Linnunpönttöjen kaupungit: Vilna ja Trakai

Ihan vaan, ikään kuin vaihtelun vuoksi, bongailen silloin tällöin tai toisinaan, lintujen lisäksi, myös linnoja ;)

Yllä kuvassa tämän viikon maanantaina bongaamani Trakain linna. Itse Trakai on pieni kaupunki noin 28 kilometriä Vilnasta länteen. Ja, Vilnahan  on Liettuan pääkaupunki. Trakai, itse asiassa, oli aikojen alussa Liettuan pääkaupunki. Matkaopas hehkuttaa Trakain linnaa jopa tähän malliin: "Kävely laskusillan yli kohti linnaa ja sen valtavia tiilimuureja ja satumaisia torneja on yksi itäisen Euroopan vaikuttavimmista kokemuksista" (Berlitz: Vilna). - Mitäpä siihen sitten lisäämään.

Trakain linnan ympärillä olevien pikkusaarten kaislikoissa näin kahdessa eri paikassa joutsen parin. Ja, kävelyretkellä kapeita ja pitkiä ponttoonisiltoja pitkin ja muita lyhyempiä siltoja kulkien, saarten ja mantereen välillä siirtyessä, saavuimme Varnikaihin, kuten tienviittakin osoitti (piliakalnis tarkoittaa korkeaa kukkulaa, ja muodostuu sanoista pilis eli castle/linna ja kalnas eli mountain, hill/vuori, kukkula = linnanvuori):

Varnikain maalaistalojen kattojen yllä lensi omituinen kurki. Ja, kun toisella silmäyksellä tajusimme sen olevan sittenkin kaiketi haikara, niin lintuhan jo komeasti kaarsi meidän silmiltämme piiloon. Että sellainen lintuhavainto. Ja, vastaavia lintuhavaintoja oli useitakin: en ehtinyt tunnistaa, enkä valokuvata. Tutut linnut olivat kivasti äänessä ja niitä myös näkyi paljon: punarinta, västäräkki, peippo, tiaiset, mustarastaat ja kottaraiset. Tikkojen ääntä kuului Vilnassa Kolmen ristin kukkulalla. Ja, sielläpä yhden tikan näinkin. Todennäköisesti se oli käpytikka. Tai, sitten ei.

Sekä Vilnassa että Trakaissa lintuharrastaja huomioi, että liettualaisille linnut merkitsevät jotakin. He tiedostavat lintujen olemassaolon ja läheisyyden. Sekä Vilnassa että Trakaissa jokaisen puiston puut olivat linnunpönttöjä täynnä. Kyse ei ollut noin viidestä pöntöstä per puisto, vaan paremminkin viidestäkymmenestä pöntöstä per puisto. Eikä pönttöjä ollut vain puistoissa, vaan niitä oli myös talojen pihoilla. Jopa Vilnana Vanhan kaupungin keskustassa kerrostalojen sisäpihoilla oli talojen seiniin kiinnitetty linnunpönttöjä. Näkyvillä olevat pöntöt saattoivat olla kivasti maalattuja ja koristeltuja. Sisäpihoilla ja katseilta suojaisimmissa paikoissa pöntöt olivat käsittelemätöntä puuta.

Eikä siinä vielä kaikki. Useissa taloissa, siis todella jopa useimmissa taloissa, tarkemmin ilmaistuna, oli lintuaiheisia koristeita, puuveistoksia linnuista, puisia lintureliefejä tai seinillä lintuaiheisia maalauksia. Sekä Vilnassa että Trakaissa. Nämä koristelut esittivät lähes poikkeuksetta pöllöjä ja haikaroita. Jopa graffitien tekijätkin olivat sinne tänne maalanneet lintuja – muiden graffitiensa lisäksi.

On helppo oivaltaa, että linnuilla, erityisesti pöllöillä ja haikaroilla, on liettualaisille jokin merkitysarvo. Todennäköisesti näillä linnuilla, ja linnuilla ylipäänsä, on heille myös symbolisia merkityksiä. Liettua on Euroopan maista se, joka ei millään halunnut vastaanottaa kristinuskoa, ja siksipä siellä säilyi pisimpään luonnonuskonnot ja –uskomukset. Osaltaan varmasti nämä lintujen merkitysarvot nousevat myös tältä perustalta: ne liittyvät näihin ikivanhoihin ”pakanallisiin” uskomuksiin ja uskontoihin. Myös liettuan nykytaiteilijat ammentavat aineksia teoksiinsa alueidensa vanhoista ns. pakanallisista uskonnoista ja uskomuksista, jotka aina ovat tavoilla ja toisilla kosketuksissa luontoon ja eläimiin.

Liettualaiset keski-ikäiset ihmiset vaikuttivat ilottomilta ja heidän kasvoiltaan näkyi aina varauksellisuus, jopa pelokkuus. He karttoivat kontaktia, jopa hekin, jotka toimivat palveluammateissa, kuten Opastus-pisteissä tai kahviloissa. Kaikkialla he väistelivät katsekontaktia. He kulkivat ja tekivät töitään ikään kuin suorittaen jotakin, jossa ei saa tulla yllätyksiä vastaan ja josta on suoriuduttava vähin äänin ja nopeasti. Niin, minusta tuntui, kuin he olisivat kuin häkkilintuja. Kuin he itse kokisivat olevansa häkkilintuja. Heidän siipiensä lento oli katkaistu kaltereilla. Heidän vapautensa ja ilonsa laulaa oli tukahdutettuna jonnekin…

Ja, juuri nämä ihmiset laittoivat kerrostalojensa ränsistyneille takapihoille linnuille pönttöjä. He ruokkivat hiljaisesti kesykyyhkyjä. He koristelivat puisia ikkunansuojia pöllöjen ja haikaroiden kuvilla. Ehkä he näkivät linnuissa myös vapautta. Lintujen vapaus lentää. Ehkä he samaistuivat lintuihin, ja kaipasivat sitä samaa huolenpitoa itselleen, millä he itse linnuista huolehtivat. Ehkä, tai kenties.

On ymmärrettävää, että Neuvostoliiton aika on jättänyt syvät jäljet keski-ikäisiin ja vanhempiin liettualaisiin. NL:n vallan varjo on varmasti raskaana näiden ihmisten mielissä ja sielussa. Ja, sitä kautta ymmärtäisin miksi he ovat varauksellisia, ilottomia ja jopa pelokkaan oloisia.  NL:n aikana he todella varmasti olivat kuin häkkilintuja. Nyt heidän kalterinsa ovet ovat aukaistu, ja heillä olisi vapaus lentää. Keski-ikäiset ja vanhukset eivät kuitenkaan lentäneet.. ikään kuin he eivät uskoisi olevansa vapaita. Mutta nuoriso oli iloista, kielitaitoista, ottivat kontaktia, he olivat samanlaisia kuin nuoriso muuallakin Euroopassa. Liettuassa todella hyvin konkreettisesti nuorisossa on tulevaisuus. Nämä nuoret eivät ole ehtineet saada NL:n vallan ajalta itseensä syviä haavoja. He kykenevät luonnostaan iloitsemaan vapaudestaan, elämään varauksettomasti ja rakentamaan omaa nykyhetkeään ja tulevaisuuttaan, Liettuan tulevaisuutta.

Lopuksi muutama asia Vilnasta ja liettualaisista, jotta kokonaiskäsitys pysyisi oikeassa suunnassa. Vilna oli vuonna 2009 Euroopan Kulttuuripääkaupunki. Kyseisen vuoden Vilna-oppaassa kerrotaan: "Liettualaiset – ja erityisesti Vilnan asukkaat – kuuluvat parhaiten koulutettuihin ihmisiin EU: ssa ja he osaavat enemmän kieliä kuin muut EU-kansallisuudet. --- Liettua kuuluu Euroopan johtaviin maihin matkaviestinnän peitossa."