Lämpymiä kevätpäiviä

Rastaat ovat pesäpuuhissa. Tämän räkättirastaan touhuja seurasin viime keskiviikkona.

Lintuja tulee ja menee hurjaa kevätvauhtia. Kalasääsken, kanahaukan, teeren, metson ja useita muita, hieman pienempiä lintuja, olen pääsiäisen retkilläni saanut nähdä. Suopöllön reviirin luona kävin, mutta pöllöä en nähnyt, vaikka odotellin sitä aamuyöstä, aamusta, päivästä ja illasta.

Tikat rummuttavat reviiriään, ja hakevat kuusesta käpysiä.

Kevätkukat nousevat lämpöisessä.

Punakylkirastas

Viime keväänä ”löysin” punakylkirastaan (Turdus iliacus/ Redwing, eng.). Toki aiemminkin olin punakylkirastaita nähnyt, mutta viime keväänä aloin pitää niistä. Huomasin niiden olevan kauniita. Niinpä eilen kävelyreissulla meninkin katsomaan josko punakylkirastaat olisivat tulleet. Ja, olivathan ne tulleet melko lähelle kotiani, samalle paikalle kuin edellisenäkin vuonna.

Punakylkirastaat ovat pieniä muihin rastaisiin verrattuna. Ja, ne ovat, mielestäni, myös melko pelottomia. Niiden englannin- ja ruotsinkieliset nimet (Rödvingetrast, ruotsiksi) viittaavat punaisiin siipiin. Käsittääkseni myös Suomessa sen nimi on aiemmin ollut punasiipirastas, mutta se on muutettu punakylkirastaaksi.

Lintukirjat kertovat, että niiden lauluääni vaihtelee eri paikkakunnilla. Niillä siis on eri murteita.

Veden äärellä

Lapasorsa on telkän ohella uskomattoman hauskan, ja hieman koomisenkin näköinen lintu. Sen nokka on pitkä ja edestäpäin levenevä. Ja, siitähän se on nimensäkin saanut. Ruotsiksi sen nimi on skedand eli lusikkasorsa. Sen tieteellinen nimikin on keksitty sen nokan inspiroimana: clypeata, joka viittaa kilpeen tai lusikkaan. Englanniksi se on Northern Shoveler.

Muihin puolisukeltajiin nähden lapasorsa, kuulemma, hankkii ravintonsa sangen omalaatuisesti. Lapasorsat nimittäin polkevat räpylöillään vettä ja siitä syntyneet pyörteet nostavat pintaan pikkueläimiä. Niitä lapasorsa sitten siivilöi suuhunsa litteällä nokallaan. Lapasorsakoiras on komean näköinen kesällä, kuten eilen ottamassani kuvassa, mutta syksyisin sillä on samankaltainen höyhenpuku kuin naaraallakin.

Eilen katselin vesilintuja Viikin piilokojulla. Ja, täytyy myöntää, että kun lapasorsa oli uinut kojun ohitse, minun oli kysyttävä muilta kojussa olevilta, että mikä lintu se oli. En nimittäin ollut lainkaan varma tunnistuksestani siinä kohden, yhtäkkiä. Onneksi muut tunnistavat lintuja ja kertovat mielellään.

Kaikista linnuista minulle kohokohtana olivat sangen yleiset ja kaikkialla tutut  nokikanat (Fulica atra/ Eurasian Coot, eng.). Niitä oli paljon ja ne viettivät rauhassa päiväänsä.

 Kunnes, yhtäkkiä, yksi pöyhensi itsensä.

 Ja samassa silmänräpäyksessä kolme muuta tekivät samoin.

Alkoi valtava nujakka näiden neljän kesken.

En oikein tiedä, mitä nujakassa tapahtui. Taistelivatko ne reviiristä vai kumppaneista vai parittelivatko ne? Ei tietoa, mutta upean näköistä joka tapauksessa. Lintukirjat kertovat nokikanojen olevan melko aggressiivisia, sillä koiraat käyvät keskenään reviiritaisteluja ja toisaalta molemmat puolisot ovat hyökkääviä pesän lähelle tulevia muita lintuja kohtaan.

Kun nujakka oli ohitse, ne palauttivat siipensä tavanomaiseen asentoonsa ja jatkoivat päivänsä viettoa rauhalliseen tapaansa.

Nokikanan pesinnästä Suomessa on ensimmäiset havainnot 1870-luvulta. 1900-luvun alussa se oli Etelä-Suomessa jo sangen yleinen. 1930-luvulta lähtien nokikana on ollut levittäytyneenä niille alueille, missä se nykyäänkin on. Siis, käsittääkseni, ainakin Oulun korkeudelle asti.

Nokikanojen äkillinen nujakka oli kohokohta, mutta näin minä myös  harmaahaikarankin (Ardea cinerea/ Grey Heron, eng.). Se on tämän vuoden ensimmäinen harmaahaikarani. Ja, kylläpäs se oli komea lentoon lähtiessään. Sen lentoon nouseminen tapahtui niin äkisti, etten kuvaa siitä saanut. Aiemmin en ole nähnyt harmaahaikaraa näin läheltä, vaan ainoastaan lintutorneista.

Kyhmyjoutsenet (Cygnus olor/Mute Swan, eng.) olivat ylväitä ja majesteetillisia, kuten aina. Suomenkielinen nimi viittaa joutsenen nokassa olevaan kyhmyyn. Englanninkielinen nimi puolestaan viittaa siihen, että kyhmyjoutsen ei laula tai ei ääntele juuri, ts. mute-sana viittaa kyhmyjoutsenen mykkyyteen.

Kevätlintuset

Aiemmin keväällä jo pelkäsin pulmusesta tulevan minulle lintujokaeinäyttäydy. Pian sen jälkeen näin pulmusia kaksikin kertaa. Ja, viime viikon keskiviikkona näin niitä jo kolmannen kerran: illalla Viikin pellolla niitä oli kuusi. Ne kyllä uppoutuvat maastoon hyvin.

Samalla viime keskiviikkoillan reissulla näin tämän kevään uusina lintuina rastaita, joista varsinkin kulorastaan näkeminen oli kiva juttu. Västäräkitkin olivat saapuneet. Todellista päänvaivaa tunnistamisessa aiheuttivat vanhat pajusirkku (Emberiza schoeniclus/  Reed Bunting, Northern Reed Bunting) koiraat. Niiden näkeminen oli minulle uusi iloinen tuttavuus. Kookkaita kanandanhanhia oli useita, kuten myös töyhtöhyyppiä. Taivaanvuohen mäkätys kuului pelloilta, mutta sitä en onnistunut näkemään.

Kaverukset katsovat yhdessä eteenpäin. Pienempi on pajusirkku:

Vantaanjoesta olivat jäät lähteneet ja niityillä on tulva vettä. Niittyjen tulvissa liikkuvat paitsi rastaat ja västäräkit, niin myös lokit. Tämä kuva on otettu kodin läheltä tulvivalta niityltä viime perjantaina, ja sen jälkeen ovat lumet kuta kuinkin kaikkialta sulaneet:

Sähkölangalla istui pieni lintu, jota en tunnistanut. Se oli punarintaa pienempi. Voikohan tästä profiilikuvasta sitä tunnistaa? Ja, samoin tunnistamaton, viime perjantaina kuvattu pienen pieni terhakka laulaja (huomattavasti punarintaa pienempi), metsästä kodin viereltä:

Tänä keväänä minulle yksi uusi asia on  punarinnan (Erithacus rubecula/ European Robin, eng.) laulu, jota koko viikonlopun sain kuulla. En ole aiemmin tähän aikaan vuodesta ollut näin aktiivisesti kuulemassa lintuja, ja siksipä koskaan aiemmin en ole nähnyt punarinnan laulavan koko rintakehän voimalla. Se aloitti aamulla varhain hyvin kuuluvan laulunsa ja jatkoi sitä pitkin päivää. Kesäisin punarintaa näkee, mutta sen laulua ei tällaisena kuule. Kylläpä pieni ja söpö punarinta onkin komea laulaja!

Peipot (Fringilla coelebs/ Chaffinch, eng.) myös laulavat kuuluvasti. Ja, välillä istuvat ihmettelemässä. Minulle tuotti pulmaa tämä näissäkin kuvissa näkyvä voimakkaan vihreä selkä, sillä yleensä en ole peippojen selkää tällä tavoin vihreänä nähnyt.

Kaksi tikkaa kävivät lähipuussa. Oletan niiden olevan käpytikkoja, mutta jos eivät ole, niin oikaiskaa. Toinen näistä tikoista pullisti rintaansa mahtavaksi palloksi ja suki itseään. Sitä oli hienoa seurata läheltä. Nämä kuvat on otettu ikkunan lävitse.

Lähes koko viikonlopun olin ulkosalla. Siellä on nyt niin mahtava lintujen konsertti, että! Illalla aloittavat laulurastaat, kun useat muut linnut lopettavat laulunsa. Kärpäset, mehiläiset, ampiaiset ja muutamat perhoset ovat jo liikkeellä. Maasta työntyy kevätkukkia.

Trakai

Trakai on todella viehättävä.

Trakain niemen linnoitus aloitettiin 1300-luvulla. Linnoituksesta ei ole paljoa jäljellä, mutta siellä täällä on muurista rippeitä, ja torneja:

Trakain päätien varrella on juoma-automaatteja, jotka avataan kesäturisteille:

 Kuvat otettu aamupäivällä, jolloin paikalliset olivat jo menneet kouluihin ja työpaikoilleen, eikä turistit olleet vielä tulleet. Turistiryhmiä ja muita matkailijoita alkoi kulkea kaduilla puolen päivän jälkeen.