Närhi

Sanontoja, joita ymmärtää, jos ymmärtää…

 Näytetään sille närhen (Garrulus glandarius/Jay) munat.

 

Näkkee se närhi karvostae.
Näkee sen närhin karvoistakin.
-Laukaa, M. Mäkinen, 1932-

 

Koskikara

 

Koskikara (Cinclus cinclus/White-throated Dipper, eng.) on varpuslintu.

Muihin varpuslintuihin verrattuna se on erikoinen, sillä se hakee ruokansa vedestä sukeltamalla. Jostakin olen lukenut tai kuullut, että koskikara kykenee kävelemään veden pohjalla, mikä on lintumaailmassa tavaton ominaisuus.

 

Joka kerran koskikaraa katsellessa ei voi kuin ihmetellä sen tyyneyttä ja rauhallisuutta. Sen rauhallisuus tarttuu katsojaan. Se istuu jään reunalla paikallaan. Välillä sukeltaa veteen palatakseen samasta paikasta kuin sukelsi, veden pinnalla jään reunalle istumaan ja syömään veden alta löytämäänsä hyönteissaalista.

 

Kesällä koskikaroja ei näy. Niitä pesii Suomessa vain parisen sataa. Mutta talvisin koskikaroja näkee virtaavissa vesipaikoissa, kuten Helsingissä Vanhankaupungin koskella, jossa eilen kuvasin tämän postauksen kuvat. Koskikarat saapuvat Suomeen talvehtimaan ja siksi niitä voi talvella havaita.

 

Kenties tämä eilen kuvaamani koskikara on sama, jota olen samassa paikassa kuvannut edellisinäkin vuosina. Koskikarat nimittäin talvehtivat samoilla paikoilla vuodesta toiseen.

 

Koskikara on ehdottomasti lintu, joka kuuluu lintujen top vitoseen: viiden hienoimman tai vaikuttavimman, iloa tuottavan tai muuten vain minulle tärkeäksi käyneen linnun joukkoon.

 

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa.

 

Oudot sorsalinnut

Lahdessa eräs mielenkiintoinen talvilintupaikka on ns. Polttimon sula. Polttimolla on talven ajan sulaa vettä, johon kerääntyy talvehtimaan sorsalintuja. Talvehtijien joukossa on useasti ollut myös muun muassa pikku-uikkuja ja kuningaskalastaja. Paikalla käy, vuoden kierron vaihdellessa, myös erilaisia vierailijoita ja harhautuneita lintuja.

 

Tammikuun 15. päivä näin Polttimon sulassa kaksi outoa sorsalintua. En kykene tunnistamaan mistä risteymästä on kyse. Näitä lintuja oli kaksi täysin samanlaista. Kuvasin niistä toista:

 

 

 

 

 

Pari päivää sitten kävin Polttimon sulalla, eikä edellä mainittuja outoja sorsalintuja näkynyt. Sen sijaan näin toisenlaisen, varsin erikoisen näköisen risteymäsorsan.

 

 

 

Tälläkin sorsalla rinta on valkoinen. Valkorintaisia sorsia tiedän vain ristisorsan, jouhisorsan ja lapasorsan. Voisiko risteymä olla jokin niihin liittyvä? Olen katsellut netistä kuvia erilaisista sorsaristeymistä, mutta en ole löytänyt sellaista kuvaa, josta saisin näihin näkemiini sorsalintuihin tunnistamisapua.

Kainuussa ruokintapaikoilla

Sotkamon reissulla sain seurata ruokintapaikkojen lintuja. Kuukkelit (Perisoreus infaustus/Siberian Jay, eng.)  kävivät ruokinnalla välittämättä ihmisistä:

 

Toiset linnut eivät yhtä pelottomia ihmisiä kohtaan olleetkaan. Hömötinttejä (Parus montanus/ Willow Tit), keltasirkkuja (Emberiza citrinella/ Yellowhammer), urpiaisia (Carduelis flammea/ Redpoll) ja talitiaisia kuvasin ikkunan lävitse:

 

 

 

 

 

 

Lintujen joukossa oli myös yksi ”rähjäinen” järripeippo (Fringilla montifringilla/ Brambling, eng.). Järripeipot talvehtivat Länsi- ja Keski-Euroopassa, mutta joitakin niistä jää talveksi Suomeen.

 

Järripeippo on erittäin yleinen Suomessa, mutta aiemmin se oli minulle lintujokaeinäyttäydy. Silmäni eivät vain nähneet niitä, vaikka olisin ollut niitä lähelläkin. Viime vuonna sitten silmäni avautuivat havaitsemaan myös järripeippoja. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen, että tämän vuoden haviksiini sain järripeipon heti tammikuussa. Tosin, uskon näkeväni järripeippoja vielä myöhemminkin tänä vuonna.

P.S

Muistutukseksi, tai jos joltakin on jäänyt lukematta, olen edelleen sama Töyhtötintti, mutta en voi ladata enää kuvia Töhtötinttinä. Kirjoitin tarkemmin asiasta marraskuussa.

 

Lintumaailman boheemi

Tänä vuonna on jäänyt paljon tilhejä (Bombycilla garrulus/Bohemian Waxwing, eng.) talveksi Suomeen. Pihlajanmarjoja on ollut yllin kyllin, joten lintumaailman boheemien, tilhien, ei ole tarvinnut lentää Välimeren maihin talvehtimaan. Tosin, ne saattavat harhautua tai lennellä vähän muuallekin, kuten viime syksynä kerrottiin suomalaisesta tilhestä, joka löytyi Islannista: Ylen uutinen asiasta.

 

Tilhet näyttävät pilvisenä päivänä tylsän harmailta palloilta. Mutta, kun auringon säteet osuvat niihin, niiden puku alkaa loistaa upean hauskoissa ja kirkkaissa väreissä.

 

 

 

Kuvat tilhestä otin ikkunan lävitse Oulussa 23.1. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä jotakin kuvaa.

 

Kuukkeli

Kuukkelin (Perisoreus infaustus/Siberian Jay, eng.) kerrotaan olevan onnen tuoja, onnen lintu. Niin uskovat ainakin saamelaiset. Kuukkelit pesivät paitsi Lapissa, myös Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Aiemmin niitä on ollut oikeastaan lähes koko maassa.

 

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen kansat ovat uskoneet, että kuolleiden metsästäjien sielut asettuvat kuukkeleihin. Tämän tähden kuukkeleiden uskottiin olevan kesyjä. Nämä pohjoisen kansat eivät myöskään tappaneet kuukkeleita, koska niissä saattoi olla esi-isän sielu. (Antero Järvinen, s.223)

 

Carl von Linne nimesi 1700-luvulla kuukkelin latinaksi nimellä ”onnettomuutta tuova lörpöttelijä”. Osa ihmisistä nimittäin uskoi, päinvastoin kuin saamelaiset, kuukkelin olevan onnettomuuden tuoja. Kaikki kuitenkin kunnioittivat kuukkelia, koska niissä oli esi-isien sieluja, mutta kuukkelin kanssa ei tahdottu olla tekemisissä. Sitä paitsi, ihmiset uskoivat kuukkelin pesän löytäjää odottavan kuolema. (Antero Järvinen, s.223-224)

 

Näin kuukkeleita 20. - 21.1 Sotkamossa kahdessa eri paikassa. Ja, todenteolla ne olivat hyvin luottavaisia ja pelottomia ihmisiä kohtaan, kuin kesyjä. Ne lensivät parhaimmillaan runsaan metrin päähän. Kuukkeli ruokintapaikalla:

 

Lähde:

Antero Järvinen: Linnut liitävi sanoja. Romanttinen tietokirja suomalaisesta lintuperinteestä. Otava, Keuruu, 1991.

Talvisia havaintoja

Ruokintapaikalla on käynyt kuhina, sillä siemenet ja rasvarakeet katoavat muutamissa päivissä.

Kun Tapaninpäivänä laitettiin ruokintapönttöön siemeniä, niin ei mennyt kuin hetki, jolloin närhi (Garrulus glandarius/Jay) saapui paikalle.

 

Luulenpa, kahden näkemäni närhen, varastoivan jonnekin ruokaa. Närhi nokki ruokintapöntönaukkoa kuten tikat, mutta närhi itse asiassa pudotteli maahan ruokaa, ja sitten se nokki ruokaa maasta.

 

Toivottavasti tintitkin saavat osansa siemenistä ja rasvarakeista, etteivät närhet vie kaikkea.

Pyysin Pirkkoa kuvaamaan närheä, ja kivoja kuvia hän otti.

Tässä eräänä päivänä Helsingissä lähikaupassa näin kahden ornitologin virittelevän lintuverkkoa kaupan sisällä. Kauppaan oli lentänyt mustarastas (Turdus merula/Blackbird). En vain ehtinyt jäädä katsomaan tapahtumaa loppuun asti.

Ihan kotini lähellä näin toissa viikolla kaksi tikliä. Havaintopaikan likellä jotkut ruokkivat lintuja, joten siinä syy tiklien jäämiseen alueelle. Kerrostalomme katolla, tai kattolipan välikössä, kuhertaa kesykyyhkyt. Siinä ne pesivät kesällä, ja ovat jääneet talveksi paikoilleen nekin. Mitäpä sitä hyvää kotia vaihtamaan.

 

Taviokuurnat, tilhet (Bombycilla garrulus/Bohemian Waxwing – huom. kuvaava englanninkielinen nimi!) ja mustarastaat lentelivät alkutalvellakin suurina parvina. Pihlajanmarjoja on ollut niille riittämiin. Kuvat mustarastaista ja tilheistä kuvasin parvekkeeltani 5.12.

 

Enää ei ole monta päivää, kun saa aloittaa jälleen lintuhavaintojen merkinnät alusta. Odotan sitä jo innolla. Veikkaanpa, että vuoden ensimmäiset lintuni ovat, kuten joka vuosi, talitintti, sinitintti, harakka, varis, mustarastas, varpunen, pikkuvarpunen, kesykyyhky, närhi, käpytikka, palokärki…

 

Malla nauttii pehmoisesta pakkaslumesta. Malla sukeltelee lumen sisään, jolloin välillä vain takapuoli ja upea kippurahäntä näkyvät. Yllä kaunis Malla lumisukelluksen jälkeen: