Ruokintapaikalla

Pitkästä aikaa pääsin ruokintapaikalle. Tiaiset, närhet, punatulkut, keltasirkut, viherpeipot… Ja, pikkuvarpuset (Passer montanus/eng. Tree Sparrow) ovat siellä olleet ahkerina.

Puhdistimme auringon paisteessa linnunpöntöt. Ja, kun jo teimme lähtöä pois ruokintapaikalta, silloin näimme päivän kohokohdan: harmaapäätikka (Picus canus/eng. Grey-headed Woodpecker) tuli ruokinnalle! Se söi siemenautomaatista ahnaasti jonkun aikaa. Sitten kapusi puun runkoa ylös. Ja, lopulta lensi viereiseen metsään ja piti siellä isoäänistä lauluaan.

Pirkko sai otettua kirkkaaseen vastavaloon muutaman kuvan harmaapäätikasta, kun se kiipesi puunrunkoa:

Harmaapäätikka on juuri se tikka, jota niin usea suomalainen luulee vihertikaksi. Suomessahan ei vihertikkoja ole. Harmaapäätikan puku kuitenkin vihertää kuten vihertikalla ja siksipä ihmiset luulevatkin sitä vihertikaksi. Harmaapäätikkakoiraan otsa on punainen. Ruokintapaikan tikkaa joutui tarkastelemaan auringonpaistetta päin, ja oli vaikea erottaa sen otsan seutua. Vihertikoilla puolestaan on koko päälaki punainen ja niiden mustat viiksijuovat ovat keskeltä punaiset. Harmaapäätikkojen viiksijuovat ovat kokonaan mustat. Pitäisi siis olla helppoa erottaa vihertikka ja harmaapäätikka toisistaan, ja varsinkin Suomessa, missä ei vihertikkoja ole ;)

Kevään alkua

On ollut useita keväisen aurinkoisia päiviä, mutta niistä olen voinut enimmäkseen vain ikkunan lävitse nauttia. Kaksi viikkoa flunssaa takana. Aamuisin varhain olen kuullut parvekkeelle kuinka mustarastas laulaa leverrellen. Ja, tali- sekä sinitintit vetävät aamupäivisin täydeltä voimalta kirkkaimpia laulujaan. Alkuviikosta näin Helsingissä Kaisaniemen puiston kohdilla bussissa istuessani: kaksi varista pesällä, toinen lensi pois ja toinen asettui pesälle hautoma-asentoon. Mietin, että joko nyt. Kotona sitten lintukirjasta luin, että Etelä-Suomessa varikset voivat alkaa munia jo maaliskuun lopulla. No, nyt ei vielä ole maaliskuun loppu… Ehkä se varis vain harjoitteli, tai testasi pesää? Tai, se asettui vartioimaan pesää, kun toinen lensi hakemaan lisää pesän rakennusaineksia?

Kuinka upeat ovatkaan tiaisen sulat ja puku!

Täydellistä virtaviivaista harmoniaa. Tai, harmonista virtaviivaisuutta.

(Tintti kuvattu 3.3. - Pian muuttolinnut palaavat. Tästä se taas lähtee! On siis kevät!)

Närhi

Ruokintapaikalla toistuvasti yksi ruokintapalloteline on pyöritetty auki. Teline löytyy maasta. Ruokintapallot ovat tietenkin kadonneet. Kehikkoa ei tarvitse kiertää kuin sentin verran, niin se tipahtaa hatustaan irti. Alapuolella kuva kyseisestä ruokintatelineestä:

Olen miettinyt onko harakka tai närhi oppinut pyörittämään ruokintatelineen auki, vai aukeaako se kyseiseltä linnulta vahingossa, kun se on pallojen kimpussa. Joka tapauksessa, kyllä se ruokintapallovaras on närhi, eikä harakka. Onko se oppinut pyörittämään telineen auki, vai toistuuko sillä sama ”vahinko”? Itse olisin taipuvainen uskomaan, että se on ”vahingosta viisastuneena” oppinut pyörittämän kyseisen pallotelineen auki: ensin se on auennut vahingossa ja siitä se on oppinut, miten se aukeaa.

Närhiä (Garrulus glandarius/eng. Eurasian Jay) ei kesällä näy, eikä kuulu. Ne elelevät metsissä omaa hiljaista närhen elämäänsä. Syksyn alkaessa ne ilmestyvät pihoille ja puutarhoille. Käyvät isoäänisesti rääkyen etsimässä ja hakemassa ruokaa. Ja, talvella ne ovat ruokintapaikoilla ahkerina. Närhet ovat kaikkiruokaisia. Ne myös varastoivat ruokaa, ja jopa muistavat minne ovat ruokansa varastoineet.

Närhen kuvasin 3.3. ruokintapaikalla Lahdessa. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla kuvaa.

Korppiparvet puutarhan yllä

Eilen Lahdessa siirtolapuutarhan yllä näimme huikean näyn. Yhtäkkiä korppien (Corvus corax) meteli täytti ilman. Ja, kun katseen käänsi taivaalle, tuntui, ettei voisi uskoa silmiään. Taivaalla lensi ainakin 80 yksilön korppiparvi! Kun sitä näytelmää seurasi, pian huomasi joukossa kaksi isompaa lintua. Ne liitivät ja siipien kärkiväli oli hieman suurempi kuin niiden ympärillä pyörivillä korpeilla. Minulla ei ollut kiikareita mukana. Kamera oli, mutta sekään ei ollut valmiina kuvausta varten.

Vielä hämmentyneempi olin nähdessäni, että parvessa lensi myös kaksi huomattavasti korppeja pienempää lintua. Ne olivat kirkasta taivasta vasten vaaleita ja niiden pyrstöt olivat viuhkamaisen pyöreät. Haukkoja ihan varmasti, mutta mitä haukkoja.

Kun korppiparvi lensi silmien etäisyydeltä pois, alkoi jälleen uusi meteli samasta suunnasta, josta edellinen parvi tuli. Nyt sieltä tuli toinen samanlainen parvi korppeja! Niitäkin oli vähintään 80. En ole koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa. Alueen yli kyllä lentää kaksi korppia päivittäin, mutta tämä korppien hurja määrä oli meille ennennäkemätöntä. Huikeaa!

Siinä vaiheessa, kun maltoin asetella kameraa kuvien ottamiseen, olivatkin korpit jo kaukana. Tilanteessa täytyi valita: joko katselee korppiparvia tai sitten käyttää aikaa kameran esille ottoon. Valitsin korppien katselun ja niin ollen kummoisia kuvia en ehtinyt saada.

Ruokintapaikalla sinitiainen (Parus caeruleus, eng. Blue Tit) pallojen kimpussa.

Sinitintillä on hämmästyttävän pieni nokka. Söpö lintu!

Hömötiainen

Ruokintapaikalla tammikuussa oli parin viikon hiljaisuus, jolloin lintuja ei juuri syömässä käynyt. Sen jälkeen jälleen vilkastui: linnut palasivat takaisin.

Hömötiainen (Parus montanus, eng.  Willow Tit):

Omenapuuvierailija III

Tiltaltti vai pajulintu – ikuinen kysymys.

Pajulinnulla on vaaleammat jalat kuin tiltaltilla. Pajulinnun jalat ovat ruskeanoranssit. Kuvassa auringonvalo heijastuu siten, että vaikea päätellä ovatko jalat tarpeeksi tummat tiltaltiksi. Kuvan linnulla varjokohdassa jalka on tumma – mutta en ole nähnyt tarpeeksi tiltaltteja ja pajulintuja voidakseni verrata onko jalka tarpeeksi tumma ollakseen tiltaltin.

Periaatteessa kuvan linnulla on käsisulkien kärkien väliset etäisyydet tasapitkiä, paitsi viimeisimmässä välissä. Pajulinnulla edellän mainitut etäisyydet eivät ole tasapitkiä, kun taas tiltaltilla ne ovat tasapitkiä.

Toisaalta taas, pajulinnulla nokan sivuilla ja tyvellä on selkeämpi oranssi sävy kuin tiltaltilla – ja kuvan linnullahan sitä oranssia nokassa näkyy. Tiltaltilla nokka voi usein olla tummempi. Tiltaltilla tumma silmäjuova katkaisee valkean silmärenkaan edestä ja takaa – ja juuri siten, mielestäni, kuvan linnulla silmäjuova tekee.

Havaintopaikan välittömässä läheisyydessä pesivät tiltaltit, mutta myös pajulinnut pesivät melko lähellä.

Olisiko tämä siis pajulintu – nokan perusteella… Ja, pajulintu jalkojenkin perusteella, tosin, auringonvalo tekee värimäärityksille tepposia… Silmäjuovan ja silmärenkaan perusteella tiltaltti…

Tiltaltti vai pajulintu – kas, siinäpä kysymys.

Omenapuuvierailija II

Omenapuissa käy kesäisin ja syksyisin monenlaisia vierailijoita.

Kerrankin seurasin Lahdessa ikkunan lävitse (ja kuvasin nämä kuvat) kuinka pieni lintu oli pitkään yhden omenan kimpussa.

Se ei noukkinut omenasta mahdollisia hyönteisiä, tai omenamatosia, vaan se söi omenaa. Se ei poiminut omenasta siemeniä, vaan se ahmi omenaa. Se söi lähes puolikkaan omenan.

Tunnistuksesta en ole varma. Linnulla on valkoinen, ohut silmärengas. Ja, sillä on harmaa silmäjuova. Kaulansivu on melko harmaa. Joten lehtokerttu? Toisaalta, samoina päivinä, kun tämä lintu söi omenaa, samassa puussa vieraili myös tiltaltteja… Voisiko tämäkin olla tiltaltti alkusyksyn väreissään? Lehtokertulla nokka on harmaa ja alanokan tyvi vaaleanharmaa. Tiltaltin nokka on tummempi… Hernekertulla (joita kyseisissä omenapuissa vierailee) puolestaan on tumma nokka ja sen tyvi on vaaleampi. Kuvan linnullakin näyttäisi tyvi olevan vaaleampi – tosin, sen nokka on myös voinut likaantua omenasta… Hernekerttuna en sitä muiden ulkonäkötekijöiden perusteella pitäisi...