakin jopa kuviakin – en hyvälaatuisia, enkä tarkkoja. Mutta, niiden lintujen tunnistaminen on minulle kerta kaikkiaan työlästä.

Katsoin jopa Tiirasta, mitä muut olisivat samoilla pitkospuilla kenties havainneet. Vaan, enpä löytänyt apua sieltäkään omien havaintojeni tunnistamiseen.

Voisiko tämä olla ruokokerttunen, vai onko tällä näkemälläni linnulla ruokokerttuseksi liian voimakkaat mustat juovat sulissa:



Entäs tämä? Onko tämä samaa lajia kuin edellinen, mutta toisessa valossa:



Aurinko paistoi niin, että alla kuvissa laulavien lintujen väreistä oli mahdoton ottaa selvää. Viitakerttusellakin on vaalea silmäkulmanjuova. Vaan, niin on ruokokerttusellakin, ja…





Kivitasku oli siis iloinen askel eteenpäin. Ja, sitten takaisin maanpinnalle: lintusia, joita näen ja joita kuulen, mutta en onnistu tunnistamaan. Lintuillessani Lammassaaren pitkospuilla en kirjoittanut lintujen lauluista mitään muistiin, mikä sekin on selkeä puute, sillä nyt en enää muista niiden lauluja, ja niitä on turha enää etsiä linnunlaulutiedostoista. Joten, seuraavalla kerralla, kun kohtaan oudon laulajan, minun olisi kirjoitettava muistiin, miten se laulaa, jotta voisin yrittää tunnistaa sitä laulun avulla.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kiiliäisvuori ja kukkivia metsiä

Lahti on tunnin päässä Helsingistä, menipä sitten junalla tai autolla. Lahdessa Alalasenjärven sivustalla kohoaa Kiiliäisvuori. Kiiliäisvuoren metsikössä pesii useita, erilaisia lintuja. Ja, alueen kasvillisuus on runsasta. Vuorelta on Alasenjärven puolelle hyvin vaikuttavia pystysuoria kallioseinämiä. Vuoren huipulla on nuotiopaikka:



Viikonlopun aikana kävin useamman kerran Kiiliäisvuorella. Eilen istuessamme nuotiopaikalla (tulta ei voinut tehdä kuivuuden tähden, oli myös metsäpalovaroitus), ympärillä männyissä hyppelehti pieniä somia lintuja. Luulisin niiden olleen leppälintuja  (Phoenicurus phoenicurus/ Redstart, eng.).



Maisemat Alasenjärvelle ovat kivat kesäisin:



Alasenjärven syvin kohta on 15 metriä ja sen keskisyvyys on 5,9 metriä. Se on siis syvä järvi, jossa on runsaasti kalaakin. Alasenjärvi laskee Kymijärveen, ja sieltä puolestaan Kymijokeen.




Se, mikä Kiiliäisvuoren sekä Kytölän alueen metsissä harmittaa ovat koiria irti pitävät ulkoilijat. Nyt on lintujen pesimäaika ja puista pudonneet, tai lentämään opettelevat linnunpoikaset, sekä maassa ja matalalla pesivät linnut, ovat koko ajan, kaikkialla, suojattomia. Ihmiset eivät yksinkertaisesti Lahdessa, Kytölän ja Kiiliäisvuoren alueilla, pidä koiriaan kiinni. Koirat tulisi pitää tähän aikaan vuodesta kiinni (Olen itsekin koiraihminen, tosin, ilman koiraa, mutta ja juuri siitäkin syystä, kun olen koiraihminen, voin sanoa, että koirat tulee pitää metsissä kiinni lintujen pesimäaikaan). Lahden kaupungin tulisi petrata tässä asiassa ja tiedottaa niin lehdistössä, paikallisilla radiokanavilla kuin metsäpolkujen varrellakin, että lintujen pesimäaikaan koirat tulee pitää kiinni metsissä ja niityillä.

Metsät myös kukkivat.















Metsäkurjenpolvi, kielo, metsäorvokki, lemmikeitä…


perjantai 3. kesäkuuta 2011

Siivekkäitä ja tulppaaneja

Kirjosieppo asusti yhden pöntön. Toisenkin pöntön sama pariskunta valloitti, sillä ne eivät päästäneet siihen muita lintuja. Kolmannessa pöntössä pesii ihanat sinitiaiset. Huomasin kirjosieppojen käyvän yrittämässä hätistellä sinitinttejäkin, mutta tintit ovat pitäneet pintansa. Tintin kantavat ahkerasti pönttöönsä ruokaa.



Kaikki linnut kantavat ahkerasti ruokaa pesiinsä. Räkättirastas ja punarinta muhkean matosaaliinsa kanssa:






Muita siivekkäitä, joilla hyvä suojaväri, mikäli ovat puiden rungoissa:






Tulppaaniaika alkaa olla ohi. Kesäkukat alkavat kukkia. Vielä viimeisimpiä tulppaaneja, pihojen ja puutarhojen keväisiä ilo- ja väriläiskiä:








lauantai 21. toukokuuta 2011

Kesän alkua

Maaliskuussa  laitoimme linnunpönttöjä. Näyttää siltä, että  kirjosieppo (Ficedula hypoleuca/ European Pied Flycatcher) hääti eräästä pöntöstä varpuset pois. Ja, kyseinen kirjosieppopariskunta itse otti sen kodikseen.



Kirjosieppo naaras on mielestäni kauniimpi kuin koiras:



Alla olevaa pientä lintua en varmaksi tunnista. Ajattelisin sen olevan hernekerttu, mutta en ole varma. Se on tosi vikkelä, eikä istu kauan samassa paikassa. Näin sen lentävän kahden vierekkäisen omenapuun väliä lentoradassa, joka muodosti kuin keinun keinunta liikkeen. Siinä se ”keinui” lentäen kahden puun väliä ja lauloi koko ajan samalla. Kun se viimein pysähtyi puunoksalle, nappasin tämän kuvan ikkunan lävitse:


Viherpeipot (Carduelis chloris/European Greenfinch) pitävät kurtturuusuista. Voivat ne pitää muistakin ruusuista, mutta kurtturuusut ovat niille aivan must-juttu. Eri lintulajien nokat voivat olla kovin erilaisia. Lintulajien nokat ovat kehittyneet sellaisiksi, että niillä olisi mahdollisimman hyvä hankkia ruokaa, ja hyvä käsitellä ja kuljettaa ruokaa. Viherpeippojen nokka on komea siemensyöjän nokka.




Tiltaltit laulavat, ihan lähellä, aamusta iltaan tiltalt-lauluaan. Vielä, tänä vuonna, en ole onnistunut kuvaamaan tiltalttia omenapuussa. Tiltalttia odotellessa, kuva luumupuusta:




maanantai 16. toukokuuta 2011

Rantaelämää

Tunnistamatonta rantaelämää Hailuodossa:













Suokukkoko:



Ja, kuka tämä vierellä oleva pitkänokkainen kaveri on:



Näillä on kohtaaminen:


Suokukkoko:



Jotenkin kaino asento:





Mikähän se tämä...



Pieni lintu, pitkä nokka:


Tämän postauksen kuvia kuvatessani, taivaanvuohet ja kuovet pitivät ääntä ihan lähellä, rannan tuntumassa.
En tunnista postauksen lintuja. Jos joku tunnistaisi, niin olisi kiva tietää…