Hailuodon haukkahavaintoja

Tavallaan tämä vuosi on ollut minulle haukkavuosi.

Talvella jo, ja koko ajan siitä eteenpäin, olen nähnyt haukkoja vähän kaikkialla, missä olenkin ollut ja liikkunut. Haukkoja on ollut näkyvissä Helsingissä, Lahdessa ja aina myös kahden edellä mainitun kaupungin välillä. Myös muualla on haukkoja näkynyt runsaasti. Joko haukkoja on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, tai sitten minä vain olen sattunut onnekkaasti niitä näkemään.

Vielä en oikeastaan juurikaan tunnista haukkoja, mutta suurin osa näkemistäni haukoista on ollut varpushaukkoja, kanahaukkoja ja ruskosuohaukkoja.

Viime viikolla olin Hailuodossa ja siellä katselin ruskosuohaukan (Circus aeruginosus/ Marsh harrier, eng) uljasta saalistuslentoa ja liitelyä.

Se tähyili ruovikon ja pusikon elämää iskeäkseen kyntensä johonkin sopivaan saaliiseen.

Näin myös kanahaukan (tai, oletan sen olleen kanahaukka), ja koin sen kanssa kaksi sykähdyttävää hetkeä. Kyseinen haukka lenteli useamman kerran samaa reittiä. Seisoin paikallani sitä katsellen. Se lensi matalalla ja usean sadan metrin päässä se alkoi tulla minua kohden. Se liiti kohden ja noin parikymmentä metriä ennen liittämistä suoraan päin kasvojani, se otti hieman lisää korkeutta, niin että se liiti noin kolme tai neljä metriä pääni yläpuolelta. Sama toistui sen kanssa noin 40 minuutin kuluttua uudelleen. Jo usean sadan metrin päästä se alkoi liitää suoraan kohden minua, matalalentoa. Parisenkymmentä metrin päässä edessäni se otti korkeutta ja taas ylitti minut vain joitakin metrejä pääni yläpuolelta. Siinä oli valittava katsonko haukkaa suoraan silmiin, kun se liiti kohden, vai räpellänkö kameraa yrittääkseni ottaa siitä lähikuvan. Valitsin haukan tuijotuksen – tosin, sen silmiä en ehtinyt nähdä, sillä se liiti niin nopeasti.

(Hailuodossa näin myös merikotkan. Silloin juuri oli kameran akku latauksessa, joten sitä ylvästä liitelyä ihastelin kiikareilla, enkä kuvan kuvaa ottanut)

Villi Kainuu

Hyrynsalmen keskustassa 8.7.

Aamuyössä kesäkuussa

Härkälintu (Podiceps grisegena/Red-necked Grebe)

Västäräkin poikanen ja onnellinen akileija

Lintujen poikasia näkyy vähän joka puolella. Ne lentää pyristelevät hieman valtoimenaan ja villisti. Niiden emot yrittävät pitää niitä silmällä ja käydä ruokkimassa niitä aina siellä, missä poikaset milloinkin ovat ympäristöönsä tutustumassa.

Eilen pihalla västäräkin (Motacilla alba/ White Wagtail) poikanen oli maassa pitkään. Sen emo kävi sitä ruokkimassa. Poikanen näytti avuttomalta, eikä saanut tuulta siipiensä alle. Aloimme ajatella, ettei se osaisi vielä edes lentää. Päätimme siis, että siirrämme sen hieman suojaisempaan paikkaan. Vaan, heti kun sitä lähestyi, se sittenkin samassa pyrähti matalalentoon kohden viereistä metsää.

Olen viime vuosina kuvannut paljon kukkia – enimmäkseen perennoja. Pelkästään tänä vuonna olen tähän päivään mennessä kuvannut jo 1000 kuvaa kukista – enimmäkseen perennoista. Silloin tällöin olen tähän blogiin laittanut joitakin kukkakuvia. Nyt kuitenkin avasin kukkakuville ihan oman blogin: Onnellinen Akileija. Sinne tulen jatkossa laittamaan kuvia kukista ja tässä blogissa keskityn lintuilemaan.

(Västäräkin poikasen kuvat on otettu ikkunan lävitse)

Aamukylpy

Kas, mukava tavata!

Muutaman kerran olen kirjoittanut linnuista, jotka eivät näyttäydy. Siis, kutakuinkin tavallisista ja yleisistä linnuista, joita lähes kaikki näkevät, mutta minä en jostakin syystä onnistu havaitsemaan.

Eräs lintujokaeinäyttäydy on minulle ollut punavarpunen (Carpodacus erythrinus/Common Rosefinch, eng.) . Punavarpunen on sangen yleinen ja siksipä täysin nähtävissä oleva lintu. Olen tuntenut vuosia punavarpusen äänen oikein hyvin. Se laulaa englanniksi: Pleased, to meet you! Ja, sitä ääntä olen kuullut niin usein. Sitä kuulee esimerkiksi Viikin alueilla vähän joka puolella. Mutta, minä en nähnyt punavarpusta. Olen ollut jopa suuremmankin porukan kanssa lintuilemassa ja muut porukasta näkivät punavarpusen, mutta minä en sitä nähnyt, vaikka kuinka tiirailin.

8.6. lintuillessani Viikissä, heti jälleen minua tervehti punavarpusten monotoninen laulu: Pleased to meet you, pleased to meet you! Ironista, kun ne laulavat iloaan tavata minut, mutta minä en vain saa sitä iloa, että tapaisin ne!

Niinpä, edellä mainitsemallani reissulla, keskityin lintuillessani muihin lintuihin kuin punavarpusiin. Lopulta jo ihan läheltä, muutamien metrien päästä, kuulin tuttua tervehdystä: Pleased to meet you! Katsoin lähioksille ja siinä se oli! Silmieni edessä punavarpunen! Samassa se lennähti vähän etäämmälle puuhun, mutta jäi näkyviin ja alkoi laulaa. Näin siis punavarpusen elämäni ensi kerran vasta 8.6. 2012 – vaikka vuosikaudet olen ollut sitä hyvin lähellä, kuunnellut sen laulua vierestä.

Kun näin ensimmäisen punavarpusen, samalla lintuilureissulla näin niitä muuallakin, useita. Eikä siinä vielä kaikki! Tuon linturetken jälkeen olen nähnyt niitä joka ainoalla kerralla, kun olen ollut lintuilemassa Viikissä. Nyt ne näyttäytyvät minulle joka paikassa!

Aivan kuin linnun ja minun välillä olisi ollut vuosia jokin mystinen verho, jota ei voinut edes raottaa. Ja, sitten verho yhtäkkiä aukesi sepposen selälleen, tai poistui kokonaan. Lintu on minulle näkyvissä.

Asiaa voisi kyllä tarkastella hieman rationaalisemminkin. Silmäkin kyllä oppii katsomaan lintuja oikeista paikoista. Siten minulle kävi esimerkiksi satakielen kanssa. Reilu vuosi sitten minulla oli vaikeuksia nähdä satakieltä. Useasti olin, sen äänen perusteella, sitä hyvinkin lähellä, mutta katseeni ei löytänyt sitä. Kun sitä sitten muutaman kerran näki, ja huomasi missä kohtaa oksaa se istuu ja millä korkeudella, niin sen jälkeen on ollut satakieltä helpompi löytää. Silmä alkaa etsiä sitä tietyltä korkeudelta ja tietyistä paikoista oksalla.

Perustietoa ja ääninäyte punavarpusesta Luontoportti-sivustolla.

Ruokokerttunen

Ruovikoissa kuuluu kiihkeätempoinen tsäkätys. Pienet ruokokerttuset (Acrocephalus schoenobaenus/Sedge Warbler) pitävät isoa ääntä.

Ruokokerttunen ei ole suuri. Se on vain noin 11 – 13 cm pitkä, ja painaa alle 15 grammaa.

Ruokokerttuset nousevat välillä ruovikosta lähes pystysuoraan ylös, ilmaan, samalla tyylillä kuin kiurut. Kuitenkaan ne eivät nouse kovin korkealle. Ja, hetken kuluttua ne kiihkeästi tsäkättäen laskeutuvat takaisin jollekin ruon korrelle. Ne laskeutuvat ensin hyvin matalalle, lähelle maata, jotta niitä ei edes näe. Siellä ne hetken tsäkättävät, mutta pian ne alkavat kiivetä kortta ylöspäin samalla koko ajan kiivastempoista ääntänsä pitäen. Silloin ne taas ovat näkyvissä.

Näyttää siltä, että ne eivät tsäkätä kiihkeätahtisesti kuin hengen hädässä, minkään hädän tähden, vaan joistakin muista syistä. Mutta, toisinaan niilläkin kuitenkin on todellinen hätä:

Perustietoa ja ääninäyte ruokokerttusesta löytyy esimerkiksi Luontoportti-sivustolta.