Hailuodon lintuja

Lisää Hailuodon lintuja, joita en tunnista.

Töyhtöhyyppäkö:

Tukkasotkako:

Niin mielettömän suuri hanhi, ettei tosikaan. Oletan sen olevan merihanhi, mutta en tiedä…

Millä linnulla on tällainen selkäkuvio:

Näitä siellä rannalla kuljeksi, mutten onnistunut saada kunnon kuvaa, enkä varmaksi tunnistanut:

Ruovikon reunalla, aurinkoisena aamuna, istui todella, todella isokokoinen lintu paikoillaan. Seurailin sitä noin 40 minuutin ajan, eikä se mihinkään paikaltaan liikkunut. Pienemmät linnut eivät sitä peljänneet. Onkohan se harmaahaikara, vai mikä? Tuossa ruovikossa oli kylläkin harmaahaikaroita. Näin eräänä päivänä vilaukselta harmaahaikaran noin 20 metrin etäisyydeltä, kun kuljin metsässä ja se säikähti kai minua ja lähti puusta lentoon (jolloin minä sekä näin sen että säikähdin sitä). Se lensi suoraan tähän, metsän vieressä alkaneeseen ruovikkoon päin. Puun, jossa se oli ja tämän otetun valokuvan ruovikon välinen etäisyys linnuntietä on kai, arviolta, jotain 100 – 150 metriä.

Mitä nämä ohitse lentävät linnut ovat:

Eihän nämä lapasorsia voi olla? Mitä nämä ovat:

Valtavan isokokoisia hanhia pellolla. Ensin ajattelin näiden olevan merihanhia, mutta en ole varma sittenkään...

Tunnistamattomia hanhia toisella pelolla ja ilmassa:

Illalla veden äärellä

9.5. Hailuodossa näkemiäni lintuja. Lintuja, joita en tunnista. Kuvat eivät ole hyvälaatuisia, mutta jos niistä joku kykenee tunnistamaan jotakin, niin olisin kiitollinen, jos laittaisi tunnistuksensa kommenttiosioon. Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä. Otin Hailuodon reissulla linnuista viitisen sataa kuvaa, joten jatkossakin tulee tunnistustehtäviä…

Isokoskelo kysymysmerkillä. Upean näköinen selkäkuvio:

Mitä lintuja:

Alla kuvassa punajalkaviklo takimmaisena? Punajalkaviklojen ääniä kuului paljon (Sen äänen opin lintukurssin linturetkellä tunnistamaan) ja näinkin niitä. Mutta, myös muiden lintujen ääniä oli paljon tässä, missä nämä linnut olivat. Ja, lintuja oli paljon.

Mikä? Suokukko?

Ristisorsa (Tadorna tadorna/ Shelduck, eng.):

 Lintuja, joita en tunnista:

 Illan hämärtyessä yksinäinen töpäkkä lintu, jolla töpäkkä pyrstö:

Illan hämärtyessä, pellolla

Hailuodossa. Illan tullen pellolla, alkaneessa hämärässä. Linnut sulassa sovussa, rauhallisina. Kurki, töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus/ Northern Lapwing, eng.), teeri (Lyrurus tetrix/  Black Grouse, eng.). Hanhia en tunnista.

Voi kuinka ihanan valoisaa pohjoisemmassa illat ovatkaan verrattuna etelän pimeisiin iltoihin!

Merihanhia näin Hailuodossa paljon ja tulevina päivinä laitan blogiin niistä joitakin kuviakin (kuten myös laitan kuvia useista linnuista, joita en tunnista). Mitähän ovat nämä hanhet? Mielestäni nämä vaikuttavat pienikokoisimmilta kuin merihanhet, joita näin…

Kohtaamisia

Kun kohtaa kurkia (Grus grus/Common Crane, eng.) läheltä. Se on kohtaaminen. Jotakin menee sisimmässä hiljaiseksi. Ne ovat niin isoja. Ja, ne ovat lintuja. Ne ovat isoja, rauhallisia ja levollisia. Kuin ne tietäisivät jotakin. Jotakin viisasta, tai oleellista. Jotakin, jota ihmiset eivät tiedä, mutta pitäisi tietää. Jotakin, joka minulta on hukassa. Ne tietävät. Niillä on se. Ne tietävät, eivätkä kerro, vaan kantavat mukanaan. Ja, ne tietävät myös senkin, että sitä ei kannata kertoa. Sillä se on jotakin, jonka täytyy jokaisen löytää itse. Löytää ja kadottaa. Tai, kadottaa ja löytää. Kantaa sisällään mukanaan, sanoitta ja hiljaa. Omistaa.

Niiden vierellä tuntee itsensä pieneksi. Ei mitättömäksi, vaan pieneksi. Ja, ehkä kuin hetkeksi jotakin niiden arvokkuudesta itseenkin saaden.

Kun kohtaa kurkia läheltä. Se on kohtaaminen, jossa kohtaa enemmän tai muuta kuin vain kurkia. Ehkä siinä kohtaa jotakin itsestään. Ei sitä voi selittää. Eikä tarvitsekaan.

Kaikista näkemistäni linnuista, yksi iloisimmista yllätyksistä Hailuodon reissulla, oli minulle sepelrastaan (Turdus torquatus) näkeminen. Näin niitä kolme. Koskaan aiemmin en ole sepelrastasta nähnyt. Tunnistin sen kylläkin heti, sillä olin Lintuoppaasta sen kuvia katsonut. Nämä kai olivat matkalla Lappiin ja pysähtyivät lepäilemään Hailuotoon. Ne olivat lyöttäytyneet muutaman räkättirastaan seuraan.

Hailuoto

Kuvittele paikkaa, jossa. Astut lämpöisestä tuvasta kuistille. Kuulet hanhia, kurkia, joutsenia, haikaran sumutorvimaisen tai pulloon puhalluksen kaltaisen äänen, tikkojen reviirinakutukset... Silmiesi edessä näet ruskosuohaukan liidon. Näet hanhia ja kurkia siinä kuistilla kahvia kaikessa rauhassa siemaillessasi, kun ne vuorokauden mittaan lentävät peltojen ja ruovikon väliä. Pienemmätkin linnut käyvät näytillä, tai ainakin antavat ääninäytteitä. Ja, jos iltaisella, sanotaan vaikkapa 23.30 aikaan menet kuistille, kuulet haikaran ja muiden lintujen äänten lisäksi myös selkeän huhuilun: ”hu-huu – hu-huu”.

Astelet pihalta ja alle kilometrin säteellä näet kaiken. Vesistössä elävät linnut, laajat ruovikot ja ruovikkojen linnut. Harmaahaikaran, haukkoja, taivaanvuohet… Ja, pelloilla erilaisia hanhia, kurkia, joutsenia, rastaita… Kaikki siinä pienen kävelyn ulottuvilla, alle kilometrin säteellä.

Olin juuri neljän päivän aikana sellaisessa paikassa. Hailuodossa. Lintuilijan paratiisissa.

Huikun lauttarannassa oli Perämeren kansallispuistosta kartta. Yllä oleva kuva on ko. kartasta yksityiskohta.

Marjaniemen päädyssä näki merellä ajelehtivan jäälauttoja. Maisema oli vielä melko arktista siinä päässä Luotoa.

Metsässä edellisen vuotinen ”ihmispesä”:

Jänis oksanhangassa metsätien varrella. Jäniksessä ei ollut luodin merkkejä, eikä siinä näkynyt veritahroja. En tiedä oliko ihminen sen siihen nostanut. Vai, oliko jänis hangen päältä siihen loikannut. Nyt hanget olivat sulaneet. Kuulin, että jäniksille voi joskus käydä siten, että ne hyppiessään päättävät päivänsä oksan hankaan.

Lintujen äänet halkovat hiljaisuutta. Hiljaisuutta. Korvat herkistyvät erottamaan ääniä. Alati toistuvan haikaran pulloon puhalluksen äänen, kurjet, hanhet… Korvat kuuntelevat metsässä pieniäkin risahduksia…

Ensimmäistä kertaa asuessani Helsingissä koin illalla Hailuodosta palattuani jotakin häiritsevää. Kun illalla menin parvekkeelle, hädin tuskin erotin pikkulintujen laulun. Kaupungissa on taustahumina. Se vain on. Korviani lähes tulkoon särki tämä taustahumina, johon en liiemmälti aiemmin ole kiinnittänyt huomiota. Nyt koin sen häiritsevänä. Kun olin tottunut hiljaisuuteen, jota halkoo lintujen äänet. Korvani olivat jo tottuneet herkistymään ja kuulemaan hiljaisuutta, sekä hiljaisuuteen pongahtavia yksittäisiä ääniä. Niin nyt, äänimaailmalle herkistyneitä korviani särkee tämä kaupungin taustahumina – johon aiemmin en ollut huomiotani juuri kiinnittänyt. – Tiedän, pian korvani taas tottuvat tähän taustahuminaan, enkä pian sitä edes huomaa… Vaan vieläkin, lähes tulkoon kuulen, jälkiäänenä tai äänimuistikuvana, haikaran äänen, kun kuulin sitä alati Hailuodossa.

Haikarauutisia

Härkälinnut (Podiceps grisegena/  Red-necked Grebe, eng.) ovat saapuneet samoille paikoille kuin viime vuonnakin Lahden Alasenjärvellä. Seurailin viikonloppuna kahden härkälintuparin touhuja.

Ne uivat pareittain ja alkoivat mylviä toisilleen – siis yksi pari mylvi toiselle parille. Pari alkoi uida ripeällä vauhdilla toista paria kohden mylvien, ja tämä toinen pari ui pakoon. Sitten jonkun hetken kuluttua tilanne kääntyi. Se pari, joka lähti pakkoon uimaan, alkoikin nyt mylvien uida toista paria kohden. Ja, toinen pari ui mylvien pakoon.

Äänestä päätelleen härkälinnuilla ei ollut hauskaa, vaan ne olivat sangen tosissaan kommunikoidessaan toisilleen isoäänisesti.

Alasenjärvellä ilokseni huomaan nyt kanandanhanhia ja telkkiä paikoilla, jossa niitä aiempina vuosina en ole nähnyt. Myös haapanat uiskentelevat siellä. Ja, tikat touhuavat metsässä:

Viikonloppuna kävin Hollolassa Kutajärven lintutornilla ja lintulavalla. Minä pidän Kutajärven lintutornista ja maastosta kävellä sinne, sekä tornista avautuvista näkymistä. Linnut ovat siellä suhteellisen lähellä, ja kiikareillakin näkee melko hyvin jo monenlaista. Lintulavalla on kiva syödä eväitäkin ja juoda kahvia termarista. Lavan rakenteet suojaavat tuulelta. Tosin, tällä iltalintuiluretkellä ei eväitä ollut mukana. Kuuma tee termarista olisi kyllä tehnyt hyvää, sillä tuuli kävi pohjoisesta ja se oli kylmä. Kutajärvellä on havaittu 216 lintulajia, ja se onkin yksi erittäin arvokas lintualue Suomessa.

Kurjen (Grus grus/Common Crane, eng.) näin kiikareilla läheltä. Se sulautui ruovikkoon ja pensaikkoon upeasti. Näin myös muun muassa silkkiuikun, nokikanoja, lokkeja ja kuikan. Kaulushaikaran (Botaurus stellaris/ Great Bittern, eng.) sumutorvimainen ääni kuului useasti, mutten sitä nähnyt. Sen ääni on kuin pulloon puhallus. Ja, se ääni kuuluu kauas. Tällä kertaa se kuului jo parkkipaikalle asti lävitse metsän. – Niin, Kutajärvellä näin sitten tietenkin myös lintuja, joita en tunnistanut ;)

Sinisorsat (Anas platyrhynchos/Mallard, eng.) kellimässä aamuauringossa Alasenjärvellä:

Eilen iltasella lintuilin Viikissä. Ja, näin elämäni ensimmäisen kattohaikaran (Ciconia ciconia/ White Stork, eng.) Hakalanniemen lintutornista. Myös harmaahaikaroita näin. Sekä lintuja, joita en tunnistanut ;) Ja, joukon tuttuja nokikanoja, kyhmyjoutsenia, silkkiuikkuja…

Muistan lapsuudesta kouluajoilta, kun biologian kirjat kertoivat, ettei haikaroita ole Suomessa. Nykyään niitä on. Toissa kesänä näin harmaahaikaran Hailuodossakin, kuten myös Kutajärvellä ja Viikissä. Viime vuonnakin näin harmaahaikaroita Kutajärvellä ja Viikissä. Tänä keväänäkin haikaroita on tullut moniin paikkoihin. Ehkä haikaroiden saapuminen pesimään Suomeen kertoo ilmaston lämpenemisestä.

Tunnistamaton

Lintuja saapuu koko ajan lisää. Eri lajeja. Nyt niitä vielä havaitsee, kun puissa ja pensaissa ei ole suuria lehtiä. Kun lehdet kasvavat, lintuja ei enää voi havaita niin hyvin.

Viikonloppuna Lahdessa huomasin varpusparveen tulleen tämän pienen, söpön linnun. Mikähän se on?

Sillä on siemensyöjän nokka ja selkeä vaalea silmäkulman juova.