Kölivuoristo ja Storfjorden-vuono

7.9. lähdimme Norjaan, kohden Skibotnia, joka sijaitsee Storfjorden-vuonolla, siis tavallaan Jäämeren rannalla, jos vuononkin virtaa voi jo Jäämereksi kutsua.

Matka kulki Neljän tuulen tietä Kölivuoristossa:

Kun ensimmäisiä korkeita vuoria oli menty, ilmasto ja kasvillisuus muuttuivat. Näkymään tulivat havupuut, ja vihreää vehmautta. Tuntureita ei enää ollut. Oli vuoristo. Kun oli lähtenyt ruskaisesta ja karun kauniista Kilpisjärvestä, oli yllätys, että niinkin lähellä, yhtäkkiä, ilmasto- ja kasvillisuus muuttuivat. Jäämeren merivirrat tuulineen Norjan puolella pitävät ilmaston hyvin erilaisena kuin ilmasto Kilpisjärvellä on. Lämpötila oli noin 18 astetta. Talvella vuonon ympäristössä ja vuonolla ei pakkanen nouse 18 pakkasasteen yli.

Storfjorden, eli Omasvuotna-vuono pohjoissaameksi, ja sen mahtavat vuoret:

Kiinnostavia molemmat: lähes läpinäkyvä meduusa ja tumma kivi sen sivustalla:

Kauniita sinisen sävyjä:

Skibotn kalastajasatama:

Lapissa kohdattuja

Lapin lintuhavaintoja

Lapin reissulta en yhtäältä odottanut paljonkaan lintujen suhteen. Onhan jo syksy, ja useat muuttolinnut olisivat jo lähteneet Lapista. Toisaalta taas odotin jotakin tiettyä näkeväni. Olin juuri ennen Lapin viikkoa käynyt kahtena viikkona lintukurssia. Sen siivittämänä toivoin näkeväni esimerkiksi piekanan ja maakotkan. Kurssilla tutustuin niidenkin keskeisiin piirteisiin. Ja, kertailin itsekseni Lintuoppaasta miten tunnistan piekanan maakotkasta, jos sattuisin sellaisen lennossa näkemään.

Niinpä sitten odotus täyttyi jo Kaarresuvannon lähellä menomatkalla Kilpisjärven kylälle. Autosta näin, kun iso lintu lensi melkoisen korkealla. Pysähdyimme katsomaan sitä. Se oli piekana. Ja, automatkaamme jatkettuamme noin viisi kilometriä, näin vielä kaksi muuta piekanaa lennossa. Ne lensivät yhdessä.

Luontotalolla kuulin, että petolinnuille on ollut tänä vuonna ruokaa yllin kyllin muun muassa runsaan sopulikannan tähden.

Linnut ovat syöneet sopuleita vatsansa kylläisiksi. Mutta, kun sopuleita vaan on riittänyt, niin nuoret petolinnut ovat harjoitelleet saalistusta: ovat napanneet ja tappaneet sopuleita ja jättäneet ne sitten kuolleina maahan. Niillä on ollut runsaasti saalistusharjoitusmateriaalia. Niinpä kuolleita sopuleita on pitkin tuntureita. Tämän tähden suositeltiin, että tunturipuroista ei tänä syksynä pitäisi suoraan juoda vettä, vaan vesi tulisi ensin keittää. Minäkin näin kuolleen sopulin, kuten myös elävänkin sellaisen näin.

Kaikkia havaitsemiani lintuja en tunnistanut. Varmuudella näin ja tunnistin muun muassa koskikaran, korpin, pikkutikan, pulmusia ja Norjan puolella vuonon rauhassa kalliolla istuksivan  merimetson (Phalacrocorax carbo/Cormorant, Great Cormorant, eng.) (elämänpinna!):

 Taustalla, vedessä olevat kasvit näkyvät hyvin veden pinnan alta:

Syyshavaintoja

Viime perjantaina kotipihalla Helsingissä katselin päälle sadan yksilön kurkiparvea. Isoäänisesti parvi pyöri ylöspäin. Ehkä ne pyörivät päästäkseen sopivan tuulen selkään. Alla olevan paljon pienemmän parven näin lähellä Temmestä 11.9.:

Perjantai-iltana Lahdessa kohtasin päälle sadan yksilön rastasparven. Suurimmaksi osaksi se koostui punakylki- ja räkättirastaista. Ne näyttivät kuin vauhkoontuneilta. Lentelivät isoäänisesti matalalla puiden oksille ja takaisin maahan ja taas puiden oksille. Jotkut yksilöt ajoivat toisiaan takaa, ja niiden kiihkeä edestakaisin poukkoileva lento oli hurjan taitavaa ja nopeaa.

Lauantai-aamuna rastailla jatkui sama kiivas ja kovaääninen elämä. Yhtäkkiä aamupäivällä rastaita ei enää näkynytkään sadan yksilön parvena. Silloin näyttämölle astui kaksi palokärkeä. Kovaäänisesti ne ilmoittivat läsnäolonsa. Sen jälkeen toinen niistä alkoi nakuttaa puunrunkoa. Siinä touhussa se viihtyi pitkään. Toinen yksilö kävi välillä samassa rungossa, mutta muutoin se katosi viereisiin puihin.

Surullista: nämäkään palokärjet eivät tiedä, että he sattuvat elämään paikalla, johon on kaavoitettu suuri asunto-alue. Ja puut, joissa ne nakuttelevat, sattuvat olemaan tulevan kevyenliikenteen väylän paikalla.

Menimme sitten eväsreppujen kanssa "päiväkävelylle" Repoveden Kansallispuistoon. Yllä näkymä Olhavan vuorelta. Kyseisen vuoren seinämä on pystysuora ja korkeus ainakin 50 metriä. Se on, käsittääkseni, tärkein yksittäinen kalliokiipeilykohde Suomessa. Nytkin siellä oli leiriytyneenä kymmeniä kalliokiipeilijöitä.

Tikkoja ja kaksi kuikkaa näin Repoveden Kansallispuistossa.

Kun illalla palasimme Lahteen, ei isoa rastasparvea edelleenkään näkynyt. Se oli lentänyt tiehensä. Kymmenkunta rastasta oli vielä jäänyt paikalle. Yksittäinen korppi lenteli ylitse, kuten se on koko kesän siinä lennellyt.

Kilpisjärvi, Saana, ja asemakaava

Käsivarressa, Lapissa, lumi sulaa kesäkuun alkupuolella. Tuntureilla toisin: Saana-tunturilla on Juhannuksena pidetty Juhannushiihtoja jo 60 vuoden ajan. Lompolo, tai järvi, Saanalla huipun lähellä:

Kilpisjärvestä lähtevät jäät hieman ennen Juhannusta. Tuntureiden päällä useat järvet avautuvat vieläkin myöhemmin, jopa vasta heinäkuun puolen välin tienoilla. Kasvien kasvukausi Kilpisjärven alueilla on koko Euroopan lyhyimpiä: kasvukautta on vain noin sata vuorokautta. Siellä eivät siis puut kasva korkeiksi, eivätkä paksuiksi. Ne eivät ehdi niin lyhyessä ajassa kasvaa. Havupuita ei ole. Näkyvimpiä ovat tunturikoivut 

ja alle metrin korkuiset vaivaiskoivut:

Kilpisjärven luonnossa kasvaa vain sellaisia kasveja, jotka ehtivät, lyhyen lyhyessä ajassa, kasvaa ja tuottaa jälkeläisiä. Alueella kasvaa useita hyvin harvinaisia kasveja, sellaisia, mitä ei juuri muualla maailmassa olekaan enää. Ikiroutakerros on kymmeniä metrejä ja  arktinen maa hohkaa kylmyyttä kesäisinkin (ikirouta = maa pysyy jäässä yli kahden peräkkäisen kesän ajan. Kesäisin maa voi sulaa noin metrin syvyydeltä. Sen alapuolelta maa voi olla jäässä kymmenien ja peräti satojen metrien syvyyteen. Suurin osa maailman arktisesta alueesta on ollut jäässä tuhansia vuosia. Maapallon pinta-alasta ne kattavat noin viidenneksen).  Siksi luonto on karua ja pelkistettyä. Sanoinkuvaamattoman kaunista. Puhuttelevaa.

Suomen ainoat Kölivuoristoon kuuluvat tunturit sijaitsevat Kilpisjärvellä. Käsivarren tuntureista on päälle tuhatmetrisiä noin 40. Tunnetuin Suomessa on sienimäinen Saana-tunturi, joka on 1029 metriä korkea. Näkymä Saanalta Salmivaaralle päin:

Saamenkielinen tsaana-sana tarkoittaa sientä tai kääpää (pohjoissaameksi sána). Saana onkin sienimäisen näköinen: sen kyljet rapautuvat lakea nopeammin ja siitä syntyy sienimäinen muoto. Saanakin siis kuuluu Kölivuoristoon.

Saanan lounaisrinteellä kasvaa kymmeniä Suomen uhanalaisuusluokitukseen kuuluvia lajeja. Rinteellä ja ympäristössä esiintyy myös muuan muassa kolme kasvia, kolme nisäkästä ja yksi perhonen, jotka kuuluvat EU:n luontodirektiivien lajeihin  sekä neljä EU:n lintudirektiiviin kuuluvaa lintulajia. Näitä edellä mainittuja harvinaisuuksiahan koskee siis luonnonsuojelulakikin.

Saanalle on rakennettu portaita noin 2 kilometrin verran, jotta patikoijat eivät kuluttaisi rinnettä kävellessään. Yllä olevassa kuvassa portaat näkyvät mustana serpentiininä.

Portaiden kapuaminen ei sovi minun jaloilleni, joten keskeytin huipulle kipuamisen ja palasin hiljoitellen alaspäin, kun muut seurueestamme jatkoivat huipulle asti. Minulla oli muutamia tunteja omaa aikaa katsella Saanan ympäristöä. Poroja Saanan rinteellä:

Saanan alarinteellä oli rakennettu pieniä, rumia lautamökkejä. Minulle kerrottiin niiden olevan norjalaisten asuntovaunupaikkoja. Kyseinen lautamökkialue on esteettisesti hyvin ruma, eikä sovellu luonnon kannalta arvokkaaseen ympäristöönsä. Vaan vielä enemmän kuin pohdin, miten ihmeessä näin upeaan luontokohteeseen, Saanan rinteeseen, on annettu lupa asuntovaunualueelle, ihmettelin näkemääni, kun alueelle tuli asuntovaunu ja siitä nousseet kaksi norjaa puhuvaa miestä alkoivat pestä asuntovaunuaan. Pestyään vaununsa, he lähtivät. Pestetssään he käyttivät pesuaineita ja vettä. Siinä Saanan alarinteellä (että joillekin juuri Saanan alarinne on paikka, jossa pestä asuntovaunua!). Ja, kaikki vedet tietenkin valuivat maahan. Siinä, Saanan alarinteellä. Ja, siinä maassa ne vedet imeytyvät, ja valuvat aikaa myöten vielä alas järveenkin.

Ihmettelin tietääkö Enontekiön kunta, että Saanan alarinteellä asuntovaunualueelle mennään pesemään asuntovaunuja. Nimittäin, täällä Etelä-Suomessa, jossa ei enää edes Kilpisjärveen verrattuna niin upeaa luontoympäristöä olekaan, ei eettisistä syistä sallittaisi tuollaista pesua luonnon ja vesistön ääressä. On ymmärretty, että maaperään valuvat päästöt myös tuhoavat maaperää ja vesistöä. Miten siis Saanan alarinteellä saadaan pestä asuntovaunua? Miten tällaista voidaan antaa tapahtua?

Nyt viime viikonloppuna luin Latu ja polku –lehdestä, että Saananjuuren asemakaavasta käydään kädenvääntöä. Hetkinen, mitä! Juuri, kun olen saanut elämäni ensimmäisen kerran nähdä ja kokea jotain äärimmäisen aitoa, koskematonta, puhdasta ja kaunista Lapin luontoa, saankin lukea, että tätä ainoalaatuista luontoa halutaan rakentaa matkailijoille ja turisteille! Että, tähän herkkään, karuun ja harvinaislaatuiseen ympäristöön halutaan rakentaa rakennuksia! Silloinhan ei enää olisi mitään syytä mennä Kilpisjärvelle, jos Saanan rinne tai vierusta rakennettaisiin! Miksi mennä sinne, jos sekin osa Lapin tuntureita tuhottaisiin rakennuksilla?! Mielessäni ovat nuo laajan Lapin jotkut toiset tunturit, nuo, joiden rinteillä tai päällä on rakennuksia matkailijoille ja turisteille. Nuo onnettomat tunturit, jotka ovat kuin raiskattuja ihmisten toimesta… Nuo onnettomat tunturit, jotka ovat kadottaneet loistonsa ja todellisen alkuperäisen luonteensa ihmisten armottomasti valloitettua ne ja niiden ympäristön omaan kaikenkattavaan viihde- ja mukavuuskäyttöönsä. Tehtäisiinkö siten myös Kilpisjärvellä?

 Kilpisjärvellä on asukkaita hieman päälle 100.

Kylässä on kauppa ja bensaakin saa. Kaupassa hintamerkinnät ja ystävällinen palvelu ovat sekä suomen- että norjankielisiä.  Kylässä on koulu. Koululla on myös upea taidemyyntinäyttely: paikallisten taiteilijoiden töitä. Kylällä, sen ympäristössä, matalien tunturikoivujen seassa, on lukuisia mökkejä, joita vuokrataan matkailijoille.

Kylällä on myös hotelli- ja ravintolatoimintaa, Metsähallituksen Luontotalo ja retkeilykeskus, joista viimeksi mainittu sijaitsee Saanan vieressä. Kylän rinteeseen oli aika vasta rakennettu parikerroksisia valkeita taloja matkailijoille vuokrattaviksi. Useampi kokenut Kilpisjärven matkailija kylän raittia kävellessään tai Salmivaaran huipulta palatessaan, harmitteli kyseisiä taloja, sillä heidän mielestään ne eivät sovellu ympäristöön, vaan pilaavat ainoalaatuisen maiseman. Nämä matkailijat ovat tyypillisiä alueen matkailijoita: luontomatkailijoita. He vaeltavat tai patikoivat tuntureilla, ja kevättalvisin he palaavat seudulle vaeltaakseen hiihtäen.

Kylän näkymää hallitsee Saana. Kylän raitti on maantie 21. Tyypillinen ja toistuva näky raitilla ovat kävelijät rinkat selässään. He ovat vaeltaneet ehkäpä Kalottireittiä. Tulleet Ruotsista tai Norjasta vaeltamalla, tai toisesta suunnasta, Haltilta päin. Sillä seudulla kohtaa rinkka- ja reppuvaeltajia. Ihmisiä yksikseen tai ryhmissä. Ihmisiä, jotka ovat yöpyneet tuntureilla teltoissa tai autiotuvilla ja kävelleet rakkoja pitkin, tunturipuroja ja koskia ylittäen.

Ja, niitä, jotka ovat patikoineet päiväretkiä tuntureilla. Kohdatessa vaeltajat tervehtivät toisiaan. Ja, varsinkin tuntureilla jokainen tervehtii vastaantulijaa. Pysähtyy useasti juttelemaankin. Vaihdetaan sanat siitä, minne patikoidaan tai vaelletaan, tai mistä asti on vaellettu. Kerrotaan toisille myös edessäpäin tunturilla olevista sääolosuhteista. Iloitaan pitkänmatkan vaeltajien kohtaamisessa heidän onnistuneesta ja hienosta vaelluksesta. Hienoja persoonia, monta askelta takana, monta edessä, ja huokuvaa rauhallisuutta sekä sisäistä iloa. Siellä tuntureilla.

Itsekin toivon, että Kilpisjärven kylää kehitettäisiin ja luotaisiin paikallisille ihmisille työpaikkoja. Työpaikkojen luominen ja asukasluvun kasvu vaatii myös rakentamista. Rakentaminen kuitenkin tulisi tehdä siten, että kylä ja sitä ympäröivä luonto eivät olisi keskenään ristiriidassa. Koska kyseinen alue on hyvin ainoalaatuista, tulisi sen ainoalaatuisuutta vaalia kehittämisen ja rakentamisen joka vaiheessa. Jos Enontekiön kunta sallii edes kaksikerroksisen rakentamisen, samalla se myöntää luvan pilata sitä ympäristöä, jonka tähden luontomatkailijat sinne menevät. Jos kunta antaa rakentaa Saanan vierelle tai sen rinteen läheisyyteen, samalla kunta pilaa sen, minkä tähden luontomatkailijat ovat sinne tähän asti menneet.

Rakentamisessa, mihin rakennetaan, millä tavoin ja millaisia rakennuksia, tulisi huolella vaalia ympäristöarvoja ja kuunnella viimeiseen asti luonto- sekä ympäristö-asiantuntijoita sekä paikalliskulttuurin edustajia (saamelaisia, porotalousharjoittajia).

Minun on vaikea ymmärtää, miksi Enontekiön kunta ei kaikin voimin ponnistelisi Kilpisjärven luonto- ja kulttuuriarvojen säilyttämisen eteen. Jos se näiden arvojen eteen ponnistelisi, se tekisi kaikkensa suojellakseen Saanan rinteitä ja ympäristöä rakentamiselta. Rakennusten paikat tulisi uudelleen arvioida ja asemakaavat laittaa uusiksi. Kunnan tulisi myös huolehtia siitä, että turistit ja matkailijat eivät valuttaisi maaperään kemiallisia aineita kuten esimerkiksi asuntovaunujen pesussa käytettäviä pesuaineita (olisi tehtävä selkeästi selväksi, että tunturin rinne ei ole asuntovaunujen pesualuetta). Toivon koko sydämestäni, että siellä päättäjät ymmärtäisivät, että Kilpisjärven tulevaisuus ja kehitys sekä kasvu ovat kuitenkin sen varassa, mikä siellä on ainoalaatuista: koskematon, karun kaunis, arktinen upea luonto tuntureineen, pilvineen, kasveineen, eläimineen, koivikoissa ja tuntureiden rinteillä ja jopa pihoilla käyskentelevine poroineen..

Tein huomion tärkeästä asiasta: Saanan asemakaavoitus on aktivoinut ihmisiä. He ovat perustaneet yhdistyksen nimeltä  Saanan Luonnonystävät. Kyseinen yhdistys toivoisi, että  Saanalle perustettaisiin Kansallispuisto. Saanan Luonnonystävien valitus asemakaavoituksesta on myös hyvin puhutteleva:  valitus Rovaniemen hallinto-oikeudelle.

Enontekijön kunnan nettisivulla löytyy katseltavaksi asemakaavoja, jossa myös Kilpisjärveä koskevia kaavoja.

Ensikertalaisena Kilpisjärven kävijänä ymmärrän hyvin näiden ihmisten huolen Saanan ja sen ympäristön puolesta. Minäkin olen huolissani.