Asio otus - poikaset

Tuttavan kodin läheisyydessä on havaittu sarvipöllö (Asio otus/Long-eared Owl). Pöllöllä on poikasia, joita tuttavani ei ollut nähnyt, mutta niiden äänen oli kuullut kylläkin. Hän kuvaili niiden ääntä kuin kettingin ääneksi.

Vaikka tuttava ei tänään ollut kotona, sain käydä hänen pihaltaan kiikaroimassa josko näkisin sarvipöllön ja/tai sen poikasia tontin ulkopuoleisessa metsässä.

Tähyilin tontin ulkopuolisia mäntyjä ja puita kiikareillani. Kävin puita systemaattisesti lävitse. Kuulin metsästä, melko läheltä, matalan ja pienen uuh-äänen. Pian sen jälkeen, ihan takaani, kuulin pienen äänen, ja tajusin, että sarvipöllön poikanen vastasi emolleen tosi lähellä minua. Käännyin ja katselin vieressäni olevaa terijoensalavaa. Ja, siellä se oli: sarvipöllön poikanen!

Se seisoi oksalla, rungon vieressä, ja katseli minua.

 Poikanen ei ole vanha, mutta se on jo iso. 

Tiesin sarvipöllöemon olevan jossakin lähellä ja pitävän minua silmällä. En kuitenkaan nähnyt täysikasvuista sarvipöllöä.

Kiikaroituani ympäristöä, lopulta havaitsin kuusestakin poikasen. 

Mutta, emoa en vieläkään nähnyt, vaikka sen täytyi olla lähellä ja tarkkailevan minua aktiivisesti. Poikaset kerjäsivät emoltaan ruokaa. Se ääni todellakin oli kuin kettingin ääni – mutta se oli myös jotenkin lohduton ääni, ja kuten Lintuopaskin ilmaisee ”sydäntä särkevä” poikasen ääni.

Emo varmasti pääsi rauhassa ruokkimaan tuttavan pihalle poikasiaan, kun me lähdimme pihalta pois.

Minulle tämä oli upea ja sykähdyttävä kokemus. En ole niitä parhaimpia pöllöjen havaitsijoita – en millään ”näe” pöllöjä, vaikka olisin niitä lähelläkin. Siksikin tuntuu tosi upealta, kun sai katsella näitä sarvipöllön poikasia. Kun katseli tuota poikasta, joka seisoi avuttomana, liikkumatta terijoensalavan rungon vieressä, saattoi ymmärtää, että pöllöjen havaitseminen ei ole helppoa. Pöllöillä on hyvä suojaväri ja ne ovat hiljaisia ja liikkumattomia. Ne eivät herätä huomiota liikkumisella tai äänillä.

Tänään ei siis ollut mikään pöllömpi päivä! Sulonen poikanen, jonka niin sanotut ”sarvikorvat” olivat vielä ihan pienet töpsykät ja pyöreät kuin pehmonallekarhulla.

Perustietoa sarvipöllöstä: Luontoportti

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla jotakin kuvaa.

Kevät fiiliksiä

Kaikki tavalliset ”peruslinnut” ovat tulleet jo ajat sitten.

Viime viikonloppuna Lahden havaintopaikalla tapahtui. Käet saapuivat perjantaina. Kysyin paikalliselta asukkaalta olivatko käet tulleet alueelle jo aiemmin viikolla, mutta hän vahvisti niiden aloittaneen kukunnan ja liikkumisen perjantaina. Muutama käki oli aivan havaintopaikan läheisyydessä. Toivon, että saisin myöhemmin kesällä nähdä käen poikasen jonkin linnunpöntön lähistöllä…

Lauantaina aloittivat tiltaltit (pajulintuja oli tullut jo aiemmin). Ehkä ne olivat saapuneet yöllä, sillä aiempina päivinä ne eivät vielä laulaneet. Havaintopaikalla ja lähimetsässä havaitsin kuuden eri tiltaltin laulavan. Se on upeaa, sillä edellisenä vuonna en tiltaltteja siellä juuri kuullut. Myös sirittäjä alkoi laulaa lähimetsässä lauantaina.

Hämmästelin, kun näin viherpeipon poikasten jo lentäneen pesästään. Lintukirja kuitenkin kertoo viherpeipon munivan maalis – huhtikuussa. Naaras hautoo munia noin 14 vuorokautta. Poikaset lentävät pesästä pois noin 18 vuorokauden ikäisinä.

Viherpeipot olivat koko talven ruokinnalla. Ne myös söivät ahkeraan ruusuaitaan jätettyjä ruusunmarjoja. Kuvat Lahden havaintopaikalla maassa ruusunmarjoja syövistä viherpeipoista otin 22.3.

Tänään aamulla kotona Helsingissä Mallan kanssa aamulenkillä oli upeaa. Satakielet olivat saapuneet. Reittimme varrella lauloi joka paikassa satakieliä. Todennäköisesti ne olivat pelmahtaneet paikalle edellisenä yönä, sillä eilen illalla en kuullut niiden laulavan. Tänään oli oikea satakielten aamu!

Olen ollut aika rankasti sairas tammikuun loppupuolelta alkaen. Aleksi Lehikoisen vetämä Linnuston laskentakurssi oli mielettömän antoisa. Valitettavasti vaan en kyennyt huonon kuntoni takia olla joka luennolla paikalla. Maastodemoissa olin mukana – tosin niistäkin lähdin noin 30 – 40 minuuttia ennen varsinaista lopetusta, sillä fyysinen oloni meni aika heikoksi.

Nyt olen ollut viikon verran huomattavasti paremmassa kunnossa, ja odotan vaan, että olisin jo siinä kunnossa, jotta uskaltaisin yksin lähteä lintuilemaan.

Huhtikuun 27. kävin Pirkon kanssa Iitissä Mukulanlahden lintutornilla. Sinne on parkkipaikalta hyvä kävellä huonompi kuntoisenkin, koska matka taittuu tasaisesti pitkospuita. Itse torni vaan oli minulle saavuttamaton, koska porrasaskelmat olivat liian korkeat kunnolleni. Tornin vieressä oli ruokintapaikka, jossa edelleen kävi lintuja. Järven rannalta myös näkyi hanhien upeita parvia. Näin elämäni ensimmäiset tundrahanhet (Anser albifrons/Greater White-fronted Goos) tavalla, että voin olla varma niiden määrityksestä. Tosin, hanhia oli paljon, ja kaikkia en tunnistanut. Huomasin myös, miten vaikea on erottaa tundrahanhia kiljuhanhista. Tiedä vaikka joukossa olisi ollut myös kiljuhanhia…

Hanhet olivat matkalla pohjoiseen ja tundralle. Upean näköisiä parvia. Onneksi Pirkko tornissa otti niistä kuvia. 

Perustietoa tundrahanhesta: Luontoportti.

Linnuston laskennan opettelua

Edelleen poden influenssan jälkiseuraamuksia, enkä ole päässyt vieläkään lintuilemaan. Parvekkeeltani olen kuullut viherpeippojen, vihervarpusten, tiaisten sekä käpytikkojen keväistä konserttia.

Eräällä kerralla sairaalasta palatessani, taksikuski osoittautui lintuilijaksi. Se oli mukava yhteensattuma!

Olen myös aloittanut yliopistolla lintulaskentakurssilla opiskelun, jonne pääsin Tringan jäsenenä.

Parantumista edelleen odotellen...

Lintuilemattomuus

Vuosi on alkanut poikkeavasti. Lintuilla en ole vielä voinut. Sairastin tammikuussa influenssan. Se oli yksi elämäni kauheimmista kokemuksista. Ensimmäistä kertaa elämässäni todellakin ajattelin, etten tule selviämään.

Paranemaan päin olen jo! Influenssa kuitenkin jätti jälkensä: en ole toipunut siitä vieläkään. Nyt kykenen kotona olemaan noin pari tuntia pystyssä (istua tietsikan äärellä, pestä astioita, syödä), ja sitten onkin jo pakko käydä pitkäkseen. Ulkona kykenen kävellä noin 400 metriä ja siihen matka sitten jääkin: tuuperrun maahan. 

Lääkärit selvittävät, mistä jälkitaudista on kyse, vai veikö influenssa perussairauteni harppauksella eteenpäin. Nyt vain toivon ja odotan tervehtymistä. Se on tämän hetken tärkein tavoitteeni.

Eilen käydessäni parvekkeella näin ilokseni viherpeippoja. Aiemmin niitä ei ole juuri pihapiirissä ollut. (Kuva on vanha)

Pientä lintuilua

Lintuilin eilen Lahdessa ns. Polttimon sulalla.

Paikalla oli muun muassa sorsia, kaksi kyhmyjoutsenta (Cygnus olor/Mute Swan) ja nuoria kalalokkeja sekä nuoria harmaalokkeja (jos nyt määritin oikein nämä nuoret lokit)

Toinen kyhmyjoutsen näytti olevan rengastettu:

Renkaasta ei valitettavasti näy juuri tietoja:

Paikalliset lintuharrastajat lienevät kuitenkin kaukoputkillaan nähneet koko renkaan.

Aikuiset lokit ovat upean näköisiä, kun ne kaarrellen liitävät tuulessa. Nuorten lokkien väritys puolestaan tekee niistä suloisen, ja samalla kuin herkästi haavoittuvaisen oloisia:

Toukokuussa II

Toukokuun 11. klo 07:05

 

Klo 19:32

 

Toukokuun 12. klo 06:40 Kiiliäisvuorella

 

Klo 06:59

 

Klo 07:09 Kiiliäisvuorella

 

Klo 10:31

 

Toukokuun 13. klo 07:10

 

Klo 07:54

 

Toukokuun 14. klo 10:54 Linnaistensuolla